Mä en ole esine

Carter ilman paitaa

Me kävellään hiekkatietä eteenpäin. Mun jalat on tyytyväisiä, kun pääsevät tuntemaan maata allaan.

Carter ei puhu mitään, se katselee ympärilleen.

Carter irroittaa otteensa olkavarresta ja ottaa heti sen jälkeen kädestä kiinni.

Yritän vetää käteni pois, mutta se puristaa sitä lujaa.

"Irti", mä sähisen sille.

Se virnistää huvittuneena.

"Munhan pitää varmistaa ettet karkaa", se selittää ja mä riuhdon mun kättä.

"Ew, en halua pitää sua kädestä", valitan ärsyyntyneenä.

"Haluat kumminkin, esine", se väittää virnuillen.

"Mä en oo esine, mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?" kysyn ärsyyntyneenä.

"Oot mun lelu."

"Mä en ole lelu, enkä sun", kiistän entistä ärtyneempänä.

"Ihan miten vaan, esine", se vittuilee mulle.

Mulkoilen sitä kiukkuisesti koko loppumatkan ja sen kasvoilla on ylimielinen virne.

Me saavutaan rantaan.

Ensimmäinen ajatukseni on, että se yrittää hukuttaa mut. Toinen ajatukseni on, että se on varannut laivan joka vie mut jonnekkin kauas niin etten pääse lavertelemaan.

"Me mennään uimaan", se ilmoittaa ja päästää irti mun kädestä.

"Uimaan?" mä toistan epäuskoisena ja se nyökkää virnuillen.

"Ei onnistu mä en tule", ilmoitan itsepäisesti.

Se kumartuu kuiskaamaan mun korvaan:

"Tuu leikkimään märkiä leikkejä daddyn kanssa."

"Hyi helvetti", mä mutisen sille.

"Älä oo noin nössö", se sanoo nauraen ja lähtee hivuttamaan paitaani ylös. Se katsoo mua samalla silmiin.

Annan sen tehdä niin ja se virnuilee.

Se saa paidan pois. Se liuttaa kättään pitkin mun vatsaa.

"Lopeta", mä murahdan ja mua alkaa väkisinkin ärsyttämään se, minkälainen vaikutus sen kosketuksella on muhun.

Lisää, lisää, lisäääääääää...

Se vetää kätensä pois ja nostaa sitten oman paitansa pois.

Mä näen sen vatsalihakset.

Mä jämähdän tuijottamaan ja jään kiinni, tietysti. Se virne, sen kasvoilla kertoo kaiken. Puren huultani ja käännän katseeni maahan.

Se ottaa mua uudestaan kädestä.

"Nyt me mennään", se ilmoittaa.

"Housut päällä?"

"Voin mä ne poiskin ottaa jos sä niin kiimasesti haluat", se ehdottaa huvittuneena.

Pudistan äkkiä päätäni.

Se lähtee juoksemaan kohti vettä, vetäen mua perässään.

Me päästään vedenrajaan, vesi on kylmää.

Vettä roiskuu, meidän kahlatessa eteenpäin.

"Kylmää", mä mutisen, kun me päästään syvemmälle.

Vesi yltää olkapäihin asti. Carter virnuilee mulle. Hytisen hiukan kylmästä.

"Se helpottaa jos sukellat", se neuvoo, mutta pudistan päätäni.

"Okei no mennään pois", se mutisee, muttei jostain syystä katso mua päin.

Mitä se juonii? Se raahaa mut rantaan ja kun yritän ottaa paitaa käteeni, niin se pudistaa päätään.

"Tuu ensin tänne", se käskee ja vetää mua mukanaan.

Mulla ei oo hirveästi muita vaihtoehtoa, kun mennä sen mukana.

Siinä vaiheessa kun tajuan mitä se aikoo, on jo liian myöhäistä. Se naurahtaa mun kauhistuneelle ilmeelle.

"Tuolla on varmasti kiviä", mä sanon kauhistuneena ja katson alas. Vesi näyttää olevan niin kaukana.

"Ei siellä oo, hyppään täältä usein", Carter kertoo. "Mut voihan olla että löydät semmosen", se vielä pelottelee.

Mä nielaisen, enkä kerkeä varautua henkisesti kun se jo juoksee alas vetäen mut mukanaan.

"Sä oot sekopää", huudan, ennenkun me upotaan veteen.

Carter päästää irti mun kädestä ja mä pyristelen itseni pinnalle huomaten, ettei mulla yltää jalat pohjaan.

Carter on jo päässyt pinnalle ja se nauraa mun murhaavalla ilmeelle.

"Sä oot söpö vihaisena", se sanoo virnuillen.

Kuulinko mä väärin?

Mä en vastaa, roiskautan sitä päin vettä. Se roiskuttaa takasin.

Me aletaan vesisotaa, joka päättyy siihen, että mä luovutan ja Carter virnuilee omahyväisenä.

Me uidaan takaisin rantaan ja Carter antaa mun pukea paidan päälle.

Se ottaa oman paitansa toiseen käteensä ja mun käden toiseen. Me lähdetään kulkemaan takaisin talolle.

Taivaalta alkaa hitaasti tihuttaa vettä. Se alkaa vähitellen kasvaa kaatosateeksi ja sade kastelee jo valmiiksi märät vaatteemme.

"Mä en halua että sä lähdet pois", Carter sanoo yhtäkkiä ja pysähtyy. Sen kasvoilta tippuu vettä maahan ja se sekoittuu sadepisariin, ennenkuin tavoittaa maanpinnan.

"Mitä sä tarkoitat", mä kysyn varovasti.

"Jos sä saisit päättää niin sä vaan lähtisit, sä et ikinä jäisi tänne vapaaehtoisena."

"Ehkä jäisinkin", mä sanon epämääräisesti.

"Se ei riitä", se sanoo ja lähtee kävelemään eteenpäin, vetäen muakin mukanaan.

Multa jäi ymmärtämättä mitä se tarkoitti.