(Mä pahoittelen tän luvun kielenkäytöstä. Kirjoitan tän todellakin yllä mainittuun aikaan, harjoittelen naturalismia ja puran omaa turhautumistani tänne, vaikka mun tilanne ei olekaan samanlainen kuin tässä tekstinpätkässä.)
Kello on yks yöllä ja mua väsyttää. Mua väsyttää niin pirusti, mutta mä yritän pysyy valveilla. Pakko yrittää, ku kaikki kaveritkin valvoo. Mä oon aina luullu olevani yöihmisiä, mutta tänään mä en yksinkertasesti vaan jaksa. Mä nään saman vitutuksen myös Vilin kasvoilla, se ei koskaan oo tykänny valvomisesta. Silti me molemmat valvotaan, ku Vesalla on läppäri sylis ja Atte tossa kattoo vierestä, kun ne pelaa räiskintäpelejä. Mua ei vaan yksinkertasesti kiinnosta. Ei räiskintäpelit eikä tää valvominen. Mut pakko on pysyy hereillä, ku Vesa meidät tänne yökylään kutsu ja ei kehtaa sit tehdä jotain mitä se ei tee.
Päästäisivät mut nyt jumalauta nukkumaan.