Kello soi viimeisen tunnin päättymisen merkiksi. Viimein. Olen koko tunnin tuijottanut kelloa ja odottanut viisarien liikahtavan. Koko tunnin ohjelma on mennyt minulta ohi, mutten jaksa välittää siitä. Syitä siihen, mihin minulla on kiire, on kaksi. Ensinnäkin, menemme Chrisin kanssa suoraan koulusta kahville. Toiseksi, minun on löydettävä sitä ennen Ethan ja huudettava hänelle. Ei ehkä maailman paras suunnitelma, mutta minun on estettävä Ethania taas tunkeutumasta kämppääni.
Pakkaan tavarani reppuuni ja ryntään parkkipaikalle. Tänään ei todellakaan ole minun päiväni! Chris odottaa minua jo portilla iloisesti hymyillen, mutta minun on käytävä puhumassa ensin Ethanille. Mitähän Chris sanoo? Päätän suunnata ensin hänen luokseen.
"Piteletkö tätä vähän aikaa?" hymyilen ja sysään reppuni Chrisin syliin. Hän katsoo minua kysyvästi joten kerron: "Minun on pakko käydä vaihtamassa pari valittua sanaa tuon ääliön kanssa. Jos viitsit odottaa, niin voin kertoa sinulle sitten mistä on kyse?"
Katson häntä kysyvästi. En aio oikeasti kertoa hänelle, mutta pelkään hänen häipyvän nähdessään minun juttelevan Ethanin kanssa. Hän nyökkää kireästi.
Juoksen ohi kulkevan Ethanin perään ja otan häntä kiinni käsivarresta. Hän kääntyy katsomaan minua ivallinen hymy huulillaan. Hän näyttäisi paremmalta, jos ei olisi koko ajan niin ärsyyntynyt tai vihainen, mielessäni käväisee. Äh, unohda jo sellaiset ajatukset, minun on pakko sanoa itselleni mielessäni.
"Aiotko muka kertoa eilisestä Christianille?" hän kysyy ärsyyntyneenä. Mistä hän tietää? Ei hän voinut kuulla, kun puhuin Chrisille.
"No jotain minun pitää sanoa, kun..."
"Nukuin yöni tuntemattoman pojan vieressä, jota te jostain syystä inhoatte. Ja hän muuten tulee tänään uudestaan. Älkää huoliko, ei meidän välillämme ole mitään!" hän matkii ääntäni ärsyttävän hyvin saaden minut kiehumaan raivosta.
"Meidän välillämme ei ole mitään! Ja et todellakaan tunge kämpälleni uudestaan!" korotan ääntäni hieman ja poljen jalkaa. Hän näyttää lievästi huvittuneelta, mutta todella ärsyyntyneeltä. Hän tarttuu kiinni kauluksestani ja kumartuu lähemmäs korvaani.
"Veljesi laittoi minut katsomaan perääsi, joten tulen sinne joka ilta tästä lähtien," hän kuiskaa silkkisen pehmeällä äänellä korvaani. Jokin terävä hipaisee korvaani hänen vetäytyessään kauemmas. Jähmetyn paikalleni.
"Veljenikö? Miten..." en ehdi kysyä enempää, kun hän jo jatkaa:
"Niin, että esittele minut vaikka serkkunasi, jota inhoat. Mutta totuutta et kerro," hän toteaa taas normaalilla äänellään ja avaa auton oven. Jään turhautuneena katsomaan hänen peräänsä. Tekisi mieleni kiljua ja huutaa. Vihaan häntä! Ensin hän käyttäytyy oudosti, sitten paljastaa tietävänsä jotain perheestäni ja lopuksi häipyy kertomatta enemmän.
Joku tulee varovasti taakseni. Se on Chris. Hän katsoo minua huolestuneena ja... En tunnista tunnetta, joka vilahtaa hänen silmissään. Voisiko se olla mustasukkaisuus?
"Mistä tuossa oli kyse?" hän kysyy ehkä vähän syyttävään sävyyn ja ojentaa reppuni. Vedän henkeäni muutaman kerran rauhoittuakseni, ennen käännyn vastaamaan hänelle:
"Kerron sitten kahvilassa. Voi kuinka inhoankaan Ethania!"
Hän näyttää hieman iloisemmalta, kun kuulee, että inhoan Ethania. Chris johdattaa minut punaiselle, aika vanhalle autolle ja avaa oven. Kiitän. Olin olettanut, ettei hänellä ole autoa, sillä hän tuli ensimmäisenä koulupäivänäni kanssani bussilla. Hän hymyilee vaivaantuneena kiertäessään auton keulan omalle puolelle.
YOU ARE READING
Avain
Vampire"En myöskään ehdottomasti uskonut vampyyreihin. Ehkä minun olisi pitänyt. Ehkä sinunkin pitäisi. Minä avasin silmäni liian myöhään. Enkä voinut enää perääntyä."
