„𝚅𝚘𝚒𝚗 𝚔ää𝚗𝚝ää 𝚜𝚒𝚟𝚞𝚞,
𝚖𝚞𝚝 𝚘𝚗 𝚟𝚊𝚒𝚔𝚎𝚎 𝚘𝚕𝚕𝚊 𝚖𝚞𝚒𝚜𝚝𝚊 𝚖𝚊𝚝𝚝𝚊.
𝙺𝚊𝚗𝚗𝚊𝚗 𝚖𝚞𝚔𝚊𝚗𝚊 𝚓𝚞𝚝𝚝𝚞𝚒,
𝚓𝚘𝚒𝚝𝚊 𝚎𝚗 𝚙𝚢𝚜𝚝𝚢 𝚎𝚎𝚜 𝚔𝚞𝚒𝚜𝚔𝚊𝚝𝚊𝚊𝚗.“
-𝙼𝚒𝚎𝚕𝚒𝚊𝚕𝚊𝚝 𝚢𝚕ö𝚜 𝚊𝚕𝚊𝚜
𝙲𝚑𝚎𝚎𝚔
𝚠𝚘𝚛𝚍𝚜; 3965
♪ ♪ ♪
𝙺irkas aamuinen aurinko loisti ikkunoiden välistä itsepintaisesti viileään saliin, kun Yoongi ja Jimin aamutuimaan työntyivät sisälle harjoittelutilaan. Ilmassa leijui jännitys tulevasta, koe-esiintyminen päätanssijan paikkaan tanssittaisiin huomenna. He olivat vuokranneet salin jo aikaa sitten kenraaliharjoituksia varten, sillä olivat tienneet salien varauslistojen täyttyvän nopeasti kun kaikki heräisivät siihen, kuinka lähellä lukuvuosi oli loppumistaan. Enää viimeisen viikon puristukset ja sitten alkaisi kauan odotettu kesäloma.
"Haluatko sä vetää tanssin ensimmäisenä vai miten me tehdään?" Yoongi kysyi laskien sinisen treenikassinsa maahan. Hän oli kiskonut aamusta ensimmäiset vaatteet käden ulottuviltaan päälleen, sillä ei ollut jaksanut kaivaa liikuntavaatteita laukustaan. Jimin aamuvirkkuna oli yllyttänyt hänet aikoinaan varaamaan salin heti seitsemäksi, eikä Yoongi yleensä vielä siihen aikaan varsinkaan vapaapäivänä ollut jalkeilla.
"Mä voin eka joo, niin on sekin alta pois", Jimin tuumasi kaivaen laukkunsa taskusta CD-levyn. Hän kävi viemässä sen jo valmiiksi paikalleen, vaikka olisi vielä venyteltävä hyvin ja luettava varmuuden vuoksi vihko läpi huolimatta siitä, että esitys tuli jo syvältä ulkomuistista monien harjoittelukertojen seurauksena.
Jimin kävi istumaan kylmälle lattialle ja aloitti venyttelyn jaloistaan kuten aina. Yoongi ilmoitti vaihtavansa vaatteet käytävällä vessassa ja Jimin nyökyttäen jäi istumaan omiin maailmoihinsa pehmeälle alustalle. Vaikka he olivat korjailleet Yoongin kanssa paljon välille painamaan jääneitä asioita, silti heidän kahden suhteessaan tuntui vieläkin olevan jotain kitkaa. Asiat olivat muuttuneet paljon yli puoli vuotta sitten alkaneeseen ja Taehyungin huijaukseen päättyneeseen suhteeseen verrattuna.
Taehyung. Jiminin sydäntä kylmäsi ajatella hänen entistä parasta ystäväänsä. Hän ei voinut ymmärtää, miksi Taehyung oli tehnyt sillä tavalla hänelle. Jimin oli vihainen ja pettynyt hopeahiuksisen käytökseen, mutta ennen kaikkea hän ikävöi ystäväänsä, jolle oli pystynyt jakamaan kaikki arkipäiväiset sattumukset. Taehyung oli vaikuttanut niin luotettavalta ja räiskyvältä persoonalta, ja tuolla oli ollut aina aikaa hänelle. Mutta nyt sekin oli todennäköisesti muuttunut, sillä olihan hopeahiuksisen elämän tärkein ihminen Jungkook.
Jimin ei uskaltanut yrittää korjata mitään, sillä ei kestäisi samanlaista muutosta Taehyungin ja hänen väleissään kuten Yoongin kanssa kävi. Vaikka mikään ei ollut muuttunut radikaalisti, silti kaikki oli täysin erilaista, vierasta. Jos Jiminiltä vain olisi löytynyt rohkeutta, hän olisi tahtonut ottaa asian puheeksi Yoongin kanssa.
"Eiköhän se jalka oo jo valmis?" Yoongin huvittunut ääni havahdutti Jiminin pois pään sisältään ja tämä hymyili säikähtäneenä, piilottaen päätään vaivaavat asiat pois näkyviltä. Jimin ei uskaltanut mainita ajatuksistaan Yoongille, niitä oli parempi murehtia yksin huoneessa piilossa kaikilta muilta. Ehkä vielä jonain päivänä kaikki heidän välillään asettuisi samanlaiseksi, kuin ennen Taehyungin aiheuttamaa murhenäytelmää.
