Valtakivien taru: Alku

Luku 12 Stasi

Stasi makasi maassa. Aurinko paistoi kuumasti kasvoihin. Hän puristi silmiään kiinni ja yritti näyttää sairaalta.

"Hei, oletko kunnossa?" hän kuuli ylhäissyntyisen varjelijan kysyvän.

"Sisarellani on taipumusta pyörtyilyyn. On kuuma päivä eikä se ole tainnut muistaa juoda työn lomassa. Saammeko veljeni kanssa luvan saattaa sisar hetkeksi lepäämään kotiin?", Stasin veli Alek kysyi.

Kuulin varjelijan olevan hetken hiljaa. Alhaissyntyisillä oli käytännössä aina joku, joka vahti menemisiä. Vain kotonaan he olivat ylhäissyntyisten valvovan silmän ulottumattomissa. Eivätkä aina sielläkään, sillä ikkunoissa ei saanut pitää verhoja satunnaisten tarkistuskäyntien varalta. Nyt tämän varjelijan piti päättää, laskeako Stasi veljineen kolmistaan pois, sillä muita ylhäissyntyinen ei voinut jättää tänne yksin lähteäkseen heidän mukaansa.

"Hyvä on", mies lopulta sanoi. "mutta menkää suoraan kotiin. Kun sisarenne toipuu, antakaa hänelle vettä ja jotakin vahvistavaa syömistä. Palatkaa sen jälkeen takaisin, jatketaan työpäiväänne illasta"

"Selvä, kiitos herra", Stasi kuuli Alekin äänessä valheellisen nöyryyden.

Stasia kadutti. Hän ei olisi halunnut tehdä tätä, mutta veljet olivat käytännössä pakottaneet hänet tähän. Alek nosti hänet maasta. Stasi kuuli Martin liittyvän heidän seuraansa, mutta hän piti yhä silmiään kiinni veljen kantaessa häntä pois pelloilta. Kylän kadut olivat tähän aikaan autiot. Kaikki alhaissyntyiset olivat töissä, ja varjelijat vartioimassa heidän työtään. Alek laski Stasin maahan.

"Hyvin tehty sisko", veli kehui. "Nyt haetaan tavarat ja lähdetään hittoon täältä".

Stasi epäröi. Hän ei vieläkään olisi halunnut lähteä ja jättää äitiä ja siskoja. Mutta hän oli osallistunut veljien pakojuoneen, hän ei voinut enää perääntyä. Alek ja Marti kävivät mökissä ja myttäsivät tavaroita ja syömistä kankaan sisään. Illalla kun äiti ja sisaret palaisivat, talo olisi tyhjä. Stasi mietti kuinka äiti kestäisi menetyksen, kun isä juuri...

"Mennään", Alek hoputti ja työnsi Stasia alaselästä kohti metsää.

He juoksivat. Stasia hengästytti ja itketti. Pelotti myös. Metsissä olisi vaarallista, kukaan ei suojelisi heitä ylhäissyntyisten suojeluksen ulkopuolella. Pian he hidastivat juoksusta nopeaksi kävelyksi. Veljet marssivat niin nopeasti, että Stasi oli jäädä väkisinkin jälkeen. Jostakin takaa kuului ääniä.

"Shh", Alek sanoi ja veti Stasin matalaksi, puun taakse. Marti kyyristeli toisen pensaikon takana.

"Ne on vaan Brandin porukat", Marti suhahti lopulta ja rentoutui, nousi ylös.

Pian Stasi näki Brandin, Nicosin ja Esmen tulevan puiden takaa heitä kohti. Esmen kasvoilla oli riemukas ilme. Hänet oli houkuteltu tekemään sama temppu kuin Stasi, ja ilmeisesti sekin oli mennyt läpi. Mutta Esme näytti nauttivan tilanteesta, hänen silmänsä loistivat, kuten muidenkin. Miehet löivät kätensä yhteen äänekkäästi. Stasi hätkähti.

"Älkää urpoilko", Esme sihahti. "ne on kohta meidän perässä ja sitten...."

"Ei ne tule vielä moneen tuntiin. Ne varjelijat ei voi jättää muita pelloille yksin lähteäkseen tarkistamaan missä me viivytään, joten pako huomataan vasta illalla. Siihen mennessä me ollaan jo todella kaukana", Alek vastasi.