Ukkoslapsi, Myrskyn Tytär

Osa 2. Seuraava luku

Tässä jaksossa on väkivaltaista materiaalia! Lue omalla vastuulla!

"Mitä sä musta haluat, Alan Dawson?" Bella kysyi mulkoillen Dawsonia kulmiensa alta.

Mies käveli lähemmäksi ja kyykistyi Bellan viereen.

"Onko hän kunnossa?" hän kysyi.

"Mitä se sulle muka kuuluu?" Bella sähähti.

Alan Dawson katsoi Bellaa merkitsevästi.

"Sitä vain, että tiedän ettet osaa antaa mitään ensiapua. Jos osaisit, minulla olisi vielä viisi varvasta kummassakin jalassani," hän sanoi.

Bella katsoi Alan Dawsonia närkäsryneenä ja sanoi:

"Osaatko sä todella auttaa?"

"Olen saanut koulutuksen," mies vastasi. "Kerro nyt, mikä lapsen tila on."

"No, muuten hän voi ihan hyvin, mutta hänen sormensa..," Bella sanoi ja otti varovasti lapsen käden esille.

Se oli pieni ja heiveröinen. Jokaisessa sormessa oli yksi, uskomattoman pieni kynsi. Viimeinen, kaikista pienin sormi oli aivan sijoiltaan ja verinen. Veri oli luultavasti tullut haavasta, jonka oli luultavasti viiltänyt lasinsiru rikkoutuneesta ikkunasta.

Alan Dawson katsoi sormea hetken huolissaan.

"Voiko sen korjata?" Bella kysyi.

"Kyllä kai," Alan Dawson mumisi. "Älä viitsi sanoa 'korjata'. Ei se ole mikään esine."

"Säkö sen muka osaat erottaa? Sä toimit vain niin, kuin sua käsketään. Sä et ole koskaan tuntenut mitään inhimillistä tunnetta," Bella sanoi.

"Olen tuntenut kaikki inhimilliset tunteen aina rakkaudesta suruun, vihaan ja pettymykseen. Ja sinä tiedät sen, Bella Brown. Autan sinua vain, koska tämä lapsi on yhtä arvokas kuin kuka tahansa lapsi ja ansaitsee terveyden ja turvan," Alan Dawson sanoi.

"Autatko sä vai et?"

"Tietenkin minä autan, vaikka hän onkin sinun lapsesi. Ehkä sormeen voisi laittaa lastan?" Alan Dawson sanoi ja alkoi etsiä sopivaa puukappaletta.

Bella oli hetken hiljaa miettien miehen sanoja. Bellaa ärsytti, että Dawson oli oikeassa. Hän tunsi pienen katumuksen, mutta pyyhkäisi sen pois.

"Sä olet vieläkin yhtä naiivi kuin ennenkin. Elämä ei oo mitään prinsessasatua. Et ole muuttunut paljoakaan," Bella sanoi. "Paitsi että et oo enää nuori mies. Sen näkee silmistäsi. Niistä on kadonnut lapsen ilo."

"Olet minua viisi vuotta vanhenpi," Alan Dawson ärähti.

"Niin olenkin," Bella sanoi. "Mutta minun silmissäni loistaa vielä elämänilo ja vapaus. Ehkä siksi sä jäit muhun jumiin, Alan Dawson."

"Löysin hyvän lastan," Alan Dawson sanoi vaihtaen aihetta.

Hän palasi Bellan luokse ja otti salkustaan sideharsoa. Hän laittoi sormen kutakuinkin hyvään asentoon ja asetti sen viereen puisen lastan. Sitten hän alkoi kiertää sormen ympärille sidettä.

"Lähde sisämaahan ja ota mukaasi ruokaa. Annan sinulle hieman rahaa, että saat ostettua hevosen. Silloin sinun on tehtävä jotain noille hiuksillesi, sillä noin kauh-"

Bella katsoi Alan Dawsonia vihaisesti.

"-sillä noin kauniit hiukset tunnistaa helposti. Laita vaikka tämä peruukki."

"Miten mä saan nämä hiukset piilotettua jonkin peruukin alle?" Bella kysyi ja tunnusteli tuuheita, pieniä korkkiruuvikiharoita jotka sojottivat aina joka suuntaan.