I'm still in love, with you. And all your little things. (FINNISH)

Luku 17.

*Emilia's pov*

Laskeuduimme Ranskaan aamulla lennettyämme Saksasta jo seitsemältä. Saksaa ennen olimme Liettuessa, ja pojat olivat pärjänneet tapansa mukaan loistavasti. Miisalla ja Louisilla oli mennyt hyvin sen jälkeen, kun he palasivat yhteen, he tuntuivat rakastuneen kokonaan uudelleen. Kiertuetta olisi vielä 12 päivää aikaa, onneksi tämä päivä oli vapaapäivä.

Saavuimme hoteellimme, joka olisi jälleen kerran kokonaan meidän käytössämme kaksi päivää. Olin jo tavallaan kyllästynyt jatkuvaan ylisuojeluun, siihen, että kaikki olisi aina vain meidän käytössä. Hotellit, huvipuistot, kaikki. Halusin nähdä ihmisiä, muitakin ihmisiä, kuin vain Miisaa, poikia ja Paulia. Tänään menisimme Miisan kanssa shoppailemaan Pariisin keskustaan, ihmismassan keskellä, tulisin muuten hulluksi.

"Eeeemiliaaaaaaaaaaaa!", jostain kuului Harryn huuto. "Tuu tänne!"

"Jooooo?", huusin kävellessäni ääntä kohden. Tällä kertaa jokaisella meillä oli sviitti, ei enää normaalia hotellihuonetta. Hitto, haluaisin olla normaali.

"Me mennään pelaamaan futista tänään tonne läheiselle kentälle, lähetään puolentunnin sisällä. Kuulin että ootte menossa kaupoille, tarviitteko kyydin?", Harry kysyi vaihtaessaan farkkunsa collegehousuihin. 

"Joo, kyllä kai. Kai se kenttäkin on varattu pelkästään teille?", kysyin pyöritellen silmiäni.

"Mmhmm", Harry vastasi vilkaisemattakaan minuun.

Jaa. Olihan se hyvä asia, että he saivat olla rauhassa, tottakai kentälle menisi yli-innokkaita faneja kuvaamaan heitä, mutta jatkuva ylisuojeleminen on todella raastavaa. Ainakin minulle ja Miisalle, mutta voi hyvin olla, että pojat olivat tottuneet jo siihen.

"Miten yks jalkapallo kenttä voi olla varattu teille? Sehän on julkinen ja se on ulkona, mä en ymmärrä", sanoin hetken pohdiskelun jälkeen purren huultani.

"Turvamiehet. Ei se kenttä meille oo varattu, mutta reunoilla on turvamiehet", Harry sanoi lapaten vaihtovaatteitaan reppuunsa, taaskaan katsomatta minuun päinkään.

"Mmm. Eiks teitä ärsytä toi jatkuvasti rauhassa olo? Tai siis kun kaikkialla on vaan turvallista. Ette nää ketään muuta kun toisenne ja meijät?"

"No.. Joo. Mut kyllä siihen tottuu, älä huoli. Kyllähän sä kuitenkin tiiät, paljonko niitä faneja on ja ne on ennenkin tullu meijän oville pyytelemään nimmareita, en haluu sellastakaan elämää", Harry vastasi laittaen hiuksiaan kiinni, hänen hiuksensa olivat taas ylikasvaneet. "Me mennään, nähään illalla, oo kiltisti!"

Harryn pitäisi oikeasti leikata hiuksensa, ne olivat melkein hartioille asti, ja vielä pidemmät, jos ne olisivat suorat. Onneksi hänellä oli kiharat hiukset.

Meikkasimme Miisan kanssa kevyesti ja kiharsimme toistemme hiukset, jonka jälkeen olimme valmiit lähtemään. Päätimme mennä taksilla, olin saanut tarpeekseni Jeepeistä ja limusiineista, halusin kerrankin viettää 'normaalia' elämää.

 **

Olimme käyneet monessa kaupassa ja ostaneet hyllyt tyhjiksi, joten nyt olisi lounaan aika, päätimme mennä lähimpään ranskalaiseen ravintolaan. Tai no, ravintola ja ravintola, pieni ja söpö lounasravintola. Istuimme pöydänääreen ja huomasimme olevamme ainoat asiakkaat, joten tarjoilija tuli äärettömän nopeasti luoksemme. Hän näytti normaalilta ranskalaiselta, vaaleat pitkät hiukset, siniset silmät, todella lyhyt ja siro. 

Ei mennyt aikaakaan, kun ruokamme saapui, Miisalle jotain salaattia, ja minulle lempiruokaani, kalaruokaa. 

"No, mites Louisin kanssa?"