Lastenosasto 1.

1K 51 0
                                    

Istuin pienessä toimistohuoneessa. Vanhemmat oli viereisillä tuoleilla. Tuolit olivat epämukavat. Muutama hoitaja tai lääkäri tai molempia oli ahtautunut kanssamme pieneen huoneeseen. Mä en katsonut ketään silmiin. Keskityin lattian kuvioihin. Äiti itki vieläkin. Isä oli hiljempaa kuin koskaan.

"Mitä mieltä oot, jos sä jäisit tohon lastenpsykiatrian osastolle kolmeksi päiväksi, ni katottais sun tilannetta rauhassa?" hoitaja tai lääkäri kysyi papereidensa takaa.
"Joo, vaikka", mä vastasin hiljaa. Olin helpottunut. Ei tarvisi mennä kotiin ainakaan ihan heti. Olin vähän aikaisemmin miettinyt, että nukunkohan seuraavan yön omassa sängyssä. Nyt se kysymys sai vastauksen.

Vanhemmat ja hoitaja/lääkäri saattoi mut lastenosastolle. Rakennus oli puolikaaren muotoinen. Käytävä sisällä kaartui kaartumistaan. Paikka oli värikäs ja täynnä leluja ja kirjoja. Olin ehkä hiukan liian vanha leikkimään kyseisillä leluilla.

Äidin tajuntaan iski tilanteen vakavuus. Se purskahti uudelleen itkuun ja nojasi isää vasten. Mä vilkasin taakseni ja näin sen. Käännyin äkkiä pois. En halunnut nähdä.

Äiti vietiin juttelemaan jonkun hoitajan kanssa osaston kansliaan. Isä lähti kotiin hakemaan mulle vaatteita ja hygieniatavaroita. Lastenosaston mukavanoloinen naishoitaja ohjasi mut keittiöön ja kysyi koska olen viimeksi syönyt. Kello oli pitkällä iltapäivää ja olin syönyt viimeksi aamulla. Naishoitaja tarjosi sämpylää, joka oli jäänyt yli osaston aamupäiväretkeltä. Mä yritin syödä. Sain puolet alas vaivatta, mutta paha olo tarttui kurkkuun ja vaikeutti loppujen syömistä. Viimeiset suupalat olivat täyttä tuskaa saada alas. Halusin itkeä, mutta en uskaltanut romahtaa enää kertaakaan uudestaan tänä päivänä.

Isä toi tavarat. Mä järjestin vaatteeni kaappiin. Kaappitilaa oli liikaa vaatteisiini nähden. Puhelimeni vietiin toimistoon. Vanhemmat lähtivät osastolta ja mä olin helpottunut. Mä olin turvassa. Tai niin mä toivoin.

Päivällisellä tapasin muita potilaita. Kaikki olivat reilusti nuorempia kuin minä. Suurin osa oli vilkkaita poikia. Mun lisäkseni oli vain yksi tyttö. Sillä oli vaaleat hiukset, vähän sekaiset. Sen nimi oli sama kuin mun lapsuudenaikaisen mielikuvituskaverin nimi. Muuten hän ei muistuttanut ollenkaan mielikuvitusystävääni. Koitin päivällisen aikan löytää yhtäläisyyksiä, mutta en löytänyt yhtäkään.

Olin hiljainen koko päivän. Vaikka joku hoitaja oli kanssani koko ajan, mun ei tarvinnut vastailla kovin moneen kysymykseen. Hoitajat ei halunnut rasittaa mua enää sinä päivänä.

Menin nukkumaan erittäin aikaisin. Väsymys oli erittäin kova. Patja tuntui kivikovalta ja tyyny oli erittäin ohut. Hoitaja kysyi, että olenko koskaan kokeillut pallohierontaa. En ollut, mutta olin valmis kokeilemaan. Hoitaja haki kaksi nystyräpalloa ja hieroi mun selkääni niillä, kunnes nukahdin.

Takana suljettujen ovienWhere stories live. Discover now