19. Pasta carbonara

Start from the beginning
                                    

"No ku oon tälläne minioni."

"Ja koska oot liian fiksu alkaakses tälläsen lahopään kanssa", se lisäsi muina miehinä ja sai mut siristämään silmiä epäilevänä.

Käännyttiin molemmat sille tielle enkä mä todellakaan tiennyt, miksi se tuli juttelemaan mulle ja käveli mun kanssa näin pitkään. Tässä oli pakko olla joku koira haudattuna.

"Jos sä sääliäpisteitä haet ni ei tehoa muhun", tokaisin lopulta hymähtäen.

Viljo hieraisi kasvojaan tuskaisen näköisenä.

"Tota mä tarkotin. Mun ei auta heittää mitää iskulauseita ku ne tulee ohjuksina takasin."

Pysähdyin paikoilleni. Viljo teki samoin ja pyörähti katsomaan mua kysyvänä.

"Sä siis yrität iskeä mua?"

Se kohautti hartioitaan irvistäen.

"Hypoteettisesti."

Painostin sitä mun katseella selittämään sillä äskeinen vastaus ei vastannut tarpeeksi hyvin mun kysymykseen.

"Eli en koska mä en halua saada pataan."

No toi nyt ei selittänyt yhtään mitään. Päinvastoin. Mun pää täyttyi kysymyksistä.

"Täh? No en mä nyt sua oo lyömässä?" naurahdin.

Viljo imaisi taas savua suuhunsa ja tutki mun kasvoja ruskeilla nappisilmillään. Tiesin, että se oli huomannut mun mustan silmän mutta mun onnekseni se ei ollut maininnut siitä ainakaan vielä mitään.

"Et sä vaan yks pasta carbonara a la italiana."

Purskahdin nauruun.

"Yhtäkuin?"

"No se Italialaine jätkä kyl sä tiiät mitä mä meinaan." Se kohautti hartioitaan ja väisti mun huvittunutta katsetta.

Lähdin liikkeelle silmiä pyöräyttäen ja nappasin tupakan sen sormista itselleni. Vedin savua suuhuni ja puhalsin ne hitaasti ulos samalla, kun Viljo juoksi mut taas kiinni. Vilkaisin sitä ja yhdet savut vielä lainattuani, annoin käärön sille takaisin.

"Jos sä Adriania meinaat ni meil ei oo mitään."

Viljo otti tupakan vastaan ja kohotti kulmiaan huvittuneena.

"Ja muuten vaan ko muka tallustat sen reviirillä?"

"Niinhän säki teet?" kyseenalaistin.

Viljo hymähti ja käänsi katseensa musta pois.

"Mä asun täällä."

En ehtinyt peittää tyrmistystä kasvoiltani tarpeeksi ajoissa sillä Viljo ehti vilkaista mua silmäkulmastaan. Se naurahti ja tönäisi mua leikillä.

"Älä nyt. Mulle tulee viel paha mieli."

Irvistin.

"Sori. En vaa yhtää osannu olettaa ku täällä..."

"..asuu rikkaat kermaperseet. Jep. Ja mä oon katurotta."

Kolme Kaksi YksiWhere stories live. Discover now