Eihän enkelit pelkää pimeää

5. Myrskynkeittäjät ja -kesyttäjät

----------------------------------------------------
Tässä luvussa puhutaan ruotsia. En kuitenkaan lähtenyt kirjoittamaan kyseisiä repliikkejä ruotsiksi (kun en ruotsia osaa enkä jaksanut mihinkään käännöshommaankaan ruveta), vaan ne repliikit on kirjoitettu kursiivilla/kursivoitu!
----------------------------------------------------

Ronjan ja Elisan lähdettyä mun ilta eteni seuraavasti; odottelin vain Eliasta saapuvaksi, join vähän lisää ja pakoilin Iiristä, juosten aina karkuun kun näin sen. Tiedän, raukkamaista ja säälittävää, mutta en vain jaksanut sitä. Tai jos ihan rehellisiä oltiin, niin tällä hetkellä en sietänyt koko akkaa oikeastaan edes silmissäni, sillä pidin sitä osasyyllisenä siihen, että Ronja oli lähtenyt, mikä vitutti mua. Eikä sitä vitutustani ainakaan helpottanut se, että Iiris oli näyttänyt turhankin voitonriemuiselta Ronjan lähdettyä. Kuin se olis voittanut tän erän tai jotain.

No, voin sanoa, että ainakin koko kisan Iiris oli hävinnyt nyt ihan lopullisesti, koska tän illan myötä mä en vain inhonnut Iiristä, vaan melkein vihasin sitä, ja lopetin sen peittelynkin, katsoen Iiristä avoimen hyisesti aina kun se kohtasi katseeni. Sen verran tyhmä - sori nyt vain - se kuitenkin oli, ettei tainnut tajuta sitä, mitä yritin katseellani viestittää, jonka vuoksi jouduinkin sitä pakoilemaan. Koska jos Iiris tulis mun lähelle, niin mä kyllä sanoisin sille suorat sanat, enkä pidättelis enää yhtään. Enkä mä halunnut päästää pimeää puoltani valloilleen, en varsinkaan näin humalassa, niin näin parhaaksi poistaa ennemmin itseni aina yhtälöstä, jos Iiris pääsi lähellekään mua, edes samaan huoneeseen. Kyllä mä sille suorat sanat aioin sanoa, sen verran mua vitutti tän illan myötä, mutta halusin tehdä sen selvinpäin, koska silloin mulla olis edes JONKUNLAINEN filtteri, enkä ehkä kärventäis Iiristä ihan poroksi. Koska se puolestaan kärtsäis mun omatkin siivet ja vajottais mua, jos mä niin tekisin..

Huoh. Missähän se Elias oli. Mä olisin ihan oikeesti tarvinnut sitä nyt. Oi Jumalani, jos kuulet mua, niin tuo suojelusenkelini Elias nyt tänne..

Samassa mä hätkähdin rajusti ja jäin tuijottamaan just avautunutta eteisen ovea, sillä kuinka ollakaan; siitä marssi juuri sisään yli 190 senttinen hujoppi, Topi, jonka kanssa Eliaksen oli määrä tulla tänne tänään. HALLELUJA, JUMALA OLI VASTANNUT RUKOUKSEENI JA POJAT OLIVAT TULLEET!!! Kasvoni levisivät heti riemastuneeseen hymyyn, joskin se hymy sammui melko nopeasti ja muuttui kulmien kurtistukseksi - hitto mä kurtistelin tänään koko ajan kulmiani - kun mä en nähnyt Eliasta Topin seurassa sen marssiessa syvemmälle taloon riisuttuaan takkinsa ja kenkänsä, ja vilkaistuaan nopeasti peilistä, olivatko sen tummanruskeat puolipitkät, sivujakauksella olevat hieman laineikkaat hiukset hyvin. Minnes Elias oli jäänyt, oliko se jäänyt ulos tupakalle tai jotain?

"Jou, Topi!" mä kiekaisin välittömästi Topille kysyäkseni siltä asiasta, Topin kiinnittäessä heti katseensa muhun, jolloin sen kasvoille nousi jo mulle hyvin tutuksi tullut virne. Topi oli aina ollut kunnon irvileuka. Sen vihreissä silmissä oli AINA ilkikurinen pilke, eikä se kestänyt olla kovin kauaa vitsailematta. Tai vittuilematta. Topi osas olla välillä ihan ääliö, suoraan sanottuna. Se oli henkisesti mua ja Eliasta keposesti parikin vuotta nuorempi, vaikka oli fyysiseltä iältään meitä vuoden vanhempi. Mä en täysin ymmärtänyt, miten Elias jaksoi asua sen kaa saman katon alla, kun Topi osas olla semmonen idiootti. Ihan täys persläpi pahimmillaan..

Läveistä puheenollen; Topin leipäläpikään ei pysynyt oikeesti IKINÄ ummessa, ja pahinta oli, että vähintään puolet sen suusta tulevasta tavarasta oli ihan paskaa. Kaikella rakkaudella Topia kohtaan siis.. Mutta se vois joskus pitää suunsa kiinni eikä vittuilla ja vinoilla kaikille. Se oli kai joskus ollut kiusaajakin ja ravintoketjun huipulla kotopuolessaan eli Siilinjärvellä asuessaan, mutta muutto Tampereelle 19-vuotiaana oli tiputtanut sen hyvin nopeasti pilvilinnoistaan. Täällä se oli ollut kaikkea muuta kuin kingi ja joutunut opettelee nöyryyttä. Joskin sitä se vois kyllä opetella lisääkin, kuten sitäkin, että sen leipäläpensä vois pitää joskus ummessa. Ties kuinka monta kertaa me oltiin Eliaksen kanssa pelastettu sekin pulasta, johon se oli suutaan soittamalla joutunut, vittuiltuaan ihan väärille henkilöille ihan väärään aikaan.