Kahdeksas osa

2.1K 124 95
                                    


Seuraavana aamuna Jazz joutui pakottamaan itsensä menemään töihin. Suurin osa edellisillan suuttumuksesta oli hälvennyt yön aikana ja jäljelle oli jäänyt epämukava, jäytävä tieto siitä, että hän oli taas kerran suutuspäissään käyttäytynyt typerästi. Ei Charlotten suhteen – sitä hän ei olisi ottanut takaisin, vaikka se sitten johtaisikin hänen potkuihinsa. Mutta miksi hänen oli pitänyt alkaa riidellä Redin kanssa? Miksi hänen oli pitänyt alkaa taas jauhaa Walesista, vaikka oli jo luvannut itselleen, että antaisi asian olla? Ja miksi ihmeessä hänen oli pitänyt kruunata koko juttu kutsumalla Rediä robotiksi? Jos hän ei olisi käyttäytynyt kuin kävelevä tulivuori, jos hän olisi selittänyt asiansa rauhallisesti, Red olisi saattanut jopa ymmärtää hänen näkökulmansa, tai vähintään antaa koko jutun olla. Mutta nyt? Jazz tuijotti peilikuvaansa synkästi kiinnittäessään korvakorurivistöä korviinsa. Nyt hän olisi onnekas, jos ei lentäisi kaaressa pihalle lounasaikaan mennessä.

Hän meni töihin myöhässä ja oli kiitollinen siitä, että ei törmännyt Rediin käytävällä. Työpöytänsä ääressä valvontakameranauhaa tuijottava Emmeline ilmoitti, että Red oli kuulustelemassa Charlotte Healya kakkoshuoneessa. Emmelinen ilme oli utelias; selvästi nainen mietti, mitä ihmettä Jazz oli tehnyt väärin, kun oli joutunut murhatutkimuksen kruunaamattoman kuninkaan epäsuosioon. Jazz ei kuitenkaan halunnut antaa naiselle syytä vahingoniloon, vaan piti ilmeensä neutraalina kiittäessään tiedosta ja käynnistäessään tietokoneensa. Hetken kuluttua hän pyörähti ympäri tietokonetuolillaan.

"Onko Healylla asianajajaa?"

"Joo, on. Ne ovat olleet siellä nyt ehkä vartin verran."

Jazz oli helpottunut. Ainakaan Charlotte ei joutunut puolustautumaan yksin Rediä vastaan. Ja jos Redin ilmeestä saattoi päätellä mitään kun Jazz törmäsi häneen matkalla vessaan, oli jompikumpi Healyn perheen jäsenistä kuunnellut häntä ja hankkinut kunnon asianajajan. Red näytti päänsärkyiseltä sillä tavalla kuin etsivät yleensä näyttivät jouduttuaan hakkaamaan toistuvasti päätään puolustusasianajaja-nimisen jäävuoren seinään. Jos katseella olisi voinut tappaa, Jazz olisi voinut julistaa saman tien oman murhansa tutkimuksen alkaneeksi. Hän ei kuitenkaan välittänyt. Charlotte saattaisi vielä saada oikeutensa. Se oli tärkeintä.

Jazz oli taukohuoneessa tuijottamassa kahvinkeitintä, kun Frank ilmestyi ovelle eväsrasiansa kanssa. Jazz jähmettyi puolittain varmana siitä, että mies alkaisi huutaa hänelle saman tien. Frank kuitenkin vain kohotti kulmiaan.

"Eikös Red ole kuulustelemassa sitä teidän epäiltyänne?"

"Jep." Jazz jatkoi kahvinkeittimen tuijottamista.

"Mutta sinä olet keittiössä."

"Jep."

"Juomassa kahvia."

"Jep."

Frank tuijotti häntä hetken sanaakaan sanomatta. Sitten mies huokaisi. "Onko tässä jotain sellaista, mistä minun pitäisi tietää?"

"Se riippuu Redistä, ylikomisario", Jazz sanoi sävyttömästi.

"Arvasin, että te kaksi tulette aiheuttamaan minulle päänsärkyä", Frank mumisi.

Jazz oli kiitollinen, kun Frank ei sanonut enempää, vaan käveli hänen ohitseen mikrolle ja ryhtyi lämmittämään lasagneaan sen näköisenä, ettei mikään olisi voinut kiinnostaa häntä enempää. Red ei ollut siis vielä sanonut heidän esimiehelleen mitään Jazzin eilisiltaisesta tempauksesta. Jazz ei voinut olla miettimättä, mistä se mahtoi johtua. Oliko Frank tullut aamulla niin myöhään, ettei Red ollut ehtinyt ottamaan asiaa puheeksi ennen kuulustelujen alkua? Vai oliko Red tullut siihen tulokseen, että pelkkä potkujen järjestäminen Jazzille ei olisi tarpeeksi, ja päättänyt kruunata koko jutun antamalla Jazzin tuudittautua ensin valheelliseen turvallisuudentunteeseen ja järjestämällä sitten potkut, mielellään näyttävästi koko muun murharyhmän edessä?

CardiffWhere stories live. Discover now