Cardiff

Kolmaskymmenesseitsemäs osa

A/N: Heippa kaikki! Toivottavasti ootte selvinneet terveinä flunssakaudesta :) mua alkoi naurattaa, kun kirjoitin Jazzille flunssaa, niin enköhän itse ollut paria päivää myöhemmin järjettömässä flunssassa. Jos kirjoittaisin Jazzista oikein rikkaan, olisikohan sekin tarttuvaa?  Anyway, tässä on uusin osa Jazzin ja Redin seikkailuista aika monimutkaiseksi osoittautuvan murhamysteerin parissa... (Oikeasti, oon joutunut piirtämään kaavioita, että pysyn kärryillä kaikesta.) Toivottavasti tykkäätte! - S

**

Don't tell me if I'm dying
'Cause I don't wanna know

(Thriving Ivory: Angels On the Moon)

**

Jazz niisti nenänsä miljoonannen kerran tunnin sisällä ja mietti, miten hemmetissä oli mahdollista, että ihmiskunta oli lähettänyt onnistuneesti luotaimen Marsiin, mutta kukaan ei ollut onnistunut keksimään toimivaa parannuskeinoa flunssalle. Kyseessä oli pakko olla jokin salaliitto. Jossakin yritysmaailmassa joku hyötyi siitä, että suuri osa ihmisistä vietti säännöllisesti pari viikkoa elämästään tuntien olonsa surkeaksi. Joko niin, tai sitten korkeampien voimien mielestä oli hauskaa nähdä ihmisten kärsivän. Katsokaa – Jazz-parka kuvittelee olevansa ahkera töissä tänään! No, ei kyllä kuvittele kauan! Miten olisi pieni tuberkuloosi yhdistettynä influenssaan, heh heh?

Hän heitti nenäliinan lähimpään roskakoriin ja suuntasi yläkertaan vieviin portaisiin yrittäen keskittyä mihin tahansa muuhun kuin siihen, miten kammottava olo hänellä oli. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Eilinen kurkkukipu oli muuttunut yön aikana täysiveriseksi flunssaksi, ja Jazz epäili vahvasti tekevänsä salaa kuolemaa. Joka paikkaa jomotti; vilunväreet kulkivat päästä varpaisiin. Kun hän yritti hengittää, hänestä tuntui etäisesti siltä kuin joku olisi tunkenut hänen henkitorvensa täyteen siirappia.

Hänen mielialaansa ei kohentanut tippaakaan se, että hän oli epähuomiossa nukahtanut Chardin sänkyyn ja herännyt aamulla siihen, että Chard lakkasi hänen varpaankynsiään vaaleanpunaisiksi ("ehkä ensi kerralla mietit kahdesti, ennen kuin varastat sänkyni"). Kaiken lisäksi hän oli nukkunut niin pitkään, että ei ollut ehtinyt käydä kotona suihkussa ja vaihtamassa vaatteita ennen töiden alkua. Lopputuloksena oli, että hän sekä tunsi olonsa kurjaksi, että näytti kurjalta. Hän toivoi sydämensä pohjasta, että Alessandro Visardo osoittautuisi heti yhden lauseen jälkeen Cinnamon Bellinin murhaajaksi. Hän halusi vain ryömiä kotiin peiton alle ja velloa itsesäälissä.

Jazz ravisti päätään. Ryhdistäydy.

Hän työnsi kokoushuoneen oven auki. "Olen myöhässä, tiedet – "

Hän seisahtui ovensuuhun. Kokoushuone oli tyhjä lukuun ottamatta Moodya, joka seisoi murhataulun edessä huoneen nurkassa. Moody ei ollut kuitenkaan keskittynyt murhatauluun. Sen sijaan hän oli käärinyt paidanhihansa ylös ja tuijotti käsiään kuin ei olisi nähnyt niitä koskaan ennen.

Hänen kätensä tärisivät.

Jazz selvitti kurkkuaan. "Missä kaikki on?

Moody irrotti viimein katseensa käsistään ja antoi käsivarsiensa valahtaa sivulle. Hän mulkaisi Jazzia. "Stron on selittämässä Longbottomille, miksi Blackin ja Potterin nimet ovat mukana murhatutkinnassa. Dawson on puhelimessa Bellinin operaattorin kanssa."

Jazz nyökkäsi hajamielisesti. Jossakin mielensä perukoilla hän tunsi myötätuntoa Rediä kohtaan. Suurin osa hänen huomiostaan oli kuitenkin kiinnittynyt Moodyyn.

Moody oli työntänyt kätensä housujen taskuihin ja tarkasteli murhataulua kuin ei olisi missään vaiheessa mitään muuta tehnytkään. Puna hiipi ylös hänen niskaansa pitkin; ainoa merkki siitä, että hän tunsi olonsa epämukavaksi.