darling, i'm scared | finnish dramione [VALMIS]

27 - "Me lopetamme tämän hölmöilyn nyt." // Draco

"Herra Malfoylla on alkoholimyrkytys sekä jäätävä reikä päässä. Laitan pöllön hänen vanhemmilleen."

"Valitettavasti sun pitää lähteä. Sun pitää saada unta."

"Ron, sä et voi ajatella noin itsekkäästi!"

"Älä jätä mua..."

"Mä rakastan sua."

Kuulin paljon ääniä pitkän ajan sisällä joita en kuitenkaan osannut yhdistää kasvoihin. Kuin joku kasvoton ihminen olisi vain puhunut maailman monotonisimmalla äänellä.

Nyt kuitenkin tuntui jo helpottavan. Minua ei enää sattunut minnekään.

"Rehtori, minusta tuntuu että Malfoy on erittäin huonossa tilassa. Hän ei ole herännyt kertaakaan kahteen viikkoon", kuulin tutun naisäänen viereltäni.

"Kyllä hän herää, hän on vahva nuori mies. Peruutan kuitenkin hänen kaikki kokeensa sillä nyt on jo maaliskuun loppu", miesääni sanoi. Etsin kasvoja äänelle ja lopulta löysin ne. Tämä oli Albus Dumbledoren ääni. Rypistin otsaani ja yritin raottaa silmiäni, jossa onnistuinkin hieman. Ikkunasta tuleva auringonvalo oli kuitenkin liian kirkas silmilleni ja suljin ne uudestaan.

"Draco?" Dumbledore kysyi. Sain raotettua silmiäni hiljalleen siten, että sain ne pysymään raollaan. "Luojan kiitos!" matami Pomfrey huokaisi vierelläni ja lähti jonnekin. Dumbledore istui tuolille ja katsoi minua mietteliäänä.

"Onko sulla kaikki kunnossa?" rehtori kysyi. Siirsin katseeni varpaisiini ja rypistin otsaani. Avasin suuni sanoakseni jotain, mutta päädyin vain aukomaan suutani kuin kala kuivalla maalla. "Minkä takia sä joit niin paljon?" hän jatkoi. Silloin muistin mitä oli tapahtunut. Muistin kun olin avannut sängyn verhot ja löytänyt...heidät.

Hautasin kasvoni käsiini, yritin estää muistoa toistumasta uudestaan ja uudestaan. Se ei kuitenkaan toiminut.

"Okei. Mä jätän sut vähäksi aikaa yksin. Sulla saattaa olla vähän outo olo", Dumbledore sanoi ja nousi seisomaan. Hän kääntyi ja käveli ulos sairaalasiiven ovista. Siihen minä jäin, yksin omien ajatusteni kanssa. Yllätyksekseni olisin halunnut nousta ja anella rehtoria vielä jäämään hetkeksi.

Minun ei kuitenkaan tarvinnut viettää kauaa aikaa yksin, kun matami Pomfrey käveli takaisin luokseni vesikannun sekä -lasin kanssa. "Juo tämä niin olosi saattaa helpottua", hän sanoi, kaatoi veden lasiin ja ojensi sen minulle.

Saattaa helpottua, sepä lohduttavaa.

Otin lasin vastaan ja join sen ykkösellä alas. "Huuda jos tulee jotain", matami sanoi ja häipyi. Huokaisin syvään ja laskin lasin pöydälle. Katsoin ympärilleni miettien.

*          *          *

Oli seuraavan päivän ilta ja makasin sängylläni sairaalasiivessä tuijottaen kattoa. Matami Pomfrey oli juuri häipynyt mukanaan päivällisastiani.

Sairaalasiiven ovet raottuivat ja pää kurkisti sisään. Ruskeat silmät katsoivat suoraan minuun ja säikähtivät hieman huomatessaan, että olin huomannut ne.

Tyttö oli lähtemäisillään. Pudistin kuitenkin nopeasti päätäni ja nousin kyynärpäideni varaan. "Älä mee", kuiskasin äänellä, joka kuulosti pelkältä pihinältä. Olisin voinut nauraa itselleni ellei tilanne olisi ollut sellainen.