I'm still in love, with you. And all your little things. (FINNISH)

Luku 24.

*Emilia's pov*

Vihdoin lentomme oli perillä Heathrowin lentokentällä, Lontoossa. Nousimme Miisan kanssa unisina penkeiltämme ja suuntasimme paluuterminaaliin, Louis ja Harry perässämme. Muut olivat jo ilmeisesti hakeneet laukkunsa ja lähteneet koteihinsa, sillä heitä ei näkynyt missään, ja olimme olleet kutakuinkin erittäin hitaita.

"Emilia, Miisa", Harry sanoi nostaessaan laukkumme laukkuhihnalta. Emme olleet puhuneet Harryn kanssa vielä mitään, mutta olin mielessäni suunnitellut tulevan keskustelumme, jonka toivonmukaan kävisimme tänäiltana.

 "Emilia, voitasko puhua?", Harry kysyi nykäisten minua hihasta. Käännähdin ympäri katsahtaen Harrya suoraan silmiin ja nyökkäsin hitaasti.

"Hei, sä varmaan sait sen kirjeen? Mä halusin vaan sanoa, että mä oikeesti tarkotin kaikkea, mitä mä siinä sanoin", hän sanoi purren huultaan.

"Mmm", vastasin kääntäen katseeni maahan.

"Emilia? Uskothan sä mua?", Harry kysyi laskien kätensä hartialleni. Heti kun tunsin Harryn kosketuksen, tunsin vatsassani perhosia. En halunnut heti kertoa Harrylle, että olimme omasta puolestani sujut, vaan odottaisin iltaan, tai huomiseen. 

"Meijän pitää mennä, Louis ja Miisa odottaa", sanoin nopeasti ja lähdin kävelemään lentokentän aulasta kohti ulkoilmaa, Harry perässäni.

"Wow, se oli kyllä aikamoinen kiertue!", Louis huudahti kun me kaikki istahdimme isoon mustaan taxiin. "Vai mitä Harold?"

"Mmmmh", vastasi Harry katsoen ikkunasta ulos, tekemättä elettäkään joka muistuttaisi, että hän kuunteli.

"Hei, laiska paska, vastaa", Louis huudahti ja potkaisi Harrya jalkaan. 

"Mitä?", Harry töksäytti.

"No mikä sut nyt noin maahan on ajanu?", Louis kysyi tökäten vastapäätään istuvaa Harrya. Harry ei vastannut mitään, sen sijaan vain tuhahti ja käänsi päänsä takaisin ikkunaan. "Etteks te saanukkaan sovittua?", Louis kysyi katsoen minuun. "Niin mä ainaki ymmärsin. No mutta joo, en puutu tähän enempää", Louis jatkoi.

"Sovittua, mitä?", Harry kysyi katsahtaen minuun. "Mitä sä Louis nyt tarkotat? Ei me olla Emilian kanssa mitään ees puhuttu vielä". Samassa myös Louisin ja Miisan katseet kääntyivät minuun.

"Emilia? Mä luulin että kaikki teijän välillä on okei", Miisa noi kurtistaen kulmiaan. Kaikkien katseet ja painostus tekivät olostani järkyttävän epämukavan, enkä pystynyt istumaan heidän kanssaan muutenkin kuumassa taxissa.

"Hei, tota, mut voi jättää tähän, kiitos", sanoin ystävälliselle mieskuskille, joka pysäytti taxin kadunkulmaan. Kiitin ja lähdin kävelemään eteenpäin, tietämättä edes missä olin. Hitto, miksi juuri nyt? Miksi juuri nyt Louisin ja Miisan piti ottaa asia esille, mikseivät he voineet antaa minulle aikaa? He tiesivät, miten vaikeaa minun oli kohdata Harry, ja silti he painostavat. 

"Emilia, hei, odota!", kuulin tutun äänen takaatani. En jaksanut kuunnella ketään enkä mitään, joten kiristin tahtia juoksuksi. Juoksin pitkin Lontoon pimeitä katuja, näkemättä yhtäkään ihmistä. 

"Emilia, pysähdy", kuulin saman äänen takanani, joka oli jo valehtelematta vajaan metrin päässä minusta. Samassa olkapäähäni tarrauduttiin ja minun oli pakko pysähtyä.

"Niall, päästä mut menemään, mä haluun olla yksin", sanoin huokaisten, istuen viereissä olevalle penkille.

"Kerro ensin, miks oot täällä yksin. Tiiätkö ees missä sä oot?"

"En ja en", vastasin katsomatta Nialliin.

"Johtuuko tää Harrysta? Tekikö se taas jotain?", Niall kysyi laskien kätensä jälleen olkapäälleni.

