//Ashin näkökulma:
En saa unta. On aivan liian kuuma ja aivan liian moni asia pyörii mielessäni. Aivan liian moni avoimeksi jäänyt kysymys vaivaa mieltäni.
Miksi Arthur haluaa minut sinne? Miten minä muka voisin auttaa häntä? ...Haluanko edes itse lähteä?
En välttämättä haluaisi, mutta ei Arthur kuuntele minua. Jos hän haluaa minut sinne, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä. Sitä ei ole edes ole järkeä miettiä.
Kaikkein eniten minua mietityttää Ethan. Kusipää, jonka en todellakaan haluaisi tunkevan ajatuksiini kahden aikaan yöllä. Hän on niin sekava, eikä hänen käytöksestään ota mitään tolkkua. Hän sanoo, ettei pidä minusta, mutta käyttäytyy kuitenkin kuin haluaisi viettää aikaa kanssani.
Huokaisen ja kierähdän selälleni makaamaan. Miksi kaikki on niin monimutkaista? Toisinaan jopa kaipaan orpokodin aikaa, jolloin ei tarvinnut pohtia liikaa muita ihmisiä. Suljen silmäni ja muistelen kilttejä nunnia, jotka tekivät meille ruokaa ja siivosivat pyyteettömästi. Joita kukaan ei koskaan kiittänyt.
Jääkuningatar. Vanha nimitys palaa mieleeni ja tuo mukanaan litanian muita muistoja. Päivän, jolloin sain sen kirjeen, joka muutti elämäni, ja...
Silmäni rävähtävät auki ja käsi läpsähtää kaulalleni. Avain! Se ei ole kaulallani. Hyppään ylös sängystä penkomaan laatikoita. En ole pitänyt avainta kaulallani juuri lainkaan sen jälkeen, kun muutin tänne. Se on ollut koko ajan lipastoni ylimmässä laatikossa, piilotettuna papereiden alle. Mutta se ei ole siellä. Joko olen dementoitunut ja unohtanut siirtäneeni avaimen jonnekin, tai sitten joku on vienyt sen.
Keitä asunnossani on käynyt? Vain Chris, Ethan ja Arthur. Sen on täytynyt olla joku heistä kolmesta.
Kaivan puhelimeni esille ja arvon hetken, kenelle heistä soittaisin. Mikä syy heistä kenelläkään olisi ollut haluta avaimeni?
En todellakaan aio soittaa Ethanille, ja Arthurin näen huomenna, joten voin kysyä häneltä päin naamaa. Jäljelle jää Chris. Minua säälittää herättää hänet kesken unien, enkä edes usko, että hän olisi voinut viedä avaimen. Minun on kuitenkin pakko löytää se.
Ensinnäkin, kaikki rahani ovat sen takana. Toiseksi, se avain ei muistuttanut pankkiholvin avainta, eikä se sitä ollutkaan, vaan jonkinlainen esine, jonka pankkivirkailijat tunnistivat. Sille avaimelle voi olla jossain lukko avattavana, ja minä tahdon löytää sen lukon. Tahdon avata sen itse, omalla avaimellani. Ja kolmanneksi, jos siinä ei vielä ollut tarpeeksi, sillä avaimella on tunnearvoa.
Yhtäkkiä tajuan, etten ole kysynyt Ethanilta tai Arthurilta mitään kirjeestä. Onko se edes kummaltakaan heistä? Entä, jos täällä on joku muu, joka tahtoi minun saavan rahat ja kenties vielä löytävän lukonkin?
Painan vihreää luuria ja nostan kännykän korvalleni. Se hälyttää hetken, ja yllättävän pian kuulen Chrisin äänen. Hän ei kuulosta siltä, että olisi ollut nukkumassa. Kaipa jokin valvottaa häntäkin, sillä huomenna hänellä on koulua, joten tahallista näin myöhään valvominen ei ole.
"Niin?"
"Tuota... Anteeksi, että soitan näin myöhään, mutta minä... Minun pitää kysyä sinulta erästä asiaa."
"Niin?"
"Ethän suutu? Minun on vain pakko kysyä..."
"Niin?"
"Ethän ole sattunut koskemaan täällä käydessäsi sellaiseen avaimeen, muistatko, siihen, joka oli ensimmäisinä päivinä kaulassani?"
Hiljaisuus.
YOU ARE READING
Avain
Vampire"En myöskään ehdottomasti uskonut vampyyreihin. Ehkä minun olisi pitänyt. Ehkä sinunkin pitäisi. Minä avasin silmäni liian myöhään. Enkä voinut enää perääntyä."
