Luku: 2 : Kadonneet

867 64 34
                                    

Kuvat = Nadja

Malli = Marina Nery (Se on oikeesti luonnollisen kaunis)

***

Kun Vallu ja minä palasimme kotiin me päästimme koirat takapihalle ja istuimme hiljaa vierekkäin sohvalla

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

Kun Vallu ja minä palasimme kotiin me päästimme koirat takapihalle ja istuimme hiljaa vierekkäin sohvalla. Jos äiti olisi täällä niin meillä olisi juuri nyt perheen yhteinen elokuvailta.

Tiesin ettei tästä tulisi helppoa. Me joutuisimme opetella elämään uudelleen. Koko elämäntapamme muuttuisi. Siitä olen varma.

"Vallu?" Mumisin hiljaa ja nojasin pääni Vallun olkapäälle.

"No?"

"Me pärjätään... Vai mitä?" Kysyin hiljaa. Osa siitä varmuudesta jonka olin hautausmaalla tuntenut oli nyt kadonnut, kun tulimme kotiin. Täällä oleminen ei tuntunut enää täysin samalta.

"Joo." Vallu huokaisi syvään. "Me pärjätään."

"Etkä sä enää yritä... No tiedäthän sä." Mumisin ja tuijotin tiukasti asetta olohuoneen sohvapöydällä. "Sä et voi jättää mua yksin."

"Mä olen tässä. Aina kun sä tarviit." Vallu lupasi ja vei aseen jääkaapin päälle mistä sitä ei nähnyt.

Koputus kuului ovelta ja Vallu meni avaamaan. Kukaan ei näinä aikoina avaa noin vaan ovea joten ensin Vallu katsoi oven silmäreiästä ja kertoi minulle sitten, että oven toisella puolen oli lääkäri.

Seuraava tunti kului lääkärin tehdessä minulle kaiken laisia testejä. Verikokeita ja pulssin ja veren paineen mittausta. Koko hela hoito kerralla.

"Okei olen tässä kohta valmis. Näyttää siltä, että olet parantunut yllättävän hyvin. Onko kävelysi normaali?" Lääkäri kysyi pakatessaan tavaroitaan.

"Ei. Aluksi käveleminen tuntui aivan mahdottomalta ja horjahtelin kokoajan enkä pystynyt kävelemään suoraan." Kerroin totuuden mukaisesti. "Nyt pärjään jo paremmin, mutta kompuroin silti aina välillä."

"Olet mannut kuukauden. Lihaksesi ovat heikentyneet, vaikka niitä onkin aktiivisesti jumpattu." Lääkäri kertoi. "Liiku mahdollisimman paljon kunhan et tunne kipua. Vältä kaatuamista. Haava päässäsi on parantunut normaalisti. Tule muutaman päivä päästä sairaalalle niin poistetaan tikit."

Koskin takaraivooni ja hetken etsiskelyn jälkeen tunsin tikit. Hiuksistani peukalon kokoinen kohta oli ajeltu tikkien kohdalta. Se kuitenkin peittyi, koska hiukseni ovat niin pitkät.

"Älä koske haavaan. Se ei enää ole avonainen, mutta jätä se silti rauhaan. Et halua sinne bakteereja. Syö monipuolisesti ja vältä alkoholia jonkin aikaa." Lääkäri ohjeisti, sulki sitten salkkunsa, kätteli Vallua ja lähti.

Ulkona oli jo pimeää, kun oveen koputettiin taas. "Poliisi." Vallu sanoi yllättyneenä ja avasi oven.

"Iltaa." Vallu ja poliisi tervehtivät toisiaan ja poliisi käveli luokseni.

Alphan veri ~ Kirja 2 (Lunan veri)Where stories live. Discover now