Hän Näki Minut

8.

 Danielin näkökulma:

"Isä?" Matias Kuiskaa hiljaa, ilmeisesti luullen ettei ääneen, mutta vastaan silti.

"Kyllä ja minun isäni myös. Haluatko mennä katsomaan onko kaikki hyvin."

"Musta tuntuu et se ei oo kovin hyvä idea, se voi olla jotain salaista tai jotain mihin meidän ei pitäs sekaantua tai..." En edes odota, että tämä jatkaa lauseensa loppuun vaan käänsin rattia renkaiden totellessa liikkeitäni. 

Matias katsoo ikkunasta hiljaa mietteliaan näköisenä, miettiessään mitä vastaan. Kuitenkin hän päättää nousta autosta jättäen laukkunsa autooni. Teen samoin ja otan tämän kiinni muutamalla harppauksella.

"Isä? Onko kaikki hyvin?" Matias huutaa ja juoksee tämän luo. Poika näyttää hiukan hätääntyneeltä. Hän on selvästi hiukan erillainen, kuin mitä luulin. Ulkonäkö selvästi pettää käyn läpi ajatuksissani ja palaan takaisin todellisuuteen, kun Matias meinaa kompastua.  Meinasin tarttua tätä hihasta, kunnes tajusin että oma isäni on paikalla ja tämä muutenkin kerkesi saamaan tasapainonsa. 

Matiaksen isä kääntyy katsomaan meitä hämmentyneenä. "On, on, tietysti. Töissä olen, mutta mitä sinä täällä teet?" Tämä kysyy ja katsoo Matiasta ja sen jälkeen minua epäilevänä. "Umm.." Aloitan, mutta Matias yllätykseseni päättää pelastaa tilanteen. 

"Tapasin Danielin kaupungissa ja Luukaksen sekä Aleksin oli pitänyt lähteä jo aikaisemmalla busiilla." Tämä sanoo ja en ymmärrä miten tämän oli niin helppo valehdella isälleen. Minun oma isäni olisi tajunnut heti, varmaan tälläkin hetkellä epäilee. 

"Matias, pääsen ihan just täältä joten otan sinut kyytiin. Kiitos Daniel että toit poikani tähän." Tumma tukkainen mies poliisi asussa sanoo ja katsoo minua hiukan epäilevästi.

Lähdemme kävelemään Matiaksen kanssa kohti vaaleaa autoani ja pystyn jo arvaamaan miten isä tulee suuttumaan kotona. Ei hän normaalisti suutu, mutta se että olen tuntemattomien poikien kanssa. Tai no tuntemattomien ja tuntemattomien, onhan Matias luokallani. Muiden tarkoittaa muiden, kuin omien sisarusteni kanssa. 

"Mun laukku on sun autossa." Matias viimein sanoo ja katsoo minua. "Aa, joo tietysti." Vastaan vetäen takkini hupun kolenevassa syysillassa. Nostan tumman pinsseillä varustellun laukun pelkääjänpaikalta ojentaen sen vieressäni seisovalle hahmolle. Hän ottaa laukun ja kätemme hipasevat toisiaan, tätä pelkäsin.

"Daniel, onks sulla kaikki hyvin? Sun käsi oli ihan kylmä. Mulla on lapaset repussa, voin lainaa niitä" Tämä hätäilee ja koittaa kokeilla käsiäni uudelleen, mutta olen nopeampi ja tungen käteni taskujen uumeniin. 

"Kaikki on ihan hyvin, ei sun tarvitse huolehtia." Sanon kylmästi, kylmemmin kuin halusin ja yritän korjata tilanteen mutta turhaan. Tunnen isän katseen betonikentän toiselta puolelta asti meissä ja tiedän ettei hän ole kovin iloinen.

                                                                                    *

"Kuka se poika oli, kenen kanssa olit?" Vaalea hiuksinen mies, lääkärin takissa, isäni, alkaa heti kyselemään lämpimään autoon istuttaan. Kysymyksiä joihin en yhtään jaksaisi vastata. Kerron kuinka Matias on luokkalaiseni ja siitä, kuinka olin tänään sattunut pelastamaan tämän juuri viime tipassa. Aina sanottiin että kykyjä pitää käyttää hyvään tai olla käyttämättä ollenkaan 

"Poika ei puhunut totta vai mitä?" Isä jatkaa kyselyään ja huokaisen. "Puhui tai ei, mä tiedän mitä sä oot sanomassa. "Älä vietä aikaa enää sen pojan kanssa tai edes juttele.'" Sanon hänen puolestaan turhautuneena ja tunnen isän katseen taas itsessäni. En kuitenkaan käännä katsettani mustina ohi kiitävistä kuusista, koska tiedän hänen ilmeen olevan varoittava ja juuri semmoinen ettei kattanattaisi jatkaa. Hän ei nostanut kuitenkaan ääntään ja se oli ehdottomasti paras puoli hänessä.

- Silli