Bonnie käveli Marcuksen ja Rodrickin perässä kylän tiellä. Kylä oli aivan tyhjä ja hiljainen. Kaikki olivat jo nuotiolla. Jonkin aikaa käveltyään he päätyivät kylän reunalle, missä metsä alkoi tihetä.
"Missä se nuotiopaikka oikein on?" Bonnie kysyi varovasti.
"Päädymme pian sinne, kunhan jatkamme polulla," Rodrick sanoi.
Bonnie ei vastannut, ja astui ohuelle polulle Marcuksen ja Rodrickin jälkeen. Aurinko oli jo melkein laskenut, ja tiheä metsä alkoi olla pimeä. Bonnie vilkuili olkansa yli peläten, että puiden takana piileskelisi ryöväreitä, ja koko juttu olisi ansa.
Yhtäkkiä Rodrick oli jo virittänyt jousensa ja ampunut metsän tiheikköön. Bonnien sydän nousi kurkkuun niin, että hän hätkähti.
"Mitä nyt?" hän kysyi hätääntyneenä.
"Ei hätää," Rodrick sanoi ja käveli jonkin matkaa metsään.
Hän palasi kantaen villisikaa. Sika ei ollut kovin iso, mutta siitä riittäisi vielä useammaksi päiväksi. Bonnie huokaisi ja yritti rauhoittaa hakkaavaa sydäntään.
"Mä luulin jo, että joku väijyy," hän naurahti.
"Kukaan ei väijy nuotioiltana," Rodrick murahti. "Se on yhteinen, mutta kirjoittamaton sääntö."
"Minusta alkaa jo tuntua, että puhut nuotioillasta taianomaisenpana kuin se oikeasti onkaan," Marcus sanoi. "Älä siis viitsi liioitella."
"Minä en ole sellainen ihminen, joka suurentelee turhaan asioita," Rodrick murahti. "Ja jos minä sanon, että tämän paikan nuotioilta on parhainpia hetkiä tässä lyhyessä hetkessä, jona olemme maailmassa, niin se todella on sitä."
Kukaan ei sanonut enää mitään. Rodrick oli tosiaan saanut Bonnien mielenkiinnon heräämään. Hän käveli hiljaa ja mietti, mikä teki yhdestä illasta niin upean, kunnes he saapuivat aukealle eikä hänen tarvinnut miettiä.
Nuotio oli jo sytytetty. Se oli paljon tavallista isonpi ja alkoi vaikuttaa ennemminkin kokolta. Nuotion ympärillä oli pitkiä penkkejä, vaikka niillä ei moni istunutkaan. Monet vain vahtivat nuotiolla kypsyvää ruokaa kaikista lähimmillä penkeillä.
Penkit ja nuotio veivät paljon tilaa, mutta aukiolla yli tuplasti sen verran lisää. Tosin jonkin verran siitä oltiin aidattu, ja aidan takana kasvoi kukkainen niitty, jota ei kyllä oltu aikaan hoidettu.
Jäljelle jäänyt tila oli nurmikkoa. Siellä seisoi nauravia joukkoja jo hieman humaltuneita miehiä ja heidän jutuilleen kikattavia naisia. Eivätkä ryöväri naisetkaan hihittäneet hienostuneesti, he eivät todellakaan peitelleet nauruaan.
Aukion reunoille oltiin viety pöytiä, joiden päällä oli tynnyrillisiä olutta ja muita alkoholijuomia.
"Tuossa täytyy olla vuoden saaliit," Marcus henkäisi.
"Älä aliarvioi heitä," Rodrick sanoi ja kantoi villisian nuotiolle.
Ruokia vahtineet ryövärit ottivat sen mielellään vastaan ja alkoivat valmistella sitä paistettavaksi.
"Mitähän kaikkea nuo ovat?" Bonnie mietti ja käveli yhden pöydän luo.
Hän otti yhden pullon ja kaatoi siitä lasiin. Bonnie nosti lasin suulleen ja maistoi vähän. Hän puristi silmänsä kiinni ja jännitti lihaksiaan.
"Onko vahvaa?" Marcus kysyi.
"Haluatko sä maistaa?" Bonnie sanoi ja kaatoi pullosta Marcukselle.
Marcus joi tilkan. Hän sulki silmänsä hetkeksi ja avasi ne räpytellen. Hän oli kai tottunut alkoholiin enemmän kuin Bonnie.
"Onko täällä mitään kevyenpää?" Bonnie kysyi.
ČTEŠ
Ukkoslapsi, Myrskyn Tytär
Fantasy"Ei ketään voi lakata rakastamasta. Se ei ole mahdollista." ● ● ● Bella Brown eli 1700-luvun puolivälissä Ranskassa ja oli tunnettu rikollisena. Tavallisimmin hän ryösti jalokiviä ja teki muita petoksia. Monet myös...
