Kolme Kaksi Yksi

41. Mä haluun ymmärtää

Help
(n.) Poison into a vein.

•LUMI•

Korvissa piippasi ja kaikki pyöri. Muuten oli kuoleman hiljaista. Pakotin mun katseen tarkentumaan. Nostin käden mun eteen.

Viisi sumeaa sormea.

Nipistin itseäni käsivarresta.

Kipua.

Painoin kahdella sormella rannettani ja pidätin hengitystä kunnes tunsin mun sykkeen. Huokaisin helpotuksesta ja nojasin päätäni taaksepäin.

Mä olin elossa.

Räpyttelin vielä hetken aikaa silmiäni ennen kuin maailman pyöriminen alkoi pikkuhiljaa kadota ja näkökyky palautua ennalleen. Ilmassa haisi tunkkaisen palanut kumi, mikä sekoittui vaniljan raikkauteen. Auton etupuskuri oli painunut keskeltä sisään, eikä matkan pysäyttänyt puu näyttänyt hievahtaneenkaan. Onnenpekka.

Käänsin kasvoni kohti Eelistä muistaessani sen läsnäolon. Pala nousi samantien mun kurkkuun ja hätä kouraisi vatsassa.

Miehen naama oli verenpeitossa ja pää oli painunut nojaamaan vasempaa olkapäätä vasten.

"Eelis!" Nimi tuli paniikista käheänä mun suusta. "Ootsä kunnossa? Hei herää!" Mä huhuilin ja pelkäsin pahinta.

Moottorista nouseva savu sai yskimään ja silmät verestämään. Eelis oli tiedoton, tuskin elossa. Mä yritin huutamalla saada siihen eloa, mutta turhaan.

Mä kurotuin sen puoleen ja tarrasin sitä kädestä sydän tykyttäen. Painoin kahdella tärisevällä sormella sen rannetta, ja kylmä hiki otsalla yritin löytää sykettä.

"Ei.." mä mumisin hammasta purren, kun en millään löytänyt sitä. Mun kädet tärisi liikaa.

Mitä mä sanoisin Maddelle?

Sun veli lupas heittää mut kotiin mutta ajo kolarin ja kuoli. Et sori vaan. Sulla ei oo enää veljeäkään.

Epätoivo risteili mun sisällä. Painoin sen rannetta ja vaihtelin kohtaa tuon tuosta. Mä olin ihan liian nuori vielä kenenkään hautajaisiin.

Viimein mulla tärppäsi.

Tasaisesti sykkivä syke tuntui mun sormia vasten enkä mä ikinä ole ollut varmaan näin helpottunut.

Pari onnen kyyneltä tipahti mun poskelle.

Lopulta mun teki vain pahaa katsoa sitä joten mä käänsin mun huomion moottoriin ja rukoilin, että se ei syttyisi palamaan ja räjäyttäisi meitä taivaan tuuliin. En voinut kuin toivoa, että joku ohi ajava huomaisi ja tulisi auttamaan sillä mun puhelin oli lentänyt jonnekkin kuuseen tässä rytäkässä eikä mulla ollut tietoakaan, minne. Onneksi mä olin just ennen tätä tekstannu Adrianille, missä kohtaa vedin. Se oli ollut liikkeellä itsekkin, hakemassa Rockya niille pariksi yöksi, koska sen toiset hoitajat lähti reissuun.

Mä olisin auttanut Eelistä jos en olisi jumissa. Mun puolen ovi oli mennyt törmäyksessä ruttuun niin, että se ei enään auennut. Sen lisäksi mun jalka oli jotenkin jumissa. Oli vaikeaa sanoa näin hämärässä.