Kuun valossa

13. Annan sieppaajalleni köniin

Avain työnnettiin lukkoon. Lukko napsahti ja kiertyi auki. Kahva vääntyi alas. Ovi vedettiin raolleen. En uskaltanut edes hengittää. Joku kilisteli avaimia. Näin sivusilmällä oven alareunasta, että varaston kynnys oli korkea. Hyvä.

Ovi vedettiin kunnolla auki ja joku nousi kynnykselle seisomaan. Kuului miehen älähdys: "Hei!" kun hän tajusi, että patja, jolla minun olisi kuulunut nukkua, oli tyhjä. Se oli hetki, jona minun täytyi toimia.

Loikkasin seinältä salamana miehen eteen peitto edessäni. Kahmaisin miehen pään ja yläruumiin peittoon ennen kuin hän ehti tehdä mitään. Rutistin miestä vyötäröltä pitäen hänen käsiään ja peittoa aloillaan. Sitten tönäisin miestä voimieni takaa ja kaaduimme korkealta kynnykseltä soralle. Rysähdin miehen päällee ja iskin tarkoituksella hänen päänsä voimalla maahan. Peitto vaimensi iskua hieman, mutta mies lopetti huutamisen ja rimpuilemisen. Hän hervahti allani liikkumattomaksi. Toivoin sisimmässäni, ettei hän kuollut tai vahingoittunut pahasti. Irvistin itselleni. Teinkö minä todella näin? Irvistykseni vaihtui virnistykseen, kun ajattelin, että hirviö vain vähän venytteli sisälläni.

Kaikki tämä tapahtui hyvin nopeasti. Nousin miehen päältä ja pyöräytin päätäni pari kertaa ympäri. Varasto, jossa olin ollut, oli osa harmaata taloa, jonka nurkalla seisoin. Talon ympärillä oli vain vähän matkaa nurmikkoa ja sitten metsää. Vasemmalla puolella talosta oli toinen talo parinkymmenen metrin päässä ja sen talon takana näkyi vielä yksi.

Enempää en jäänyt katselemaan, sillä en halunnut jäädä kiinni. Juoksin nopeasti metsään vastakkaiseen suuntaan, kuin missä muut kaksi taloa olivat. Takaani ei kuulunut mitään, joten kukaan ei ilmeisesti seurannut minua.

Iloni loppui lyhyeen. Huomasin äkkiä suoraan edessäpäin puiden lomassa kolme mustaa sutta. Painuin nopeasti kyyryyn ja painauduin isoa kuusta vasten vähän polulta metsään päin. Ne huomaisivat minut kyllä, tiesin sen jo, ja se lannisti minut taas.

Sudet pysähtyivät vähän ennen kuin tulivat minun kohdalleni polulla. Ne haistelivat ilmaa silmät kiiluen ja kävivät susien keskustelua keskenään; korvan heilautus, hännän huiskaisu, turkin pörhistely ja lopulta ne lähtivät kolmeen eri suuntaan etsimään minua. Yksi tuli suoraan kuustani kohti.

Pinkaisin piilostani juoksuun ja kuulin takaani ulvahduksen. Kolme mustaa sutta ryntäsi perääni ja saavutti minua. En ollut voimissani ja tieto kiinnijäämisestä hidasti vauhtiani entisestään.

En ehtinyt pitkälle pötkiä, kun yksi susista juoksi ohitseni ja heittäytyi jalkoihini. Kompastuin siihen ja lensin kaaressa maata päin, jälleen mahalleen.
"Äääääää!" huusin ennen kuin osuin maahan ja ilmat lähtivät pihalle taas kerran. Yrittäessäni haukkoa henkeä maassa pitkin pituuttani, kuulin takaani ikävän muljahduksen. Käänsin päätäni hädissäni ja näin minut kampanneen suden muuttuvan ikäisekseni mustatukkaiseksi pojaksi. Vetäisin terävästi henkeä -jota vihdoin sain- kun näin pojan kamalat, verenpunaiset silmät.

Kaksi muutakin sutta muuttui ihmisiksi. Toisesta tuli minua pari vuotta vanhempi, mustatukkainen ja punasilmäinen itseäni hiukan ehkä vanhempi tyttö ja toisesta samanväriset silmät ja hiukset omaava nelissäkymmenissä oleva mies. Poika kiiruhti luokseni minun tuijottaessani häntä kauhuissani. Hän riuhtaisi minut kovakouraisesti polvilleni ja otti käsistäni poliisiotteella kiinni. Hän repi minut käsistäni väkisin pystyyn, vaikka minusta tuntui, etten jaksaisi seistä enää hetkeäkään. Mies tuli eteeni seisomaan, otti harteistani kiinni ja työnsi naamansa aivan lähelle omaani. Katsoin suoraan hänen verenpunaisiin silmiinsä.
"Vai yritettiin sitä karata", mies sähähti päin naamaani vihaisesti.
"Täytyy kai pistää sinut vankilaan varaston sijaan. Siellä vankilassa on rottiakin kaverina", mies sanoi ivallisesti. En tiedä, miksi ihmeessä tein niin, vaikka tiesin, ettei se auttaisi mitään. Sylkäisin räkäklimpin suoraan miehen naamalle. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Minä nauroin pilkallisesti, kunnes hän pyyhki klimpin hihaatsa ja läimäytti minua lujasti poskelle.

