darling, i'm scared | finnish dramione [VALMIS]

4 - "Kuka tässä koulussa muka ihastumismateriaalia olisi?" // Hermione

Nauraminen hänen kanssaan tuntui aidolta.

Hymyileminen hänen kanssaan tuntui aidolta.

Oleminen hänen kanssaan tuntui oikealta.

Katselin oleskeluhuoneen ikkunasta ulos hymyillen. Kello oli kahdeksan maissa aamulla ja mielessäni pyörivät vain viimeöiset tapahtumat.

Se oli ollut erittäin outoa.

Olimme hymyilleet Malfoyn kanssa toisillemme ja puhuneet ilman haukkumasanoja tai tiuskimista. Tuntui kuin olisimme selvittäneet kaiken kuran mitä välillämme oli ikinä ollut.

Ja hän oli hymyillyt aidosti.

Se oli ollut samaan aikaan hemmetin söpö, mutta viehättävä hymy.

Aina jännittyneet olkapäät olivat lysähtäneet alas rentoutuneina.

Olin alkanut miettiä. Mitä jos olin ainoa ja ensimmäinen, jonka seurassa poika oli käyttäytynyt noin?

Muuta mainittavaa: Olin tuntenut perhosia vatsassani.

Ron ja Harry keskeyttivät ajatukseni rymistelemällä alas makuusalistaan. "Vauhtia, ottelu alkaa jo yhdeksältä!" Ron hihkui ja huokaisin syvään. Seurasin heitä Suureen saliin aamiaiselle ja istuin Ginnyn viereen. "Tuolla on hirveä ilma", Ginny mumisi vilkaisten ulos, hänkin oli menossa pelaamaan. "No te sentään olette liikkeessä kokoajan. Minä vain istun katsomossa palellen", hymähdin ja kaadoin lautaselleni muroa sekä maitoa Silmäkulmastani huomasin platinablondin pään ilmestyvän saliin ja katseeni kiinnittyi automaattisesti häneen. Malfoylla oli päällään huispausvarusteet, aivan kuten Harrylla, Ronilla ja Ginnylläkin ja voin sanoa, että hän näytti helvetin hyvältä niissä. Istuessaan alas poika naurahti jollekin Blaisen sanomalle asialle ja korjaili hiuksiaan. Hän nosti katseensa ylös ja kohtasi oman katseeni. Malfoy väläytti melkein huomaamattoman hymyn jonka kuitenkin itse huomasin ja laskin katseeni muroihin hymyillen typerän näköisenä.

"Hermione?" Harry kysyi ja havahduin ajatuksistani. "Mitä?" kysyin nopeasti rypistäen otsaani ja jatkoin murojen syömistä. "Ron vaan kysyi, että haluatko tulla meidän kanssa viikonloppuna Tylyahoon, mutta sulla oli näköjään tärkeämpää tuijoteltavaa", Ginny naurahti ja vilkaisin tuota punastuen. "Öhm pitää miettiä. Voin kai", mutisin syöden muroja. "Kappas vaan. Joku on ihastunut", Harry kiusasi ja mulkaisin tuota. "No en. Kuka tässä koulussa muka ihastumismateriaalia olisi?" naurahdin ja sain loukkaantuneen katseen Ronilta. "Neville", Harry naurahti nyökäten Nevilleen ja Lunaan jotka istuivat pienen matkan päässä meistä niin lähellä toisiaan kuin oli mahdollista. Pyöräytin silmiäni naurahtaen. "Tarkoitin ihastumismateriaalia mulle, idiootti", tuhahdin leikkisästi ja Harry virnisti. "Mennään", Ron hymähti ja nousi ylös. Nousin itsekin Ginnyn ja Harryn kanssa ja lähdimme ulos kohti huispauskenttää.

Peli oli täydessä vauhdissa ja minä istun ylimmässä rivissä katsomossa muiden rohkelikkojen kanssa. Käytin tilaisuuteni hyväksi, sillä kukaan tutuistani ei ollut katsomassa minua. Olin tuijottanut melkein koko pelin ajan Malfoyta. Hän näytti vaan niin taivaalliselta pelatessaan, etten pystynyt kääntämään katsettani pois. Varsinkin nyt kun tunsin ystävällisemmän Malfoyn.

Tällä hetkellä Harry oli löytänyt siepin ja jahtasi sitä Malfoyn kanssa rinta rinnan toisiaan tönien. Yhtäkkiä Malfoyn luuta alkoi käyttäytyä oudosti. Se alkoi hyppelehtimään ihmeellisellä tavalla ja Harrynkin huomio siepistä herpaantui Malfoyn melkein tipahtaessa luudaltaan. Hän näytti aivan kauhistuneelta. Olin varma että joku oli kironnut hänen luutansa tai jotain. Jopa Ronin katse oli kiinnittynyt Malfoyhyn, joka parhaansa mukaan yritti pysyä luutansa päällä. Turha toivo. Lopulta luuta pyristeli itsensä irti Malfoysta joka paiskautui maahan. Nostin käden suulleni kun Dumbledore keskeytti pelin ja opettajat riensivät kentälle.

Nousin seisomaan. Hän ei liikahtanutkaan.