"Mitäs mietit?" Yoongi pyrki saamaan ääneensä välinpitämättömän sävyn, vaikka oikeasti hän oli aidosti huolissaan Jiministä. Tämän henkinen puoli vaikutti saaneen kovan kolauksen yksin vietettyjen viikkojen aikana ja se aika oli tehnyt suuren muutoksen pojan koko käytökseen ja olemukseen. Jimin oli selvästi nykyään paljon ujompi ja varoi lähestulkoon jokaista hengähdystään. Yoongi oli niin pahoillaan toiselle aiheuttamastaan vahingosta, mutta toivoi ajan parantavan ystävänsä vielä jossain vaiheessa.
"Enpä mitään erikoista", Jimin hymähti kohottautuen selkä kaarella nikama nikamalta hitaasti ylös. Hän pyöritteli keskivartalonsa auki ja irvistäen kumartui uudelleen varpaisiinsa hitaasti. Seinän vierelle laiskasti seisoskelemaan jäänyt Yoongi kiinnitti huomiota Jiminin ilmeisiin, sillä tiesi tämän käyneen harjoittelemassa eilenkin. Jos vaaleahiuksisen jaksaminen vaikuttaisi olevan vaakalaudalla, hän käskisi poikaa lopettamaan koe-esiintymistä ajatellen. Tämän päivän ja huomisen mustahiuksinen oli oman mielenrauhan säilyttämiseksi luvannut itselleen pitävänsä vanhempaa silmällä siinä, että tämä lepäisi hyvin eikä rasittaisi itseään liikaa.
Jimin testasi paikkojensa liikkuvuuden muutamalla helpolla hypyllä, sekä akrobaattisilla liikkeillä, joita Yoongi ihaili sivusta hieman jopa kateellisena. Tapa, jolla Jimin taivutti siron kehonsa siltakaatoihin ja ristiriitainen voimakkuus, joka hänestä lähti puolivoltissa, oli kontrastina uskomaton. Pojasta näki kuukausien kovan treenauksen ja menestyksen nälän, joka paloi tanssimista kohtaan ja todennäköisesti juuri sitä opettajat tahtoivatkin päätanssijalta. Yoongi oikeasti toivoi Jiminin saavan paikan, blondi olisi ansainnut sen kaiken harjoittelun ja vaivannäön jälkeen.
"Luen vielä nopeeta vihkon läpi, niin voin alottaa", Jimin tokaisi ravistellessaan raajansa perusteellisesti läpi. Yoongi nyökkäsi kävellen seinän viereltä hieman keskemmälle istumaan. Hän aloitti vetelästi lihastensa venytyksen, tanssiminen ei juuri nyt olisi kiinnostanut haukottelevaa Yoongia paskan vertaa. Hän luotti taitohinsa ja nappiin menneisiin harjoittelukertoihinsa, eikä paikka muutenkaan ollut hänelle mitenkään elintärkeä. Huominen esitys menisi niin kuin menisi, eikä hän sen enempää jaksaisi vaivata päätään asialla.
Jimin kaivoi reunoista kuluneen sinisen vihkon repustaan ja selasi sekalaisten hahmottelujen ja suunnitelmien seasta viimeiseen muotoonsa muovatun esityksen. Hän kävi mielessään tarkasti jokaisen esityksen liikkeistä läpi kuten monta kertaa aikaisemminkin ja luki jo ulkomuistista tulevat muistiinpanonsa. Hän kiinnitti huomionsa varsinkin pieniin, alleviivattuihin huomautuksiin, joita oli merkinnyt avukseen vaikeisiin liikkeisiin. Viimeiseen muotoonsa saatu koreografia poikkesi suuresti siitä, jonka Jimin oli hylännyt muutama kuukausi sitten. Nyt hän oli aidosti tyytyväinen näyttäviin liikkeisiinsä ja nähnyt todella vaivaa jokaisen sekunnin suunnitteluun.
"No niin, enköhän mä oo valmis", Jimin huokaisi hetken päästä jännityksen nipistäessä välittömästi epämukavasti vatsan pohjaa. Häntä jännitti itse tanssia enemmän se, että Yoongi oli seuraamassa hänen esitystään ja arvostelemassa häntä, vaikka ei todennäköisesti sanoisikaan mitään pahaa. Hän pelkäsi mokaavansa totaalisesti nuoremman silmien edessä, koska oli muutenkin herkkä paineelle. Samaan aikaan hän tiedosti, että tämä oli hyvää harjoitusta, olihan häntä huomenna arvostelemassa neljä teräväkielistä opettajaa.
"Joo", Yoongi nyökkäsi lopettaen venyttelynsä, jääden odottamaan Jiminin aloittamista. Hän huomasi vanhemman pelon käsien tärinästä ja tummien silmien poukkoilusta, mutta ei tiennyt, miten olisi helpottanut toisen oloa. Niinpä hän vain istui hiljaa säälivästi katsoen, kuinka Jimin kävi syvän hengityksen kera napsauttamassa musiikin päälle ja kiirehti keskilattialle aloitusasentoon.
