Ensimmäisenä siis uutisia. Multa on piakkoin tulossa uusi kirja, Pelastaja, joka on tarina ystävyydestä, menettämisestä, rakkaudesta ja uuden löytämisestä. Se on samalla myös ensimmäinen kirja, jossa mä kirjoitan poikarakkaudesta (siis ihan päähenkilön elämässä).
Mä olen tietyllä tapaa kyllästynyt siihen tapaan, millä tavalla poikien välinen rakkaus esitetään mediassa. Sellaisia kirjoja, sarjoja ja elokuvia kuluttaa pääasiassa nuoret tytöt, enkä mä sano, että siinä olisi mitään pahaa, että tykkää kuluttaa romantiikkaa – mä teen niin itsekin. On myös ihan loistavaa, että seksuaalivähemmistöihin suhtaudutaan entistä vapaamielisemmin ja sitä pidetään normaalina – vai pidetäänkö? Jos seksuaalivähemmistöjä pidetään normaalina asiana, miksi on edelleen rohkeaa ja yllättävää ottaa käsittelyyn seksuaalivähemmistöjä edustavia ihmisiä?
Mä olen avautunut aikaisemmin jo Kaikki ahdistaa -kirjassa siitä, miten tietynlaiset stereotypiat vaivaa koko hommaa. Parisuhteet ei ole tasavertaisia, ja suhteessa toinen on yleensä se voimakkaampi osapuoli, se kovis. Paha poika on tietysti suosittu henkilötyyppi, joten mä näen mistä tällaiset hahmot oikein kumpuavat. Se on joka tapauksessa väsyttävää. Pelastajassa mä yritän suhtautua tähän asiaan vähän tasapuolisemmin, yritän pyrkiä eroon siitä ajatuksesta, että homosuhteessa toisen osapuolen on pakko edustaa sitä toksista mieskulttuuria, jossa väkivalta on arkipäivää ja naisellisuus pahasta.
Lisäksi mun mielestä liian usein näkee sitä, että homot on kirjassa oman seksuaalisuutensa edustajia. Mä sorruin tietyllä tavalla tähän Pois-kirjassa siinä, kun Aarnin homous ja siitä seurannut kiusaaminen täytti aika suuren osan kirjaa, pyydän siitä anteeksi. Aarnilla oli kuitenkin muitakin luonteenpiirteitä, kuten musikaalisuus, taiteellisuus ja tietynlainen sympaattinen hölmöys – ja samalla patoutunut pelko ja inho uskonnollista taustaansa kohtaan. Homot ovat samanlaisia ihmisiä siinä missä muutkin, seksuaalisuus on vain osa elämää, ei mikään määrittelevä luonteenpiirre. Jos siis kirjoitat tarinaa, jossa käsittelet seksuaalivähemmistöön – tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan vähemmistöön – kuuluvaa ihmistä, kirjoita sille ihmiselle persoonallisuus. Jonkun voi mainita olevan tummaihoinen tai vammainen, mutta eivät ne sen ihmisen luonnetta määrittele – vai yhdistääkö joku luonteenpiirre sun mielestäsi kaikkia heteroita?
Vähemmistöjen esiintyminen tarinoissa on aivan helvetin jees, se osoittaa sitä, että me liikutaan yhteiskuntana eteenpäin ja hyväksytään kaikenlaiset ihmiset mukaan. Vähemmistöjen kirjoittaminen on kuitenkin joskus vaikeaa erityisesti juuri siksi, että vähemmistöt nähdään samanlaisena homogeenisenä (hih, tarkoituksellinen sanaleikki) homogeenisenä ryhmänä ja ensisijaisesti oman ryhmänsä edustajana, kun taas enemmistöön kuuluvat ovat yksilöitä. Mä en myöskään voi väittää tietäväni kaikkien vähemmistöjen asioista, sillä mä en seksuaalivähemmistön lisäksi kuulu muihin vähemmistöryhmiin – ja olen siinä suhteessa etuoikeutettu. Kuunnelkaa niitä, ketkä tietävät asiasta.
Kerro mitä sä ajattelet vähemmistöjen mediarepresentaatiosta, ja kiitos jos satuit lukemaan mun ajatusryöpyn näin maanantai-iltana.