Avain

23. Luku

"Mikä on?" Morgan utelee huolestuneena sadannen kerran tämän päivän aikana. Pudistelen vain päätäni ja hautaan kasvoni käsiini. Chrisiä ei näy missään, eikä sen puoleen Ethaniakaan. Vaikka eivätpä Ethanin asiat minua kiinnosta!

"Leigh, nyt kerrot! Olet ollut ihan maassa koko päivän!" 

"Onko se nyt ihmekään?" puuskahtaa Ben, joka pamauttaa tarjoittimensa kovaäänisesti pöytään. Niinpä tietysti, Chris on kertonut kaiken Benille. Vajoan vielä alemmas, suojaan käsieni väliin. Morgan tietysti huomaa tämän ja alkaa utelemaan Beniltä, mitä tämä tietää.

"Asleigh petti Chrisiä, se sai Leighin kiinni itse teosta."

Tietenkään Ben ei voi pitää asiaa omana tietonaan.

"En minä pettänyt! Se oli väärinkäsitys!" Minä vingun käsieni välistä, en halua, että he pitävät minua ihan... En halua, että he pitävät minua huonona tyyppinä, näin sievästi ilmaistuna. Vaikka minä kyllä ansaitsisin sen.

"Kenen kanssa?" Kathen utelee ja saa minut vingahtamaan.

"Siinäpä se. Jospa se olisikin ollut kuka tahansa muu..." Ben ärähtää.

"Mutta kuka se oli?" 

"Ethan." mutisen, ennen kuin Ben ehtii sanoa mitään. Muut henkäisevät, vaikka luulen, että he arvasivat sen jo.

"Serkkusi kanssa?" kiljahtaa Kathen.

"Ei se edes ole Leighin serkku, hän on kuulemma valehdellut koko ajan, ettei me epäiltäisi mitään. Hän on ilmeisesti Leighin veljen hyvä kaveri," Ben selittää pilkallisesti. Ei voi olla totta! Mitä kaikkea Chris on kertonut? Tämän jälkeen kukaan ei enää luota minuun. Mutta niin se kai vain menee, valheet kostautuvat.

"Leigh? Puhuuko Ben totta?" tytöt tivaavat minulta järkyttyneinä. 

Se oli sitten siinä. Ei ole enää ketään, ei ainuttakaan ihmissuhdetta rikottavana. Kaikki vihaavat minua!

"Puoleksi," kuiskaan, enkä suostu vieläkään katsomaan heitä. En pysty siihen!

"Miten niin puoliksi?" Morgan tivaa. 

"Ethan ei ole serkkuni," kuiskaan saadeen muut henkäisemään. Tämä alkaa tuntua todella, todella huonolta saippuasarjalta. Yllättäviä juonenkäänteitä, skandaaleja... 

"Mutta ei meillä ole mitään juttua! Veljeni laittoi hänet katsomaan perääni, kun ei uskonut, että selviäisin yksin! Se oli väärinkäsitystä koko sotku. Oikeasti!"

Taas yksi valhe. Varmaan sekin tulee vielä kostautumaan. Mutta en jaksa välittää nyt.

"No ei se näytä ainakaan Ethania vaivaavan," Morgan huokaisee katsellen jonnekin taakseni. Ethan istuu nurkkapöydässä jonkun kolmosluokkalaisen tytön kanssa. Läheisissä tunnelmissa. Tyttö kirjaimellisesti näyttää jumaloivan Ethania. Ethan taas istuu hymy huulillaan kuuntelemassa, miten tyttö selittää jotain varmasti turhaakin turhempaa hänelle. Näky viiltää sydäntäni, repii sen kappaleiksi. Miksi?

Tätähän sinä halusit, eikö niin? Nauti nyt sitten seurauksista!

Ponnahdan pystyyn ja puolijuoksen paluttamaan tarjoittimeni, tunnen ystävieni katseet selässäni painostavina. Mutta sillä hetkellä.... Minua ei kiinnosta paskan vertaa, mitä he ajattelevat minusta. Minun on pakko päästä vain pois.

Kuulen, että joku ryntää perääni. Säntään juoksuun, en kaipaa ketään arvostelemaan minua juuri nyt. Tai ikinä. Pysähdyn vasta, kun olen päässyt koulun nurkan taa. Liu'un seinää vasteen istumaan, annan pitkään pidättämieni kyynelten tulla.