Vaikka Yoongi oli nähnyt ja lukenut vihkosta esityksen kulun monta kertaa, vaaleahiuksinen poika onnistui aina ujuttamaan tanssiinsa jotakin uutta, jotakin syvempää. Tunne paistoi jokaisesta liikkeestä juuri oikealla tavalla niin, että se vangitsi katsojan silmät ja ajatukset vain esityksen seuraamiseen. Samaan aikaan tanssi oli ilmavan kevyt, mutta myös dramaattinen. Jimin oli osannut punoa pakan juuri oikealla tavalla yhteen. Lumoutunut Yoongi kiinnitti Jiminin pyynnöstä huomiota erityisesti kahteen peräkkäiseen hyppyyn, joiden hän tiesi olevan toisen kompastuskiviä, mutta nyt nekin näyttivät yhtä helpoilta kuin tavalliset pyörähdykset. Viimeiseen nuottiin asti kaikki meni kuin oppikirjasta, mutta musiikin loputtua blondi yllättäen romahti maahan polvilleen raskaasti hengittäen, rikkoen Yoongin sisään syntyneen rauhallisen ja ylpeän tunteen.
"Jimin!" Yoongi huudahti säikähtäneenä ja ponkaisi ylös lattialta. Hän juoksi salin nurkasta Jiminin vierelle ja kyykistyi silmiänsä kiinni pitävän pojan puoleen sydän pelosta hakaten. Tilanne muistutti kammottavasti muutaman viikon takaisesta, jossa Jiminin monen viikon kidutus oli päättynyt kehon irtisanoutumiseen. Yoongi pelkäsi niin käyneen nyt uudestaankin, sillä vaaleahiuksinen ei reagoinut häneen mitenkään.
"Mikä on? Jimin, puhu mulle", Yoongi koitti saada kontaktin Jiminiin, mutta tämä ei reagoinut mihinkään hänen yrityksistään. Mustahiuksinen ei tiennyt, että Jiminin vakaan kuoren alla kuohui, fyysisesti raskas ja moniin muistoihin kytköksissä oleva esitys oli räjäyttänyt ajatukset hänen sisäänsä ahdistavaksi palloksi, joka vain paisui paisumistaan. Kaikki tuntui yhdeltä kaaokselta, sietämättömän kamalalta sekasorrolta. Hän kaipasi Yoongia, hän kaipasi Taehyungia, mutta eniten hän kaipasi sitä itseään, millaiseksi oli onnistunut rakentamaan sisimpänsä ennen kaiken hajoamista käsiin. Hän ei halunnut olla näin rikkinäinen, hän ei jaksanut elää jatkuvassa tunteiden pakoilussa ja epätoivossa.
Kuin varkain suuret kyyneleet eksyivät uupuneen pojan poskille ja epätasaisesti nyyhkyttäen hän painoi nopeasti kohoilevan rintakehänsä mahdollisimman lähelle lattiaa. Jimin ei olisi tahtonut näyttää Yoongille, kuinka rikkinäinen hän todellisuudessa oli, mutta ei voinut voimakkaalle tunteiden purkaukselleen mitään.
Jiminin purskahtaessa itkuun, Yoongi äkkiä tunsi itsensä jälleen toimintakykyiseksi. Hän pujotti varovasti kätensä Jiminin tärisevän kehon alta ja nosti luisen pojan syliinsä halaukseen. Yoongi ei kysellyt, mitä oli tapahtunut, sillä hän osasi aavistaa kyynelten liittyvän tämänhetkiseen sotkuun. Hän silitteli vanhemman selkää rauhoittavasti ja puheli kaiken järjestyvän. Siihen hän toivoi itsekin, Yoongi halusi kaiken olevan taas hyvin ja järjestyksessä.
"Mä oon pahoillani", Jimin niiskaisi päätään riiputtaen, kun suurin itkunpurkaus oli mennyt ohitse. Hänestä tuntui suoraan sanottuna paskalta, adrenaliinin kiihtyminen veressä oli saanut myös ajatukset liikenteeseen. Ne poukkoilivat pään sisällä toisiinsa törmäillen ahdistavana kierteenä, joka ei hiljennyt, vaikka hän olisi tehnyt mitä. Jimin oli niin vihainen itselleen, hän tiesi, että oli itse pilannut kaiken. Jos hän vain olisi pitänyt kiinni lupauksestaan, mikään ei olisi päässyt rikkomaan hänen kuortaan.
"Ei sun tarvi olla", Yoongi mutisi rutistaen pienempää tiukemmin syliinsä. Hän toivoi, että halaus olisi korjannut Jiminin haavat tai edes saanut hänet paremmalle mielelle, mutta ei uskonut siihen. Kaiken korjaamiseen tarvittaisiin paljon enemmän aikaa ja vaivaa, kuin muutaman minuutin halaus.
"Mä toivon, että sulla tulee olemaan kaikki hyvin jonain päivänä", Yoongi jatkoi tuskin kuultavalla äänellä. Jimin painoi märät kasvonsa syvemmälle piiloon Yoongin kaulaa vasten, sillä tiesi rauhoittuvansa haistamalla jokaisella henkäyksellä palan toisen huumaavaa tuoksua.
"Mulla oli jo, mutta sitten mä pilasin kaiken", Jimin kuiskasi kietoen kätensä Yoongin käsivarren ympärille. Hän tunsi ahdistuksen hälvenevän kehostaan hitaasti, kun vain keskitti tarpeeksi kovasti kaikki ajatuksensa tähän hetkeen.
"Sä et ole pilannut mitään", Yoongi huokaisi saadessaan kiinni siitä, mitä Jimin tarkoitti. Ilman typerää Taehyungia hän olisi varmasti saanut nostettua särjetyn pojan ajan kanssa jaloilleen, mutta heiltä oltiin julmasti pilattu kaikki. Yoongi ei voisi antaa sitä koskaan anteeksi hopeahiuksiselle, viha alkoi vieläkin kuohumaan hänen suonissaan, kun hän edes mietti Jiminin entistä parasta ystävää.
"Meidän pitäisi varmaan jatkaa, ennen kuin salivaraus loppuu", blondi tokaisi hetken hiljaisuuden päästä nostaen silmänsä katsomaan Yoongin teräviä kasvonpiirteitä. Mustahiuksinen nyökkäsi ja painoi lämpimillä huulillaan suukon Jiminin otsalle. Vanhemman posket punertuivat yllättävästä huomionosoituksesta ja hän rutisti Yoongia kovempaa sydän rinnassa hakaten hymy huulillaan. Sitten Jimin nousi huterille jaloilleen ja käveli istumaan kauemmaksi salin seinää vasten. Hän nappasi Yoongin vihon syliinsä ja kävi tämän koreografian lävitse, varmistaakseen varmasti muistavansa sen alusta loppuun asti. Oli helpompi analysoida toisen esitystä, jos osasi tarkastella siitä oikeita asioita.
"No niin, aloitetaan", Yoongi tuumasi muutaman minuutin venyttelyn jälkeen niin rauhallisena, että Jimin pystyi vain ihailemaan nuorempaa. Hänen haaveili kaukaisissa unelmissaan olevansa yhtä rento ja itsevarma kuin ystävä nykyään tilanteessa kuin tilanteessa.
Yoongi kävi laittamassa oman tanssimusiikkinsa päälle ja hölkkäsi lavan keskelle aloitusasentoon. Jimin pudisteli ajatukset päästään ja yritti keskittyä olennaiseen, mutta Yoongin keho oli viedä hänen keskittymiskykynsä kokonaan. Toinen ei tainnut edes ymmärtää, kuinka hyvältä näytti mustassa tiukassa t-paidassa ja harmaissa löysissä housuissa. Hän sai ihailevat ajatuksensa vasta siinä kohtaa kuriin, kun Yoongi aloitti ensimmäisellä liikkeellään musiikin voimistuvien sävelten myötä. Jimin naputti kappaleen rytmiä jalkaansa vasten ja kiinnitti erityisesti huomiota siihen, että Yoongin liikkeet menivät yksi yhteen nopeatempoisen tahdin kanssa. Toinen huomioitava asia oli se, että flickit ja voltit olivat puhtaita niin, ettei välissä näkynyt horjahtelua. Esitys eteni pilkulleen samalla tavalla kuin vihkossa luki ja kappaleen iskiessä viimeisen sävelensä Jimin nousi taputtamaan seisten.
"Vau, se meni hyvin!" Hän ylisti Yoongin kumartaessa huvittuneena liioitellusti. Nuorempi levitti hengästyneenä kätensä ja Jimin purjehti valtava hymy huulillaan halaamaan hienosti tanssinutta ystäväänsä. Hänen olisi tehnyt kovasti mieli painaa innostuneena huulensa vasten Yoongin omia, mutta tyytyi halaukseen mukisematta.
"No niin, nyt jos mä vielä vedän kerran-", Jimin aloitti saamatta lausettaan loppuun asti. Yoongi työnsi hänet hellästi kauemmaksi itsestään ja pudisteli päätään.
"Me ollaan harjoiteltu nyt tarpeeksi ja mennään seuraavaksi aamupalalle", Yoongi tokaisi päättäväisellä äänensävyllä, jotta hänen asiansa menisi varmasti perille. Jimin mutristi huuliaan.
"Mun on pakko vielä kerran-", hän yritti, mutta Yoongi esti painamalla sormensa hänen huulilleen. Jimin rypisti kulmiaan tyytymättömänä. Mitään sanomatta nuorempi risti heidän sormensa ja käveli hakemaan esitysmusiikin sisältävän levynsä takaisin.
"Meidän pitää ensin viedä nää levyt saliin ja laittaa nimi päälle ja sitten mennään kaupunkiin aamupalalle pizzalle suihkun kautta. Sitten mun huoneeseen makoilemaan, pitää levätä hyvin ennen huomista", Yoongi tarkensi toimintasuunnitelmaansa tuhahtavalle Jiminille. Blondi olisi mieluusti vielä tanssinut koreografiansa lävitse mielenrauhan saavuttamiseksi, mutta ei sitten jos Yoongilla kerran oli noin kiire saada heidät pois salista.
"Mä tiedän ettet sä arvosta tätä nyt, mut vielä joskus kiität mua", Yoongi totesi vakuuttavasti hymyillen. Hän ei voinut vastustaa kiusausta, vaan painoi suukon Jiminin mutristuneille huulille. Vanhemman silmät suurenivat ja hengitys kiihtyi, eikä hän enää voinut mitään tarpeelleen päästä lähelle Yoongia. Hän kiersi kätensä pidemmän niskan takaa ja nousi varpailleen yltääkseen yhdistämään kunnolla heidän huulensa. Muu mailma menetti merkityksensä huulien kohdatessa toisensa ja hetkeksi he vain katosivat siihen hetkeen, vahvempiin tunteisiin mitä kumpikaan heistä oli vielä kokenut. Adrenaliinin, halun ja ennen kaikkea raa'an kaipauksen pystyi maistamaan toisen suulta, ja se oli ajaa molemmat hulluiksi.
