I'm still in love, with you. And all your little things. (FINNISH)

Luku 22.

*Harry's pov*

I don't want this moment to ever end,

Where everything's nothing without you.

Emilia, muistatko, kun mä sanoin nä sanat sulle? Tai no, lauloin. Mä en tiedä, mitä mä tekisin, että sä antaisit mulle anteeks. En voi muutakun toivoa, että sä uskot muhun, ja luotat mun sanaan. Mä rakastan sua, se sun pitäis tietää. 

I wait here forever just to, to see you smile,

'Cause it's true, I am nothing without you.

Mä en osaa edes sanoa, kuinka pahoillani mä olen. Mun viikko on ollu kamala ilman sua. Mä en hymyile, ellen mä nää sun hymyä. Mä odotan vaikka ikuisuuden, että nään sun hymyilevän. Ees Louis ei saa mua hymyilemään mun aitoa hymyä. Huono vertauskuva, muttä mä luulen, että sä ymmärrät.

Through it all I've made my mistakes,

I stumble and fall but I mean these words.

Mä tiedän että oon tehnyt monia virheitä, ja mä kadun niitä. En halua, enkä ees aio tuoda niitä nyt esille, koska me ollaan käsitelty ne jo, puhutte ne läpi. Eikö vaan? Ainoa asia, mitä voin sanoa, on anteeks. Mä tarkotan sitä, mä oon niin pahoillani.

I want you to know with everything I won't let this go.

These words are my heart and soul.

Mä en aio päästää susta irti, en ikinä, en näin helpolla. Sä merkitset mulle niin paljon, enkä mä edes muista, enkä tiedä, miten mä pärjäsin 1.5 vuotta ilman sua. Mä en vieläkään ymmärrä, miten mä oon voinut olla näin paska ihminen jotain noin upeeta ihmistä kohtaan, ja mä tiedän, etten oo ainoa, joka sitä pähkäilee.

I'll hold on to this moment you know,

'Cause I'd bleed my heart out to show that I won't let go.

Anteeks, että käytän biisin sanoja näyttääkseni sulle, mitä mä tunnen. Mut mä en vaan löytäny parempaakaan tapaa. Sä Emilia tiedät, kuinka paljon tä biisi mulle merkkaa, ihan niinku säkin, ja mä osaan samaistua tähän biisiin, ainakin tällä hetkellä.

Thoughts read unspoken forever and now,

The pieces of memories fall to the ground.

I know what I did and how so, I won't let this go,

'Cause it's true, I am nothing without you.

Mä en oo hirveen montaa kertaa sulle tainnu sanoa, että mä rakastan sua, ja kuinka tärkeä sä mulle oot. En oo ikinä ollut niin kauheen romanttinen, ja rakkaudesta on jotenkin hirveen vaikee aina puhua. Mä en tiedä, mikä muhun meni, miks mä olin niin välttelevä ja ilkeä sua kohtaan, mä en todellakaan tiedä. Mut se mitä mä tiedän tällä hetkellä, on se, että mä teen mitä vaan sun vuokses.

Huokaisin helpotuksesta saatuani kirjeen valmiiksi. En ole ikinä ollu mikään paras kirjoittaja tai puhuja, mutta yritin parhaani. Nousin lattialta ylös ja taittelin kirjeen pienempiin osiin ja sujautin sen takkini taskuun. Keräsin loput tavarani hotellihuoneen lattialta laukkuuni, heitin laukut olalleni, sammutin valot ja kävelin hotellin aulaan. 

"No? Teitsä sen?", Louis kuiskasi korvaani, kun saavuin aulaan. Nyökkäsin vastaukseksi ja Louis näytti minulle peukkua hymyillen. Samassa taximme tuli ja valuimme koko porukka ulos. Minä, Paul, Niall, Liam ja Emilia menimme yhteen tilataxiin, Louis, Zayn, Perrie, Miisa ja Lou toiseen. Päätin antaa kirjeen Emilialle vasta lentokoneessa, siellä se kävisi helpoiten, sillä meillä olisi luultavasti vierekkäiset paikatkin.

Tunnin jälkeen istuimme jo lentokoneessa, minä ikkunapaikalla ja Emilia vieressäni. Ikäväkseni Louis ja Miisa istuivat takanani, joten tiesin Louisin painostavan minua jatkuvasti, ja hänen vihjailevan ja vitsailevan taukoamatta. Onneksi muut istuivat lentokoneen takaosassa, ja me etuosassa. Vajaa kolme tuntia, niin olisimme jo Lontoossa. Noin kolme ja puoli tuntia, että olisimme kotona. 

Mun oli pakko julkasta tä nyt, koska jos oisin jatkanu sitä siihen, kun Emilia sen kirjeen saa, ni oisin julkassu luultavasti vasta viikonloppuna jos sillonkaan, ja tää tuntu olevan ainoa ees vähän järkevä kohta pätkästä kesken. Toivottavasti ette oo kauheen pettyneitä :-( kommentoikaahan ♥