Eihän enkelit pelkää pimeää

4. Meille, teille vai eri teille

--------------------------------------------------
Kaipa tähän pitää semmonen sisältövaroitus laittaa, että: alkoholinkäyttöä sekä rumaa kielenkäyttöä (kuten kiroilua)
--------------------------------------------------

Opintie alkoi sinä syksynä itse kullakin vähän vaihtelevasti, aaltoillen hyvän ja huonon välillä. Mullakin ehti olla jo ekan kuukauden aikana vähän ikävä ja epävarma olo asiasta jos toisesta - hyvinä esimerkkeinä Ronjan alkukankeudet, Aadan tilanne ja Eliaksen kummallinen käytös - mutta jos jokin oli varmaa ja pysyvää, niin se, että koulun alkaminen tarkoitti aina myös opiskelijabileiden alkamista. Opiskelijabileiden, joissa niitä ikäviä tunteitakin pääsisi pakoon pippaloiden iloiseen ihmismassaan, ja hukuttumaan ja turruttamaan muunmuassa alkoholilla. Kyllä, saatoin omata Ojaloiden ja Kinnusten taipumuksen hukuttaa murheeni ja turruttaa tunteeni alkoholilla, mutta yritin kyllä olla varovainen sen suhteen. En esimerkiksi edes osallistunut kaikkiin bileisiin, joita oli erityisesti syksyisin IHAN VITUSTI, ja yritin kuitenkin pitää sen alkoholin kohtuudessa silloin kun join. Mutta kyllä mä sen myönsin, että välillä oli kiva vain rentoutua kuningas alkoholin suosiollisella avustuksella, ja päästä sen myötä eroon niistä ikävistä ajatuskeloista ja tunteista, joita pyörittelin. Jotka saivat pääni särkemään ja rintani kivistämään, kun ahdistus otti vallan..

Joten, en todellakaan sanonut "ei", kun sain sen syksyn ekan bilekutsun, joka kilahti puhelimeeni kuukauden uuraan opiskelun jälkeen. Yllätyin siitä, miten kauan sillä ekalla bilekutsulla meni saapua, mutta siitä mä en yllättynyt, että keneltä se kutsu tuli. Se tuli nimittäin Veetiltä, joka oli rikkaan perheen ainoa vesa, ja järjesti lähes poikkeuksetta vuoden ekat - ja tokat ja kolmannet ja ja ja.. - kemut, sillä kun ei ollut fygystä puutetta, toisin kuin meillä muilla köyhillä opiskelijoilla. Tosin mä en ollut köyhä, mutta, noh.. En myöskään ollut perheeni ainokainen, joten en pystyis pitää meillä mitään pippaloita. Veeti pystyi, ja pitikin, sillä sen vanhemmat lähti AINA, joka ikinen syksy, kuin traditiona näihin aikoihin ulkomaanreissulle viettääkseen laatuaikaa kahdestaan ilman opintoihin keskittyvää poikaansa. Mjoo, en ollut kateellinen Veetille sen hieman kalseista vanhemmista - mulla oli vähintään tuhat kertaa paremmat - mutta niiden hulppeasta lukaalista olin. Niiden kaksikerroksinen ökykartanomainen talo Lukonmäessä sopi todellakin bileiden pitoon. Sinne nimittäin mahtui ihan törkypaljon porukkaa, pihalla oli palju sun muuta mukavaa ja sisällä talossakin oli biljardipöytä ja muita huvituksia.

Niiiiiiin, Veetihän ei siis enää asunut kotonaan, mutta kaikki pippalot se piti aina siellä eikä omistusasunnossaan. Koska sen porukoilla oli enemmän tilaa. Ja huvituksia. Ja kaikkea muuta mukavaa. Siellä ihmiset ainakin viihtyi ja sinne sitä populaa pystyi kutsumaan PALJON. Niinku Veeti aina kutsuikin. Tällä kertaa se tosin pyysi MUA kutsumaan puolestaan myös Elisan ja Ronjan, kun heidän puhelinnumeroitaan hänellä ei ollut ja hän halusi kutsua heidätkin bileisiinsä. Olin vähän hmmmmm, sus, sillä Veeti vielä esitti sen tyyliin niin, että 'kutsuisitko mun puolesta Elisan sinne bileisiin kans, ja vaikka Ronjankin, kun mulla ei oo niiden numeroita, mutta olis tosi jees, jos nekin tulis'. Mietin hetken, että teenkö edes sitä palvelusta Veetille, kun Elisa ei kuitenkaan ollut puhunut mulle VIELÄKÄÄN mitään koko Veeti-jutusta, joka oli ihmetyttänyt mua koulun alussa, mistä päättelin, ettei Elisa halunnut muistaa koko asiaa ja jätkää. Joten tän kutsun välittäminen voisi olla vähän, hmm, kyseenalaista, mutta päädyin sitten kuitenkin siihen, että välitän Veetin bilekutsun tytöille. Ja ne molemmat vastas myöntävästi siihen. Elisakin, eikä edes mitenkään pitkin hampain vaan ihan mielellään.

Että jaajaa, mitähän Elisan ja Veetin välillä sitten mahtoi olla. Mun pitäis varmaan kysyä sitä tänään Elisalta, kun me valmistauduttais niihin Veetin bileisiin Ronjan luona. Tai no, siis, tytöt  valmistautuis ja mä vetäisin vain lonkkaa, kun ei mulla ollut valmistautumista. Tytöillä siinä taasen menisi ainakin pari tuntia, Elisalla nyt ainakin. Eh, mä varmaan kuolisin tylsyyteen tyttöjen laittautuessa. Mutta mitäpä sitä ei ystäviensä vuoksi tekisi! Mä olin kyllä valmis kuolemaan niiden puolesta, vaikka sitten tylsyyteen! Varsinkin Ronjan puolesta mä tekisin ihan mitä vain, ja mä olin luvannut mennä Ronjalle sen tueksi, kun tulevat bileet ahdisti sitä sen sosiaalisten tilanteiden kammon takia, joten minähän menisin ja kestäisin kaiken kuin mies!