Yoongi iski Jiminin selän suudelman yhteydessä vasten seinää ja kiersi kätensä tämän kapean lantion ympärille omistavasti. Vanhempi painoi itsensä kiinni häneen, eikä ollut saada millään tarpeekseen Yoongin pehmeistä huulista. Hänen oli ollut niin ikävä tätä, ettei Jimin tahtonut enää koskaan päästää tästä hetkestä irti. Hän rakasti tuntea kesyttömättömän intohimon ja epätoivon Yoongin tavasta pitää hänestä kiinni ja hän rakasti Yoongia. Hän rakasti nuorempaa niin paljon, että olisi voinut uudelleen riskeerata oman mielenterveytensä saadakseen tällaisia hetkiä elämäänsä enemmän.
"Jimin, mä en- Mä en pysty enää, mä haluan sua ihan liikaa", Yoongi henkäisi hänen kosteiden huulien eksyessä Jiminin leukaluulle. Toinen oli sulaa vahaa hänen käsissään ja tilanne oli ajaa mustahiuksisen hulluksi, kun hän tunsi kuinka paljon Jiminkin halusi häntä. Blondi nosti päänsä ylöspäin ja antoi Yoongin merkata hänet hellillä mustelmilla omakseen, vaikka se oli saada jalat pettämään hänen altaan. Hän ei enää rekisteröinyt ympäristöä jossa he olivat, sillä oli liian syvällä Yoongin pauloissa. Eikä se haitannut poikaa ollenkaan, hän halusi antaa tälle kaiken, jotta saisi nuoremman takaisin. Hänen kehonsa oli jo valmiiksi niin likainen ja arvoton muiden poikien jäljiltä, ettei sen käyttäminen Yoongin takaisin saamiseen tuntunut ollenkaan pahalta idealta.
Yoongin kädet sukelsivat pelottomasti Jiminin paidan alle ja hän hengähti raskaasti tuntiessaan tutun pehmeän ihon sormiaan vasten. Hän oli kaivannut tätä niin kovin, hänen oli ollut ikävä Jiminin lämmintä vartaloa vieressään ja tämän huumaavaa tuoksua, joka tulvi jokaisella henkäyksellä hänen sisäänsä.
"Voidaanko me Yoongi? Sun huoneessa?" Jiminin epätoivoiset, tärisevät sanat saivat himon kuplan poksahtamaan Yoongin ympäriltä yhtä nopeasti, kuin se oli ilmestynytkin. Äkkiä hän tunsikin kämmeniään vasten vain terävät luut ja näki edessään seisovan rikkinäisen pojan, joka tahtoi antaa hänelle kaikkensa ollakseen tarpeeksi. Yoongi tiesi, että Jiminin suurin ahdistuksen lähde oli harrastaa seksiä ja nyt tämä oli pyytänyt sitä aivan omatoimisesti, vaikka he eivät olleet edes yhdessä. Nuoremman sydäntä kylmästi kun hän ajatteli, kuinka sekaisin Jiminin täytyi olla omasta itsestään ja kuinka kovasti tuo tahtoi kelvata hänelle.
"Jimin, mä rakastan sua. Sun ei tarvitse tehdä mitään sen eteen, että mä rakastaisin sua", Yoongi vannotti pehmeällä, mutta vakavalla äänensävyllä. Hän laski kätensä Jiminin paidan alta takaisin tämän lantiolle ja pakotti vääränlaiset tunteensa pysymään sisällään. Hän halusi ensin kaiken olevan kunnossa ja vakaalla pohjalla, ennen kuin antaisi tilanteen edetä.
"Mäkin rakastan sua Yoongi, mutta voidaanko me?" Jimin aneli ahdistuksen noustessa hänen kurkkuunsa. Eikö hän enää riittänyt toiselle? Oliko hän tehnyt jotain väärin? Eikö hän ollut Yoongin mielestä enää viehättävä?
"Älä ymmärrä väärin Jimin, mä rakastan sua ja vittu että mä haluaisin sua, mutta me ei olla edes yhdessä. Mä haluan ensin varmistaa, että sulla on kaikki hyvin ja sitten mä lupaan, että jos vielä haluat, me voidaan", Yoongi kuiskasi vetäen Jiminin halaukseen. Jimin prosessoi toisen sanoja päässään ja hiljensi syyllistävät aivot painautuen tiukemmin Yoongia vasten. Hän halusi luottaa nuoremman sanoihin, eikä antaa ilkeille ajatuksille valtaa sortaa häntä. Ehkä hän kelpasi Yoongille tällaisenaan, vaikkei hän kelvannut itselleen.
"Vieläkö suunnitelma pitää?" Jimin kysyi hieman nolona hetken hiljaisuuden päästä. Hänen mahansa murisi pyytävästi pizzaa ajatellessa ja haukotus vavisutti kehoa kun Jimin mietti nukkumista. Viime yö oli mennyt vähän niin ja näin hänen kuumotellessaan tulevaa paikanhakua.
"Ehdottomasti pitää", Yoongi vahvisti hymyn noustessa hänen huulilleen.
♪
Jimin tökki haarukallaan haluttomana lautasellaan olevaa pizzaa. Hänen pyynnöistään huolimatta Yoongi oli päätynyt ostamaan heille kummallekin oman pizzansa, vaikka Jimin oli painottanut useaan kertaan, ettei jaksaisi syödä kokonaista. Hän pyöritteli ahdistuneena palaa, sillä vihasi ruuan jättämistä ja olisi kovasti tahtonut syödä sen loppuun, mutta pieniin ruokamääriin tottunut vatsa oli täyttynyt ensimmäisten haukkujen aikana.