Yhtäkkiä en saanut happea enkä tiedä mistä se johtui.

Rintaani kiristi kun näin Malfoyn, joka kannettiin paareilla ulos kentältä.

Pyörryin.

*          *          *

"Hermione?" kuulin Ginnyn äänen viereltäni ja raotin silmiäni. Liian kirkasta. Jospa sittenkin nukkuisin vielä? 

"HERMIONE LUOJAN KIITOS!" Ron kirkaisi.

Siinä meni ne viimeiset toivot unesta.

Avasin silmäni hiljalleen ja huomasin makaavani sairaalasiivessä. Rohkelikkoja parveili ympärilläni mutta erotin tarkasti vain Harryn, Ronin ja Ginnyn. "Mitä tapahtui?" oli ensimmäinen asia jonka sain suustani. "Malfoyn luuta kuulemma kirottiin. Hän putosi luudaltaan eikä ole vieläkään herännyt. Sinä taas pyörryit samoihin aikoihin. Lavender auttoi sua. Ne epäilee että jonkinlainen hyökkäys tehtiin", Harry sanoi hengästyneenä ja nousin automaattisesti kyynärpäideni varaan. Halusin nähdä Malfoyn. En tiedä miksi. Minun oli vain saatava nähdä hänet.

"Juo tämä niin pääset lähtemään", matami Pomfrey hössötti ja antoi minulle jotain nestettä lasissa. "Kurpitsamehua vain. Olosi kohenee sen avulla", matami jatkoi ja lähti hääräilemään toisen sängyn luo, joka taas parveili luihuisia. Malfoy oli siellä. "Jos ette lähde nyt, saatte kaikki kuukauden jälki-istuntoa. Herra Malfoy herää aikanaan. Hän tarvitsee lepoa", Pomfrey tiuskaisi luihuisille, jotka jättivät pian vastahakoisesti pojan makaamaan yksin. Katsoin häntä pitkään. Hänen vaalea ihonsa oli normaalia kalpeampi, jalka oli murtunut ja kasvot olivat täynnä ruhjeita. Muuten hän näytti levolliselta, kuin olisi vain nukkunut.

"Eikö näytäkin aavemaiselta. Hänelle kuulemma kävi aika pahasti. Taidan tuntea sääliä", Ginny huokaisi katsoen samaan suuntaan kuin minä ja kiskoin katseeni irti Malfoysta muistaessani muiden läsnäolon. Nyökkäsin hiljaa ja hörppäsin kurpitsamehua. "Saisinko mä olla hetken yksin?" mutisin katse käsissäni ja muut vilkaisivat toisiaan hämmentyneinä. "Ihan hetki vain. Menkää te edeltä. Tuun kyllä perässä", sanoin ja rohkelikko parvi laahusti myös ulos sairaalasiivestä. "Pyydä matami Pomfreytä jos alkaa sattumaan johonkin", Ginny sanoi ja lähti itsekin. Huoneeseen jäivät vain minä ja Malfoy. Minä ja tuo vaalea olento. Ei. Pikemminkin vaalea täydellisyys. Hän näytti kauniilta ja komealta samaan aikaan.

Parin minuutin päästä löysin itseni pojan sängyn viereltä. Olin aina halunnut koskettaa hänen kasvoja. Ennen lyömisellä, nyt vain kosketuksella. Ennen olisin halunnut turmella nuo täydelliset kasvot ja nyt... Halusin koskettaa hellästi, tuntea olivatko ne aidot.

Täydellinen iho, täydelliset huulet, täydellinen nenä...

Löysin itseni todellakin koskettamassa Draco Malfoyn huulia.

Ne olivat niin pehmeät, vaikkakin kuivat.

"Poika jolla ei ollut vaihtoehtoa", kuulin miesäänen takaani ja vetäisin käteni takaisin säpsähtäen. Käännyin huomatakseni Dumbledoren hymyilemässä minulle. "M-mitä?" käheä ääneni änkytti ja professori asteli sängyn päähän mietteliään näköisenä. "Sanotaanko että kaikella on tarkoituksensa. Mitään ei tapahdu, jos niin ei ole tarkoitettu", hän sanoi ja rypistin hieman otsaani. Tiesikö hän minun ja Malfoyn viimeöisestä valvomisesta? Toivottavasti ei.

Mieleni halusi tehdä erään asian. Ihan vain jotta saisin lisää aikaa. Lisää aikaa hänen kanssaan.

Siispä päätin kerrankin koetella näyttelijäntaitojani ja esitin pyörtyväni.

"Matami!" Dumbledore huudahti ja tunsin kuinka he yhdessä nostivat minut takaisin omalle sängylleni.

"Ehkä en päästäkkään tyttöä vielä pois. Kirjoita hänelle vapaata vielä pariksi päiväksi", kuulin Pomfreyn äänen ja kuulin molempien loittonevat askeleet.

Hymyilin itsekseni ja avasin silmäni.

Loistavaa näyttelyä, Hermione.

---------------------

:D

Jotenki oikeesti häirittee että nää nyt jotenki etenis liian nopeesti. No mut jaa, kirjotin neljä osaa 24 tunnin sisällä ja haluttais viel kirjottaa viides :')

Painaa votea ja kommentoi, jos tykkäsit <3