Osa 34. (Epilogi II)

162 16 2
                                    

[Toinen epilogi näiden kuukausien jälkeen :00??? Aivan, minä palasin takaisin tehdäkseni vielä viimeisen osan, koska.... Ei ole syytä, mutta sillä ei ole nyt väliä xd]

                            ● ● ●

Kaatosade kohisi Ranskan maaperää ja rakennuksia vasten. Britannian saarelta varta vasten rakastaan tapaamaan matkustanut sotilas, Marcus Leux alkoi katua lähteneensä ulos. Hän istui navetan katoksessa aivan kylän toisella puolella vettä valuvana ja kylmästä värisevänä. Luulisi että sade toisi jonkinlaista koti-ikävää lievittävää tunnetta hänen englantilaiseen sydämeensä, mutta ei. Hän veti taskustaan kämmenenkokoisen pullon ja kumosi sen kurkkuunsa. Ei hän enää juonut niin paljon kuin ennen armeija-aikoinaan, mutta kai nyt yhden kerran sai ottaa ihan lämpimikseen. Sitäpaitsi hänellä oli edessä kovaa miettimistä.

Lopulta sade lakkasi. Marcus pääsi viimein lähtemään rämpimään kylän mutaisten teiden läpi takaisin majapaikalleen. Sateen jälkeen ilma oli raikas ja pilvipeite alkoi jo haihtua taivaanrannassa. Pisarat tippuivat kattojen reunoilta ja painuivat nurmikosta vihertävään maahan. Auringonsäteet valaisivat viimein kylän ja onnistuivat kuivattamaan Marcuksen vaatteet lähes kokonaan. Nyt hän vain joutui kävelemään kylän halki kostean nihkeissä vaatteissa. Hän katseli ympärilleen.

"Mukava kylähän tämä on," hän ajatteli. "Mutta jaksaako täällä kovin kauan nyhvettyä?"

Hän päätyi lopulta talolle ja jätti mutaiset kenkänsä suosiolla kuistille. Hän astui sisään, väänsi vedet paitansa helmasta ja oli juuri huhuilemassa tyttöään, kun keittiöstä kuului kova tömähdys. Marcus kiiruhti sen ovelle, ja näki hänen eteensä levittäytyvän sotkun. Lattia oli valkoinen. Seinät olivat valkoisia. Ja tuon keskellä seisoi Bonnie, joka hänkin oli aivan valkoinen. Hänen hiuksensa, kasvonsa ja vaatteensa olivat kaikki valkoiseen jauheen peitossa.

"Mä pudotin jauhosäkin," hän voihkaisi ja osoitti lattialla lojuvaa säkkiä.

Marcus ei voinut mitään kasvoilleen leviävälle hymylle ja käveli nauraen aivan jauhon peitossa olevan Bonnien luokse. Hän pyyhkäisi jauhot hänen kasvoiltaan ja painoi suudelman hänen huulilleen. Nyt Bonniekin alkoi hymyillä ja kysyi:

"Mistä hyvästä tuo oli?"

"En minä tiedä," Marcus sanoi hymyillen kietoi kätensä hänen ympärilleen. "Mentäisiinkö tänään jonnekkin?"

"Ai, niinkuin minne?"

"No," sanoi Marcus. "Tänään olisi taas tanssit ladossa."

"Sielläkö sä haluaisit käydä?" Bonnie kysyi.

"Joo," Marcus sanoi. "Ja sitten jossain muualla. Lähdetäänkö järvelle uimaan?"

"Lähdetään vaan," Bonnie sanoi.

"Ja sitten mennään jonnekkin eväsretkelle," Marcus ehdotti.

"Miksi sä nyt yhtäkkiä noin seurallinen olet?" Bonnie nauroi.

"Ai, eikö mies järjissään tavallisesti halua viettää aikaa tyttöystävänsä kanssa?" Marcus sanoi. "Ja minulla on mietittävää, joten pitää kartoittaa hieman ajatuksia."

"Vai niin," sanoi Bonnie. "No, mun kai on pakattava eväät."

"Mennään sitten. Aurinko alkaa juuri paistaa," Marcus sanoi.

Silloin Adrien marssi sisälle edes viitsimättä koputtaa ja huusi:

"Marcus! Halkoja hakkaamaan!"

Marcus katsoi Bonniea, joka sanoi:

"Mene vaan. Mulla tässä kuitenkin kestää että eväät ovat valmiit."

Siispä Marcus hieman vastahakoisesti Adrienin luoksi. Ensiksikin siksi ettei hän pitänyt halkojen hakkaamisesta, toiseksi koska hänen oli ollut tarkoitus viettää se päivä Bonnien kanssa. Se olisi ollut äärettömän tärkeää hänen miettimistensä kanssa.

Ukkoslapsi, Myrskyn TytärDove le storie prendono vita. Scoprilo ora