"Säkö et syö?" Yoongi kysyi hiljaa, laskien kätensä Jiminin pöydällä lepäävän päälle. Jimin nosti katseensa ylös lautasesta ja irvisti anteeksipyytävänä.
"No kun mä- Mä oon jo nyt ihan täynnä", blondi mutisi painaen silmänsä uudelleen alaspäin. Yoongi nyökkäsi ja nappasi suuremman paloista itselleen. Hänelle oli jäänyt vielä nälkä oman pizzansa jälkeen, hän ei ollut ehtinyt syödä tänään vielä mitään ja harjoittelu oli vienyt energiaa.
Apua saadessaan Jimin jaksoi mutustaa vielä viimeisen palan pizzaa ja röyhtäisten joi kuppinsa vettä loppuun. He jäivät istumaan vielä hetkeksi pöytään, Jiminin nostaessa ujosti katseensa sylistään heidän yhdistettyihin käsiinsä. Päähän muistui muutaman tunnin takainen suudelma. Ajatus sai ujon hymyn Jiminin huulille.
"Yoongi", Jimin kuiskasi hiljaa, vältellen Yoongin lämmintä katsetta. Hän halusi kovasti korjata asiat heidän väliltään ja katsoa, olisiko heidän suhteestaan mihinkään. Jimin kaipasi Yoongia älyttömästi takaisin vierelleen ja tiesi, että seurustelu tuon kanssa auttaisi varmasti hänen itsetuntonsa korjaamisessa.
"Niin?" Yoongi kysyi ihmeissään Jiminin välttelystä. Hän näki blondin ujostelevan häntä, mutta ei tiennyt, missä oli vika. Yoongi oli yrittänyt käyttäytyä niin, että tämä päivä olisi ollut mahdollisimman turvallinen ja mukava Jiminille, sillä hän tiesi, kuinka herkästi poika oli ahdistunut viime viikkojen aikana normaaleistakin asioista.
"Haluatko sä- Voidaanko me- Voidaanko me jutella tänään kunnolla?" Jimin puristi itsestään ulos kääntyen katsomaan suoraan Yoongin silmiin vakavana. He olivat käsitelleet moneen otteeseen tapahtumia, mutta jokaisella kerralla suhteesta puhuminen oltiin jätetty varjoon kuin yhteisestä sopimuksesta ja se vaivasi Jiminiä. Yoongi kohotti kulmiaan.
"Jutella mistä?" Hän kysyi, vaikka uskoikin tietävänsä, mistä Jimin halusi puhua. Heidän välillään oli selvästi vahvoja tunteita, joiden sivuuttaminen oli todella vaikeaa entisen seurustelusuhteen vuoksi. Mahdottomaksi sen teki se fakta, ettei kumpikaan heistä edes halunnut haudata tunteita, vaan antaa niiden johtaa eteenpäin takaisiin yhteen.
"Meistä. Kunnolla", Jimin vastasi osoittaen eleillään, että olisi valmis lähtemään. Yoongi nyökkäsi takkia päälleen nyhtäen ja he veivät astiat palautuslinjastolle. Ulos pizzeriasta kävellessään, Yoongin käsi eksyi Jiminin omaan ja molempien huulille nousi kevyt hymy. He lähtivät kävelemään hiljaisuudessa reippaasti opistolle päin kesäisessä ilmassa. Aurinko paistoi korkealla taivaalla ja lämmitti mukavasti vasten poskia. Kesäloma oli aivan kulman takana ja sen huomasi ilmasta ja kaupungilla liikkuvien ihmisten hymyistä.
"Mitä sä aiot tehdä kesälomalla?" Jimin kysyi kääntyen huultaan purren Yoongia kohden. Hän toivoi, että mustahiuksinen viettäisi edes osan ajastaan opistolla, ettei Jimin joutuisi olemaan aivan yksin. Vaaleahiuksinen oli itse ottanut opettajan roolissa osaa opistolla kesäloman ensimmäisinä viikkoina järjestettävään lasten tanssikurssiin, mistä sai hieman rahaa taskuunsa ja toivon mukaan myös pisteitä opettajien silmissä. Jimin oli otettu, että oli tullut valituksi kahden muun tanssioppilaan kanssa työhön, sillä tiesi hakijoita olleen paljon.
"Mä en oikein tiedä vielä. Varmaan oon opistolla aika paljon ja aion kyllä käydä kotonakin. Tota- Haluisitko sä tulla mun kaa käymään kotona?" Yoongi kysyi ujona, vilkaisten Jiminiä tummien hiustensa alta silmiin. Blondi pamahti tulipunaiseksi ja arasti hymyillen nyökkäsi, sillä ei luottanut lauseenmuodostamiskykyynsä tällä hetkellä. Hän puristi tiukemmin Yoongin kättä osoittaakseen kiitollisuutensa ehdotuksesta.
"Onko sulla mitään suunnitelmia perheen kanssa?" Yoongi uteli, kun ymmärsi, ettei Jimin aiokaan vastata omaan kysymykseensä. Poika tuhahti.
