1.

427 14 2
                                    


Nojaan viileään auton lasiin. Olen muuttamassa isäni luokse melkein toiselle puolelle maata. Äiti on lähtenyt viemään minua lentokentälle, enkä  tiedä milloin pääsen tänne takaisin. Toisaalta, ei minua ole koskaan oikein napannut täynnä olevat hiekkarannat ja aurinko. Isän luona kuulemma sataa vettä, en kyllä ole käynyt kyläpahasessa moneen vuoteen. Joten tiedäkkö sitten vaikka tilanne olisi muuttunut. Pienenä kävimme äidin kanssa siellä lähes joka kesä, kunnes vanhempien yhteydenpito lakkasi minun kasvettua tarpeeksi. 

Vedän käteni ruskeiden hiusteni läpi korjaten samalla nenänvarteen valuneet aurinkolasini. Äiti aina moitti asiasta minua kun hiukseni roikkuivat naamalla ja vain siksi,  koska näytin kuulemma peikolta  takkuisien kutrieni takia. Nyt yritän parhaani mukaan opetella siihen, että ne ei roikkuisivat naamalla. Vain äidin takia.

"Onko sinun aivan pakko muuttaa?" äiti kysyy vielä kerran hiljaa ja nyökkään, pian tajuten ettei hän näe sitä, sillä keskittyy pitämään auton oikealla kaistalla.

"On, haluan että voit matkustella paljon Jannen kanssa ja olla onnellinen." vastaan ja katson hymyillen äitiä. Janne on äidin uusi miesystävä, joka matkustelee paljon töiden ja harrastusten takia. Ihan mukava kait, en ole miestä juuri näiden matkojensa takia kerennyt tavata. 

"Selvä." äiti huokaa parkkeeraten kulkupelimme nätisti parkkiruutuun ja nousemme ulos  lentokentän kuumuuteen ja kaaokseen. Halaan vielä edessäni, kukkamekkoon pukeutunutta naista  lujasti ja kuulen kuinka tämä nyyhkäisee surullisesti. Minuakin melkein alkaa itkettää, mutta pysyn vahvana. Irrottaudun halauksesta ja päätän halata tätä vielä toisen kerran, enhän tiedä edes milloin näemme seuraavan kerran. Hän nakkaa minulle vielä mustan nahkareppuni jonka oli ihan välttämättä halunnut kantaa.

"Matias! Muista pitää huolta itsestäsi ja isästäsi. Sekä muista etsiä joku kiva tyttö sieltä." äiti huutaa vielä yrittäen hymyillä kyynelien seasta.

"Joo joo, mä lupaan!" huudan vielä takaisin. Viimeistä pyyntöä en voi kyllä toteuttaa.. Kiipeän koneeseen ja istun koneen keskipaikkeille ikkuna viereen. Kaivan kuulokkeeni pinssien täyttämästä repusta kytkien ne rikkinäiseen puhelimeeni katsoen vielä äitiä,  joka juuri kääntyi kävelemään kohti hänen autoaan. 

Viereeni istuu joku keski-ikäinen nainen joka yrittää aloittaa keskustelua, mutta en vaivaudu vastaamaan vaan vaivun uneen heti koneen noustua. Tunnen pientä ravistelua olkapäässäni, kun joku alkaa ravistelemaan minua voimakkaammin ja nostan pois korviini jääneet kuulokkeet. Niskani ovat aivan jumissa, mutta käännyn silti katsomaan mikä syy tällä Rouvalla oli herättää minut.  Ilmeeni varmasti muuttui sekuinneissa, kun tajua että tämä oli ottanut myös minulle ruoka-annoksen ja ojentaa sitä parhaillaan minulle. Otan sen hymyillen vastaan.

"Kiitos." kiitän häntä kohteliaasti ja luon niin kiitollisen hymyn, kuin suinkin osaan. "Saanko kysyä kauanko nukuin?" käännyn vielä rouvan puoleen, koska minua kiinnostaa kauanko lentoa on jäljellä.  Aurinko on jo laskenut, mutta horisontti hohtaa vielä hieman viininpunaisen ja keltaisen sävyissä. "Jonkun parisen tuntia ehkä ja ollaan vähän yli puolivälissä. Taisit muuten nukkua hyvin?" tämä naurahtaa ja katson häntä kummastuneena. "Mumisit jonkun Danielin nimeä." hän sanoo ja en saa päähäni yhtäkään hyvännäköistä Danielia tai edes ketään tämän nimistä.  Mumisen jonkin epämääräisen vastauksen hieman kiusaantuneena ja alan lappamaan koneen ruokaa suuhuni muovihaarukalla, kuin en ennen ruokaa olisi nähnyt.

