Pimeyden kahleissa

14.osa "myrkytetty"

Olimme kävelleet jo hyvin kauan. Samassa metsässä, joka tuntui kestävän ikuisuuden. Mutta nautin siitä. Nautin metsän tuoksusta, ja sen rauhallisuudesta. Ilta aurinko lämmitti ihanasti, ja katselin auringonlaskua, sen kauniita värejä jotka täyttivät koko taivaan. Kävelimme vielä jonkin matkaa, kunnes tuli pimeää, ja miljoonat tähdet loistivat taivaalla. Leiriydyimme valtavan puun juurelle. "Pakko myöntää että silmäni eivät meinaa enää pysyä edes auki" Seth haukotteli. "Et ole ainoa." Hannah naurahti. Käperryin peittoni sisälle, ja katselin tähtitaivaalle. Tunsin silmieni sulkeutuvan, ja pian nukahdinkin.

En tiedä kuinka kauan olin nukkunut, mutta yhtäkkiä heräsin. Katsoin ympärilleni ja näin muiden vielä nukkuvan. Taivas oli synkkä, ja tähtien peitossa. En tiedä miksi heräsin keskellä yötä, mutta suljin taas silmäni ja yritin nukahtaa uudestaan. Pyörin peittoni sisällä, enkä millään meinannut saada unta. Lopulta luovutin, ja nousin seisomaan. Ehkä jos tekisin pienen kävelylenkin, saisin taas unta. Otin tavarani mukaan ja lähdin kävelemään. En viipyisi kauaa, ja pysyisin jossain lähellä, etten eksyisi. Metsässä oli hyvin hiljaista ja rauhallista. Istahdin suuren kiven päälle, ja hetken vain katselin taivasta. Yhtäkkiä kuulin epämääräistä rapinaa lähistöltä. Niskakarvani nousivat pystyyn, ja otin jousipyssyni esille. Kaduin välittömästi sitä, että olin lähtenyt keskellä yötä hortoilemaan metsään. Kuinka tyhmä olinkaan? Epämääräiset rapinat olivat ainakin tähän asti tarkoittanut jonkin vaarallisen pedon läsnäoloa. Ja miksei nyttenkään?

Viritin jouseni pyssyyn, ja valmistauduin mahdolliseen hyökkäykseen. Pelkäsin sillä hetkellä enemmän kuin koskaan, sillä olin yksin. Ypöyksin kohtaamassa mahdollisen pedon. Rapina koveni entisestään, ja käteni tärisivät. Vilkaisin puskan takaa, ja huokaisin helpotuksesta. Vaarallinen peto olikin ollut vain peura. Naurahdin helpotuksesta ja laitoin aseeni takaisin pois. Jatkoin matkaani, ja istahdin pienen puron viereen. Huokaisin ihastuksesta. Maisema oli hyvin kaunis. Puron vieressä kasvoi kukkia, ja erilaisia kasveja, jotka hohtivat kirkkaasti. En ollut ikinä ennen nähnyt mitään sellaista. Mutta toisaalta, olinhan minä jonkilaisessa fantasiamaailmassa. En enää Irlannissa, jossa asuimme tylsissä pikku taloissa, ja haaveilimme saduista vain tarinoiden ja kirjojen avulla. En tiedä kauanko olin vain istunut paikoillani, ja ihaillut kasveja. Päätin mennä takaisin nukkumaan, ja lähdin kävelemään. Yhtäkkiä kompastuin johonkin, ja käteni osui kukkaan, jonka varressa oli teräviä piikkejä. Piikki viilsi haavan käteeni, ja sihisin kivusta. Katsoin käteeni, josta vuosi verta. Henkäisin kauhusta, kun huomasin vereni olleen muuttunut siniseksi. Käteni oli tunnoton, ja tunsin hengitykseni vaikeutuvan. Lähdin juoksemaan hortoillen eteenpäin, ja tunsin kyynelien täyttävän silmäni.

Yhtäkkiä maisema alkoi vaihtumaan silmieni edessä. Olin huoneessani, vanhan kotini huoneessani. Irlannissa. Hieraisin silmiäni, mutta ei. Siinä minä todella olin. Kävelin pienen peilini eteen, ja järkytyin suunnattomasti näkymästä. En näyttänyt tosiaankaan 18 vuotiaalta. Enemmänkin 8 vuotiaalta. Olin aivan sekaisin kaikesta, enkä tiennyt oliko tämä totta vai ei. Vaikka pystyinkin vaikuttamaan tekemisiini, kaikki tämä tuntui aivan unelta. En tiedä johtuiko tämä kaikki siitä piikki kasvista. Yhtäkkiä näin edessäni kasvattiäitini. Lämpimät kyyneleet virtasivat pitkin kasvojani nähdessäni hänet. Minulla oli niin ikävä häntä. "Rose. Taistele. Sinun täytyy selvitä. Pelasta maailma, tiedän että pystyt siihen." Hän sanoi. En saanut sanottua sanaakaan kun olin taas todellisuudessa. Katselin hämmästyneenä ympärilleni. Olin taas metsässä, ja taivaalla sädehtivät tähdet. Sitten yhtäkkiä olin taas jossain ihmeellisessä unimaailmassa. Minut oli sidottu puuhun, ja näin lauman vihaisia ihmisiä ympärilläni. He heittivät tulikeppejä minua kohti, ja pian liekit nielivät minut sisäänsä. Tunsin vajoavani pimeyteen, ja yhtäkkiä näin pelkkää valkoista, lukuunottamatta suurta hautakiveä arkkuineen edessäni. Kävelin hitaasti eteenpäin ja huomasin kivessä lukevan nimeni. Säikähdin nimeäni, ja yhtäkkiä tunsin suunnatonta kipua koko kehossani.

Palasin taas todellisuuteen, ja löysin itseni konttaaltani maassa. Aloin yskimään ahkerasti ja huomasin pian suustani valuvan verta. Yskin verta. Se oksetti minua, ja tunsin pyörtyväni. Tai kuolevani... maailma alkoi pyöriä ympärilläni ja pian jäljellä oli enää vain pimeyttä.