"Eipä oikeestaan, ihan opistolla pysyn ja pidän lapsille jonkin kurssin", Jimin sanahti astetta kylmemmällä äänellä. Yoongi olisi kovasti tahtonut kysyä jotain Jiminin vaietusta perheestä, mutta piti suunsa kiinni ja nyökkäsi. Hän tiesi Jiminin vanhemmista vain sen, että he olivat työnarkomaaneja ja vaativat aina parasta pojaltaan.
He jatkoivat matkaansa kevyessä hiljaisuudessa, nauttien lämpimästä säästä. Jimin katseli vuoden aikana tutuksi tullutta reittiä, jota pitkin he olivat monet kerrat astelleet kaupunkiin ystäväporukan kanssa. Viime aikoina Hoseok oli viettänyt yhä enemmän aikaa Namjoonin seurassa eikä Jimin ollut nähnyt Jungkookia saati Taehyungia moneen viikkoon muutamia vilauksia lukuun ottamatta. Hänen oli ikävä heidän tiiviiksi hitsautunutta ryhmäänsä, joka oli hitaasti hajonnut Yoongin ja Jiminin eron myötä. Nyt se olisi kuitenkin lähes mahdotonta kasata takaisin, sillä Taehyung oli saanut kielteisen maineen kaikkien muiden paitsi Jungkookin silmissä.
"Pelottaako sua huominen?" Yoongin ääni rikkoi pitkään vallinneen hiljaisuuden opiston korkean muurin häämöttäessä edessäpäin. Häntä ei ollut haitannut hiljaisuus matkalla tänne -se oli ollut mukavan rauhallinen- mutta hänestä olisi outoa kävellä mykkänä käsikädessä muiden oppilaiden ohitse.
"Ihan helvetisti", Jimin myönsi pudistellen huokaisten synkät ajatukset pois päästään. Hän pelkäsi niin paljon epäonnistuvansa, ettei uskonut sen olevan enää normaalia. Jimin tiesi nähneensä kovin vaivaa esityksensä eteen, mutta aavisteli, ettei se silti riittänyt. Yoongin tanssi oli voimakkaampaa ja rauhallisempaa kuin hänen ja Hoseokin kertomusten perusteella kappaleeseen haettiin vahvaa tanssijaa.
"Hyvin se menee Jiminie, sä oot tehny sen eteen niin paljon töitä", Yoongi vakuutteli pörröttäen Jiminin vaaleita hiuksia hellästi. He kävelivät aulan läpi käytävälle ja siitä Yoongin huonetta kohden. Jiminiä alkoi väsyttämään hirveästi, kun hän mietti pääsevänsä makaamaan Yoongin lähelle, mutta yritti estää haukotuksia karkaamasta suustaan.
Yoongi kävi istumaan sängylleen ja levitti kätensä hymyillen Jiminille, joka istui hänen viereensä. Mustahiuksinen halasi toista pitkään ja tiukasti miettien, kuinka onnekas hän oikein olikaan. Kaiken sen paskan jälkeen mitä hän oli tehnyt Jiminille, poika tahtoi siltikin olla hänen kanssaan ja antaa uuden mahdollisuuden heidän suhteelleen.
"Niin, sä halusit puhua?" Yoongi aloitti keskustelun, kun Jimin pysyi monta minuuttia hiljaa vain häntä halaten. Blondi mumisi myöntävästi, haudaten kasvonsa Yoongin kaulaa vasten. Varovasti nuorempi käänsi heidät makaamaan petaamattomalle sängylleen ja veti Jiminin rintakehänsä päälle ujosti hymyillen.
"Välitätkö sä musta vielä?" Jimin kysyi hiljaa, nostaen väsyneen näköiset silmänsä Yoongiin. Yoongi kohotti kulmiaan.
"Välitän. Enemmän kuin mistään muusta, enkä missään kohtaa lakannut välittämästä", Yoongi kuiskasi Jiminin vastatessa helpottuneen oloisena hänen hymyynsä. He makasivat lähekkäin molemmat hetkestä nauttien ja Yoongi pisti merkille, kuinka Jiminin tummat silmät yrittivät painua jatkuvasti kiinni. Hänen olisi tehnyt mieli karkottaa blondi omaan huoneeseensa nukkumaan, mutta hän oli päättänyt todistaa olevansa täysin sitoutunut edistämään heidän suhdettaan omienkin pelkojen uhalla.
"Mitä me sun mielestä ollaan?" Jimin kysyi monen minuutin päästä toisen kysymyksen, paljon aremman kuuloisena. Yoongi mietti vastausta hetken kattoa tuijotellen, sormiensa seikkaillessa varovasti pörröisessä hiuspehkossa.
"Ei kai tällä hetkellä mitään, mutta mua ei haittaisi olla yhdessä sun kanssa", Yoongi mutisi tietämättä, millaisen vastauksen Jimin olisi toivonut kuulevansa. Hän kuitenkin veikkasi jälkeenpäin tämän käyneen hyvin tavasta, jolla Jimin heittäytyi halaamaan häntä tiukemmin.
"Eli- Me voidaan- Siis eli me voidaan olla- Yhdessä vai?" Jimin tarkisti ujosti, mihin Yoongi nyökkäsi vastaukseksi syvään. Jimin kikatti iloisena ja ryömi antamaan pienen suukon Yoongin huulille. Mustahiuksinen veti hänet tunteitaan säästelemättä pidempään suudelmaan, joka muistutti, kuinka paljon he rakastivat toisiaan kaikista vastoinkäymisistä huolimatta.