Se sattui. Kyyneleet kihahtivat silmiini ja olin aivan vähällä parkaista, mutta sain kuin sainkin räpyteltyä vedet silmistäni ja väännettyä hymyn uudelleen kivistäville kasvoilleni. Heti perään jäykistyin, kun tunsin jonkin märän pyyhkäisevän niskaani.
"En malta odottaa, että olet lihonut tarpeeksi", minua pitelevä poika kuiskasi karheasti korvaani ja nuolaisi niskaani uudestaan.

Ihoni meni kananlihalle ja hymyni hyytyi. Silmäni suurenivat lautasiksi, kun pojan sanat upposivat päähäni. Ei, ei voi olla. Nämä kamalat ihmissudet eivät syö ihmisiä. Eiväthän?

Miehen takana seisova tyttö purskahti raikuvaan nauruun nähdessään ilmeeni. Ravistelin päätäni ja palautin kasvoilleni taas raivoisan uhmakkaan ilmeeni. Heilautin pääni rajusti taakse ja kolautin takaraivollani poikaa otsaan. Tähdet pyörivät silmissäni ja olin vähällä kaatua. Tyttö nauroi yhä vain ja poikakin naurahti takanani.
"Hyi, hyi, tuhma ateria. Tuo sattui varmasti enemmän sinuun kuin minuun. Lopeta riehuminen, en halua, että sinussa on rumia mustelmia, kun makaat lautasellani", poika torui leikkisästi.

Päässäni pyöri yhä, mutta kuulin sanat. Riuhdoin vastalauseeksi käsiäni ponnettomasti pojan otteesta. Hän ei päästänyt minua, mutta irrotti toisen kätensä käsistäni ja napsautti lujan luunapin ohimolleni juuri siihen kohtaan, missä se sattui kaikkein eniten. Silmäni räpsähtivät kiinni ja pääni retkahti pojan olkapaalle. Viimeiseksi kuulin, kuinka poika sanoi: "Lepää vain siinä, herkkupalani, mutta älä liian kauan, tai sinusta ei jää mitään jäljelle", ja taustalla kaikui tytön ilkeä kikatus.

*
Tällä kertaa heräsin sohvalta. Päätäni särki taas ja minulla oli entistäkin hirveämpi nälkä. Heikottikin. Ihana ruuan tuoksu ei helpottanut oloani, sillä olin varma, ettei ruoka ollut minulle.
"Sinähän heräsit. Tule syömään", kuulin äänen läheltäni, enkä ollut uskoa korviani. Puhuttiinko minulle? Kokemuksen tuomalla viisaudella en pompannut täysillä pystyyn, vaikka yllätyin. Nousin hitaasti ja varovasti, ettei päähäni sattuisi.

Istuin mustalla nahkasohvalla viltti päälläni hienossa olohuoneessa. Kaikki oli mustaa, valkoista tai punaista ja joka paikka kiilsi puhtauttaan. Räpyttelin hetken silmiäni uskomatta täysin näkemääni. Eikö minua laitettukkaan varastoon tai vankilaan? Ei siltä näyttänyt.

Jo aiemmin näkemäni mustatukkainen, punasilmäinen pioika kurkkasi olohuoneeseen keittiön puolelta.
"Tuletko vai et? Laitan kohta ruuat pois", hän sanoi hermostuneena ja meni takaisin keittiöön.

Nousin hitaasti sohvalta puolikuolleena ja horjahtelin vähäisillä voimillani keittiöön. Sekin oli hieno ja kiiltävä. Poika lappoi parhaillaan makaronilaatikkoa kahdelle lautaselle. Nojasin seinään ja katsoin sivusta, kun hän kantoi lautaset neljänhengen pöytään, otti haarukat, veitset ja lasit ja haki ketsupin sekä maidon jääkaapista. Pääteltyäni hitailla aivoillani, että toinen ruoka oli minulle, laahustin hitaasti pöydän luo ja aloin juuri istua, kun poika huudahti vihaisesti: "Hei, älä kuvittelekkaan istuvasi siihen!"

Lannistuneena astuin tuolin vierestä pois ja horjahdin. Olisin kaatunut selälleni lattialle, ellei poika olisi saanut minua kiinni. Hän nosti minut takaisin seisomaan ja piteli vyötäröltäni kiinni, etten kaatunut uudestaan.
"Yritä nyt edes pystyssä pysyä", hän tiuskaisi hermona ja lähti taluttamaan minua toiselle puolelle pöytää.
"Tässä on sinun paikkasi!" poika tiuskahti ja istutti minut toiseen tuoliin. Lysähdin voimattomana istumaan. Otin haarukastani kiinni ja nostin sen lautaselleni. Keräsin siihen pari makaronia ja yritin nostaa haarukan suuhuni. Ei onnistunut. Kaikki voimani olivat menneet kävellessäni olohuoneesta keittiöön.

"Pitääkö sinua vielä syöttämään alkaa!" poika karjaisi omalta paikaltaan, minne oli jo mennyt istumaan. Hän taisi olla huonolla tuulella, ajattelin etäisesti.
"Ensin minut jätetään rajapartiosta, koska pitää jäädä vahtimaan jotankin Viktorilaisnarttua! Sitten vielä sinä alat heikoksi etkä edes saa syötyä itse!" hän huusi ja löi nyrkillään pöytää. Viktorilais?
"Tapa minut sitten nälkään", kähisin aivan hiljaa heiveröisellä äänellä. Sitten silmäni painuivat kiinni ja aloin kallistua eteenpäin.