Valtakivien taru: Alku

Luku 13. Neffiandra

Ratsastin etujoukoissa perheeni kanssa, kun lähestyimme Leonien maiden rajaa. Mukanamme oli Valtiaan edellyttämät kaksisataa vierasta. Paolo ja Lorena ratsastivat ensimmäisinä, sitten Yeral, Mikey, minä ja Chiara. Takanamme ratsastivat isoisäni Ricoberto ja isoäitini Beila. Ja isoisän sisarukset – mukaan lukien professori Geinderdahl - lapsineen ja lapsenlapsenlapsineen.

Paolo ja Lorena seisauttivat äkisti hevosensa edessämme. Yritin kurkkia heidän ohitseen. Miksi pysähdyimme?

Tiellä, Leonien maiden rajalla meitä odotti varsinainen ratsuväki kultaviittaisia rauhanpitäjiä. Yksi heistä ratsasti meitä kohti.

"Tulifin suku", kultaviittainen mies sanoi. "Minun nimeni on Corradeo Leon. Olen entisen valtiaan, Samuel Leonin veli, ja rauhanpitäjien komentaja. Olemme tulleet teitä vastaan varmistaaksemme hyvinvointinne maillamme vieraillessanne. Astukaa nyt alas hevostenne selästä ja odottakaa rauhassa tarkastuksen ajan".

Minkä tarkastuksen?

Asia alkoi pikku hiljaa selvitä, kun muut kultaviittaiset lähtivät meitä kohti. He jättivät hevosensa, jotka seisoivat kuuliaisina aloillaan, - ja kävelivät meitä kohti. Paolo ja Lorena laskeutuivat alas hevostensa selästä, ja muut seurasivat esimerkkiä. Minäkin. Seisoin Tornadon vierellä, kun yksi rauhanpitäjistä pysähtyi eteeni.

"Nimi ja asema suvussa?", mies kysyi.

"Neffiandra Tulif, Paolo ja Lorena Tulifin tytär", vastasin hämmentyneenä.

Mies nyökkäsi ja kirjasi nimeni ylös.

"Olkaa hyvä ja riisukaa viittanne, neiti Tulif", mies sanoi seuraavaksi.

"Anteeksi mitä?", kysyin.

Mies ei vastannut, katsoi minuun vain ilmeettömästi, odottaen. Lopulta irrotin viitan harteiltani. Mies tarkasti viitan taskut, katsoi sitten minua arvioivasti.

"Jos kuvittelettekin koskevanne minuun, hyvä herra...", aloitin, sillä mies näytti siltä, että hän tekisi seuraavaksi ruumiintarkastuksen, joita myös muille näytettiin tekevän.

"Valtias on toivonut, että kaikki hänen mailleen saapuvat tarkastetaan. En kuitenkaan koske teihin ilman lupaanne", mies sanoi. "Toivon silti, että kunnioitatte Valtiaan pyyntöä ja annatte minun tehdä tarkastuksen.".

Minua suututti, sillä miehen sanoista oli selvästi luettavissa, että mikäli en suostuisi, siitä olisi joka tapauksessa jotakin seurauksia. Muistin kuitenkin Weolfin sanat, ja myös oman päätökseni. En saisi kiinnittää Valtiaan huomiota itseeni, enkä pahentaa tilannettani enää.

"Meidän on mahdollista järjestää myös nainen tarkastamaan teidät, mikäli ette tahdo minun koskevan teihin", mies sanoi.

"Kyse ei ole siitä", sanoin. "Hyvä on, sen kuin teette mitä tarvitsee", vastasin.

Mies teki tarkastuksen asiallisesti ja se oli ohitse pian. "Missä matkatavaranne ovat? Kuljetetaanko niitä vaunuissa?"

"Kyllä, mutta..."

"Kiitos, neiti Tulif".

Sitten mies siirtyi pyytämään samoja asioita Chiaralta. Tällainen käytös vieraita kohtaan oli suorastaan poikkeuksellista ja tuntui hyvin epäkohteliaalta. Mitä näin tiukat turvatoimet oikein tarkoittivat? Oliko uusi Valtias yhtä vainoharhainen kuin isänsä?

Kun tarkastus lopulta saatiin päätökseen, rauhanpitäjien johtaja, Corradeo, käveli ohitsemme. Samoin muut rauhanpitäjät, joiden lukumäärä tuntui liioitellulta. Heitä täytyi olla lähes sata. Lähes puolet vieraiden määrästä. Corradeo meni oman hevosensa luo ja nousi tämän selkään. Sitten hän ratsasti eteemme. Joukkomme odotti hiljaa, kun mies korotti ääntään.