"Miks sua ees kiinnostaa?", kysyin häneltä pyöritellen silmiäni. Niall ei sanonut mitään vaan vakavoitui, ja tiesin hänen vaativan vastausta.

"Äh. Ei johdu Harrysta, vaan painostuksesta. Tai no, siis.. Ihan kun kaikki olettais, että sanon Harrylle 'saat anteeksi', ja kaikki palautuu vaan normaaliksi, ja että se kävisi minuutissa. En mä oo niin nopeesti valmis, ja haluan tehdä kaiken omalla ajallani", sanoin huokaisten.

"Tuntuuko susta että oisit nyt valmis?", Niall kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Annoin vastaukseksi hiljaisen nyökkäyksen jonka jälkeen Niall otti kädestäni kiinni ja nosti minut penkiltä ylös ja lähdimme kävelemään tulosuuntaamme, jossa ilmeisesti oli Niallin auto.

**

"Valmis?", Niall kysyi kun nousimme hänen autostaan ylös Harryn talon pihalla. Nyökkäsin pienesti ja väläytin Niallille pienen hymyn. "Mä oon tässä jos tarviit", hän sanoi vielä. Nyökkäsin uudestaan ja lähdin kävelemään ovelle. 

Huokaisin syvään ja koputin kolme kertaa napakasti Harryn ovea. Ei mennyt kuin ehkä kymmenen sekuntia, ja Louis avasi oven, yllättynyt ilme kasvoillaan. Hitto, en muistanut että Louis ja Niall asuivat vieläkin kolmestaan. Tuntui pahalta jättää Niall ulos omasta kodistaan, vaan auttaakseen minua, mutta toisaalta, olihan Louis ja Miisakin kotona, joten miksei Niallkin olisi voinut kotiinsa mennä?

"Moi, uhm, haluun puhua Harrylle", sanoin ovea auki pitävälle Louisille.

"Joop, aikakin ois jo. Se on olkkarissa ilmeisesti, ja mä ja Miisa lähetään nyt. Moikka!", Louis sanoi nopeasti astuessani sisälle, kun hän ja Miisa astuivat ulos.

"Harry", sanoin astuessani olohuoneeseen.

"Em? Mitä sä täällä?", Harry kysyi kääntäessään kasvonsa minuun päin noustessaan sohvalta.

"Ajattelin.. Et jos voitais puhua", sanoin vetäen syvää henkeä. "Haluun pyytää anteeks sitä aikasempaa. Ja kaikkea muutenkin. Se sun kirje oli ihana, ja mä tiedän, että sä tarkotit kaikkea, mitä sanoit. Ja joo, en mäkään osaa olla ilman sua", sanoin katsoen edessäni seisovaa Harrya silmiin.

"Mitä? Siis.. Mitä? Tarkottaako toi nyt että me ollaan sujut, tai siis että..", hän kysyi haroen hiuksiaan.

"Jos sä haluat."

"Haluan, enemmän ku mitään muuta", Harry sanoi ja kaappasi minut syliinsä suudellen huuliani ja poskiani taukoamatta.

"Harry, päästä mut alas! Ei tä heti voi mennä tähän, Harry, päästä!", kiljuin ja kikatin samaan aikaan. Tällä hetkellä olin Harryn ja seinän välissä, sekä puolivälissä katon ja lattian rajaa, ja ainoa asia joka minut piti ilmassa, oli Harryn vahvat kädet jotka olivat kietoutuneet reisieni ympärille. Samassa ovi pamahti auki, ja sisään astui Niall.

"Mä kuulin huutoa, onks täällä kaikki okei?", hän kysyi hengästyneenä. "Ai. Taitaa olla. Tais olla väärä hälytys, anteeks", hän sanoi silmät lautasen kokoisina punastuen. Päästimme Harryn kanssa naurahdukset ja hymyilimme Niallille, joka samassa hetkessä katosi takaisin pimeään kesäilmaan.

"Mä rakastan sua Em", Harry sanoi katsoen suoraan silmiini.

"Mä rakastan sua, Harry", vastasin tuijottaen hänen vihreisiin silmiinä ja silittäen hänen hiuksiaan, ja painoin huuleni hänen huulilleen.

Anteeks ihan hirveesti, että tässä kesti näin kauan :( mulla ei oikeesti oo tähän melkeen yhtään inspiraatioo, eikä ees aikaa kirjottaa, mut oon kuitenkin tähän sen juonen suunnitellu, joten aion sen viel toteuttaa :) älkää vihatko ihan kauheesti mua tän hitaan kirjotustahdin takia, mut mä yritän parhaani :-)