Peiliin katsoessa mä näin keskipitkän, usein kauniiksi kutsutun, uhkearintaisen ja hoikan tytön. Tytön, jonka vanhemmat eivät kyselleet turhia, ei edes silloin, kun mä tulin kotiin viikon reissulta ehkä vuosisadan pahimmassa krapulassa. Tytöt, jonka vanhemmille raha ei todellakaan ollut este, eikä edes hidaste.
Sekä tytön, jolla riitti koulussa suosiota ja ihailijoita joka lähtöön. Tytön, joka omisti ehkä maailman komeimman poikaystävän. Ja nyt mun pitäisi jättää se kaikki taakse, vain siksi, että mun isä meni olemaan typerys ja panemaan jotain toista naista etelänmatkallansa.
Mitä sinä tekisit, jos joutuisit muuttamaan valtavasta kaupungista pieneen maaseutukylään? Jos joutuisit jättämään ihailijajoukkosi, kaverisi ja poikaystäväsi taakse?
Yritin lohduttaa itseäni ajattelemalla, kuinka nopeasti edellinen vuosi oli mennyt. Vastahan mä olin aloittanut ekan vuoden Sibelius-lukiossa ja nyt oli jo toisen vuoden alku täällä. Nopeasti mä selviäisin kahdesta vuodesta täällä, ja sitten mä olisin vapaa tekemään mitä vain.
Kaksi vuotta voi kulua hyvinkin nopeasti, tai olla elämän pahinta ja hidasta kidutusta.
"Joo, mä oon Julia, ja muutin tänne just pari päivää sitten Helsingistä", mä vastasin lyhyesti ja ojensin Aarnille käteni, kun en muutakaan sanottavaa keksinyt.
Aarni kätteli mua. "Osanottoni. Toivottavasti sä sopeudut tänne pian. Anyway, tervetuloa käpykylään.
Miten sinä käyttäisit aikasi?
Mä käännyin katsomaan Aarnia, mutta niin, että mä näin samalla, mitä Kasper ja Frans puuhaavat. Jostain syystä ne olivat jollain epäterveellä tavalla kiinnittäneet mun huomion.
POIS – 1.1.2018 – lukijapoika