– Kiitos neiti. Vastauksenne riittää minulle. Mutta en halua, että juoksentelette aamuisin tai iltaisin pitkin kaupunkia. Kukaan ei ole ilmeisesti varoittanut teitä kansalaisista, jotka pitävät erityisen paljon ihmislihasta, Gabriel huomautti ja nostin katseeni häneen.
– Ööh...olen kuullut heistä, mumisin.
Kuningas kurtisti kulmiaan melkein epäuskoisena ja hän tuhahti:
– Ja lähditte silti yksin poukkoilemaan pitkin kaupunkia.
– Niin...en ajatellut selvästi, valehtelin.
Kuningas vain pudisteli päätään ja veti terävästi henkeä.
– Minä sanon tämän vain yhden kerran, varokaa liikkumasta yksin aamuisin ja iltaisin sillä olisitte hyvin herkullinen lihapala jollekin joka haluaisi puraista teitä, Gabriel totesi virnistäen.
Minä punastuin vieläkin enemmän ja laskin katseeni hetkeksi kuninkaan silmistä.
– Kiitos v–varoituksesta teidän majesteettinne, sanoin hiljaa.
– Olkaa hyvä pikku ihminen, Gabriel hymyili, mutta hän ei liikahtanutkaan aivan kuin hänellä ei olisi ollut aikomusta lähteä vielä.
Minä avasin suuni pyytääkseni häntä poistumaan, mutta en ehtinyt muuta kuin päästämään epämääräisen äänen, kun jotain odottamatonta tapahtui. Jotain sellaista mitä en olisi pystynyt edes aavistamaan.
Kuulin nopeat askeleet jotka suorastaan ryntäsivät huoneeni oven eteen. Tulija työnsi oven auki kovakouraisesti eikä hän ilmiselvästi katsonut eteensä sillä hän käveli suoraan kuninkaan selkää päin saaden tämän menettämään tasapainonsa ja kaatumaan kohti sänkyäni jonka puiseen päätyyn hänen päänsä osui.
Kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa. En ehtinyt liikauttamaan sormeanikaan, katsoin vain kauhuissani kuinka kuninkaan eloton ruumis mätkähti maahan.
– MINÄ TAPOIN KUNINKAAN! Emma kiljaisi kauhuissaan.
Hänen käsissään oleva mekkokasa tipahti lattialle ja Emma kaatui niiden päälle valkeana kuin lakana. Katsoin ensin kuningasta sitten Emmaa joka nyyhkytti paniikissa vasten mekkojani.
Mitä minun pitäisi tehdä?!
En ollut koskaan ennen ollut tällaisessa tilanteessa. Olin kauhusta kankea ja tuijotin vain suu auki Gabrielia joka makasi tiedottomana sänkyni vieressä. Hänen otsassaan oli syvä haava josta vuoti sinertävää verta hänen kasvoilleen. Räpytin silmiäni epäuskoisena, mutta sitten tajusin, että kuningas oli kuninkaallinen joten tietysti hänen verensä oli sinistä.
Minä vedin syvään henkeä ja rauhoittelin itseäni. Minun piti olla järkevä ja toimia niin kuin koulun ensiapukurssilla oli opetettu. En saanut mennä paniikkiin.
Menin hitaasti kontilleni Gabrielin viereen. Painoin sormeni hänen kaulalleen ja huokaisin helpotuksesta, kun tunsin vahvan pulssin sormiani vasten.
– Hän on elossa, sanoin Emmalle joka itki edelleen.
– Minut mestataan! Minä kuolen! Emma nyyhkytti kuuntelematta sanojani.
– Kuningas on elossa! huudahdin uudestaan, mutta Emma ei reagoinut mitenkään, – EMMA HÄN ON ELOSSA! karjaisin kovaan ääneen ja sain tytön vihdoin nostamaan katseensa minuun.
– Elossa? Hän on elossa?! Emma huudahti.
Minä nyökkäsin.
– Hän hengittää, mutta en tiedä mitä voimme tehdä. Onko täällä lääkäriä?
YOU ARE READING
Kolmen Kuun Valtakunta
Romance~ Hän vain tuijotti minua. Hän katsoi minua suoraan silmiin, aivan kuin yrittäen nähdä, puhuinko totta vai en. Mutta minä tuijotin häntä itsevarmana takaisin. En suostunut siirtämään katsettani, en sitten millään. Se olisi heikkoutta ja minähän en h...
30. Painajaisia
Start from the beginning
