Takana suljettujen ovien

Ensimmäinen nuorten osaston jakso 7

*tähän alkuun pahoittelen, etten oo kirjotellut pitkään aikaan. Viime tekstin jälkeen mulla oli muutto ja viikko siitä hommasin koiranpennjun, joten koko homma unohtui. Mun piti jatkaa jo aikasemmin, mut just siinä kohtaa en ollut tarpeeks hyvässä kunnossa muistellakseni osastojaksoja, joten lykkäsin taas kirjottamista. Koitan nyt olla aktiivisempi :) *

Uusi päivä alkoi. Aamupuurona oli pajalanpuuroa. En ollut ikinä ennen maistanut sitä. Se oli ihan siedettävää, mutta koostin suurimman osan aamupalasta sämpylällä ja jugurtilla. Aamupalan jälkeen oli lähdettävä kouluun. Tein taas kaikki tehtäväni ihan liian ajoissa ja jäin tuijottelemaan kelloa ajatuksissani. Sairaalakoulussa oli myös muutama nuori, jotka eivät olleet osastolla. En tiennyt mistä he tulivat enkä kysynyt. En uskaltanut puhua kenellekkään.

Lounaan jälkeen taas koulussa käytin aikani erittäin intensiiviseen kellontuijotteluun ja ruotsinkirjan tuhoamiseen lyijytäytekynällä. Yksi nuori sai luvan lähteä koulusta aikaisemmin. Minäkin olisin halunnut lähteä. Mielummin istuisin osastolla lukemassa jotain lehtiä, kuin täällä koulussa ruotsinkirjaa. Lähtevän nuoren askeleet kuuluivat portaissa. Mä tuun hulluksi ihan just. Miten kukaan olettaa, että mä jaksan istua koulussa kolme tuntia ilman mitään tehtävää? Ikuisuudelta tuntuvan ajan jäljeen oli aika palata osastolle. Onneks mun ei enää ikinä tarvi palata sairaalakouluun. Tästä lähin mä lupaan olla valittamatta normikoulusta. Jopa ruotsintunnit siellä voittaa tän.

Osastolla oli heti tarjolla välipalaa. Otin omenan ja muutaman keksin. Eräs hoitaja tuli kyselemään halukkaita lähtijöitä musaryhmään. Suostuin lähtemään mukaan.

Musaryhmä oli koulun lailla erillisessä rakennuksessa. Tilan ovi oli painava ja tilassa oli kylmä. Jätin kengät oven viereen ja kävelin perähuoneeseen nojatuolille. Viereisessä huoneessa oli piano, rummut ja muutama kitara, mutta tämä musaryhmä ei sisältänyt soittamista vaan kuuntelemista.

Musaryhmää veti musiikkiterapeutti, joka oli keski-ikäinen mies. Ensin hän jakoi kaikille paperinivaskat, joissa luki kaikkien siellä olevien cd:itten kappaleet. Useat kaapit olivat täynnä cd-kasetteja. Selasin paperinivaskaa suht toiveittomana. En meinannut löytää mitään mieleistä. Kuitenkin paperien lopusta löysin muutaman Shakiran kappaleen.

Vuorotellen me nuoret saimme valita kappaleen, jonka kaikki kuuntelevat ja jälkeenpäin sai kommentoida mielipidettään tai muuta kappaleeseen liittyvää. Moni nuorista laittoi metallimusiikkia. Minä pidin sitä hiukan liian kovaäänisenä sekamelskana. Asiaan saattoi vaikuttaa myös se että istuin suoraan kaijuttimen vieressä. Ryhmän aikana ehdin valita kaksi kappaletta, molemmat Shakiran. Yksi metallimusiikkia soitattanut nuori kysyi, että kuuntelenko mä mitään muuta. "Enpä oikeestaan", vastasin.

Loppupäivä meni syödessä päivällistä ja katsoen telkkarista salkkareita ja maitomainoksia. Mä en olis jaksanut enää Valio Eila -mainoksia, mutta annoin olla.

Illalla taas ikkunalaudalla istuessani kuulokkeet korvissa katselin ulos. Maassa oli hiukan loskaa. Likaista loskaa. Jännitin huomista hoitokokousta. Osastolla on koko ajan ollut pelottavaa ja ahdistavaa olla. Niin on aina ollut kotonakin. Hoitokokouksesta mut joko lähetettäisiin kotiin tai jätettäisiin vielä tänne. Mä olisin halunnut enemmän vaihtoehtoja. Molemmat valittavat vaihtoehdot olivat aivan kamalat. Kaikki on niin paskaa. Tää on niin mun elämää, että ainoot vaihtoehdot on kamalat. Voi kun olisin vaan kuollut.