"Entä säännöt?" Jimin kysyi irtaantuessaan posket punaisina Yoongista. Hän ei voinut edes käsittää, miten älyttömästi hän välittikään Yoongista. Poika oli kaikkea sitä, mistä hän oli voinut vain unelmoida nuorempana ja parasta oli, että Yoongi selvästi rakasti häntä takaisin. Hän ei halunnut nähdä Yoongin huonoja puolia laisinkaan vaan käänsi ne aina mieluummin itsensä syyksi. Jiminin oli helpompi käsitellä ne omina vikoinaan.
"Mitä niistä?" Nuorempi hymähti kulmiaan kohottaen. Jimin näytti vaikealta.
"Että- Että, onko ne vieläkin voimassa?" Blondi mumisi ujona, hänen mielestään typerät säännöt voitaisiin heittää romukoppaan. Hän halusi antaa tunteidensa kehittyä normaalisti Yoongin kanssa niin, ettei mikään ollut kiellettyä vaan kaikki saisi tapahtua ajallaan. Hän oli valmis luopumaan omista esteistään, jos Yoongikin olisi valmis siihen.
"Uhm- Ei kai, jos se on sulle okei", Yoongikin myötäili, sillä luotti heidän tuntevansa toisensa tarpeeksi hyvin kunnioittaakseen tiettyjä selviä rajoja sääntöjen puuttumisesta huolimatta. Hän todella toivoi, että uusi järjestely saisi aikaan vahvemman ja kestävämmän suhteen niin, ettei Jiminin tarvinnut enää pelätä tai tuntea oloaan ahdistuneeksi hänen kanssaan.
"Okei, hyvä. Mä rakastan sua", Jimin kuiskasi suuri hymy huulillaan. Hän haukotteli syvään ja päätti, että olisi parempi lähteä jo omaa huonetta kohden, ennen kuin hän nukahtaisi.
"Minne sä meet?" Yoongi mutisi silmät kiinni, kun tunsi Jiminin pyrkivän hänen halauksestaan pakoon. Blondi vastasi huoneeseensa, mikä sai Yoongin vetämään tuhahtaen pojan takaisin rintakehälleen.
"Oo vielä hetki täällä, mulla on ollut ikävä sua", hän sanahti Jiminin hämmentyneelle ilmeelle. Jimin nyökkäsi varautuneesti, mutta ei valittanut päästessään Yoongin kainaloon. Hän toivoi laiskasti, ettei nukahtaisi, sillä huomista varten olisi vielä paljon tekemistä. Ajatus sai Jiminiä hieman virkeämmäksi vereen ilmestyneen adrenaliinin takia ja hän kohotti katseensa Yoongin levollisia kasvoja kohden. Hän katseli mustahiuksisen suljettuja silmiä ja pehmeitä huulia onnellisesti hymyillen perhosten lepattaessa kevyesti Jiminin vatsan pohjalla.
"Mä oon pahoillani", Yoongi huokaisi aistiessaan Jiminin viipyvän katseen naamallaan. Blondin käsi työntyi hänen mustien hiustensa sekaan ja haroi niitä hellästi.
"Pahoillasi mistä?" Jimin nielaisi hiljaa kulmiaan kohottaen. Hänestä tuntui, kuin he molemmat olisivat jatkuvasti pahoillaan kaikesta, jopa ilman kunnollista syytä.
"Siitä, kuinka vitun paskasti oon kohdellut sua. Mä yritän oikeesti parhaani tästä eteenpäin, etten satuttais sua koko ajan", Yoongi mutisi katuvana. Hän ei pystyisi koskaan osoittamaan tarpeeksi syyllisyyttä siitä, kuinka huonosti oli käyttäytynyt Jiminiä kohtaan ennen eroa oman stressinsä takia. Vasta jälkeenpäin hän oli päässyt oikeasti avaamaan silmänsä sille, kuinka paljon paskaa Jimin oli ottanut häneltä niskaansa ja yrittänyt pysyä samaan aikaan reippaana ja luottavaisena kun tilanne oli murentanut pojan mielialaa. Ajatus sai Yoongin joka ainoa kerta voimaan pahoin.
"Ei se haittaa, oon mäkin käyttäytynyt tyhmästi. Alotetaan nyt ihan puhtaalta pöydältä", Jimin vakuutti painaen suudelman nuoremman huulille. Yoongi hymyili leveästi ja laski onnelliset kasvonsa Jiminin pehmeiden hiusten sekaan. Hän tunsi itsensä maailman onnekkaimmaksi ihmiseksi, kun Jimin huoli hänet vielä takaisin kaikista hänen virheistään huolimatta. Hänen pitäisi osoittaa Jiminille olevansa tuon anteeksiannon arvoinen.
♪ ♪ ♪
// Tää kuva tiivistää tän kirjan täydellisesti, creditit tästä mestariteoksesta Ruusukullalle 💜
Tää oli nyt Yoonmin puolen toisiksi viimenen luku, seuraava luku on viimeinen O_O Jos halusitte tälle tarinalla ilosen (ja vitun cringen, ngl) lopun, suosittelen lopettamaan lukemisen tähän 😳😂 (Onko mitään parempaa kuin spoilereiden viljely). Yoonmin-lopun jälkeen tulee kuitenkin vielä yksi Taekookin extraluku ja 15.11 tää kirja on virallisesti paketissa kahden ja puolen vitun vuoden jälkeen. Tuntuu samaan aikaan helpottuneelta, mutta tyhjältä xD