Loppumatka menee jutustellessa rouvan kanssa ja siinä, kun tämä vuorostaan nukkuu. Rouvan nimeksi paljastui Anette ja hän on tulossa tapaamaan perhettään läheiseen kaupunkiin muutamaksi viikoksi.

Laukkuhihnalla saatuani omat matkatavarani kiitän tätä vielä seurasta ja siitä, että hän otti minullekkin ruokaa ja hyvästelen hänet lähtiessäni etsimään isääni väenpaljouksesta. En kuitenkaan ylläty, kun kaukana näkyy poliisipukuinen mies jolla on tummat hiukset ja pieni parta.

Päästyäni miehen tai isäni luo, tämä kaappaa minut halaukseen huudahtaen samalla nimeni laittoman kovaan ääneen , pörröttäen hiuksiani. "Hei." sanon ja irtuaudun halauksesta.

"Kiva nähdä pitkästä aikaa." tämä sanoo ja lähtee kävelemään autolleen minun kompuroidessa perässä kaikkine laukkuineni. En yllättynyt, että hän tuli taas työautollaan. Isällä on kaiketi myös se vanha valkoinen maasturi, mutta käyttää aina työautoaan julkisilla paikoilla. Enkä ymmärrä miksi.

Matka talolle on hiljainen, kunnes isä yrittää vääntää jonkunlaista keskustelua. "Mites matka?" tämä kysyy ja kääntää rattia vasemmalle päin, kohti huonossa kunnossa olevaa hiekkatietä. Kai tämä oli nopein reitti kylään? Sillä jos oli, ei varmasti turvallisin.

"Ihan hyvin. Joku mukava nainen herätti mut syömään." kerron hiljaa. Meille kummallekkaan ei oltu suotu kauheasti sosiliaalisia taitoja. "Entäs, onko joku tyttö mielessä ketä jäit kaipaamaan?" isä kysyy kiusallisesti. "E-ei.." yritän sanoa mahdollisimman vakuuttavalla äänellä. Miksi kaikkien on heti ensimmäiseksi ja viimeiseksi pakko jauhaa jostain parisuhteista?  Isä vain hymähtää ja matka jatkuu nyt oikeasti hiljaisuuden vallitessa.

"Kotipihassa" odottaa tuntematon auto. Se on punainen, ei se isän vanha ja valkea. "Ootko ostanu uuden auton?" kysyn ja isä vain pudistaa päätään. "Kenen sitten?" kysyn uudelleen ja sisältä talosta juoksee ulos poika ja ilmeisesti tämän isä kävellen iloisesti perässä. Poika ei näytä aluksi yhtään tutulta, mutta kun vilkuilen häntä varovasti lähemmin, hän kuitenkin osoittautuu lapsuuden ystäväkseni Iivoksi. Tervehdin poikaa varovasti, etten vain nolaa itseäni heti kättelyssä. 

"Matias, tää auto on sun." Isä sanoo ylpeästi ja jatkaa  naurahtaen" IIvo ja hänen isänsä korjasivat sen aivan sinua varten, jotta ei olisi niin pitkä matka kävellä lukioon. Onhan auto myös tietysti tuon ikäisellä oltava, ettei jää ulos porukasta. Auto ei ole ehkä ihan uusinta mallia, mutta menee täällä oikein loistavasti. Ei ketään kiinnosta, kun täällä tämä malli on suosittu ja toimiva." Katson ensin isää tämän loptetettua perustelunsa ja sen jälkeen poikaa, Iivoa jolla on melkein mustat hiukset ja tiukka sininen t-paita. Kiitän häntä ja hänen isäänsä, ennen kuin kaikki rynnivät sisälle katsomaan jotain lätkä ottelua olohuoneeseen, minun raahatessani tavaroitani huoneeseeni, joka sijaitsee talon kauimmaisessa nurkassa.

julkaistu enismmäisen kerran 10.5.2018

Hän Näki MinutTempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang