Pojat ei kärsi

2

Avaan hitaasti silmäni vähitellen heräillen unesta. Huoneeni valaistu katto paljastuu ja valloittaa näkökenttäni. Käännyn katsomaan ikkunaa ja huomaan, että verhot ovat yhä auki. En muistanut sulkea niitä eilen. Minulla on tapa aina sulkea ikkunaverhoni joka ilta tiettyyn aikaan, mutta menin nukkumaan niin aikaisin. Hieron silmiäni ja nousen istumaan, katsellen ympärilleni. Vatsastani kuuluu epämääräisiä kurinoita ja pääni tuntuu raskaalta. Oloni on tyhjä henkisesti, huonovointinen fyysisesti.

Nousen ylös sängystäni ja ryhdyn heti ensimmäisenä venyttelemään. Olen totutellut itseni aamuvenytyksiin jo pari kuukautta sitten. Nostan käsivarteni ilmaan ja käännän katseeni sormieni päihin. Suoristan selkäni ja kurottelen mahdollisimman korkealle. Sitten hitaasti laskeuduin alas, kaartaen selkääni eteenpäin ja alas. Kämmeneni painautuvat viileää puulattiaa vasten. Pysyn tässä asennossa hetken. Nousen hitaasti takaisin ylös ja venyttelen käsivarsiani, reisiäni, pohkeitani, pakaroitani, kaikkia mahdollisia lihksia. Minulla yleensä menee noin puoli tuntia venytellä kunnolla.

Tämän jälkeen kävelen isolle vaatekaapilleni. Yksi ovista sattuu olemaan kokovartalopeili, jonka reunoja koristaa keltaiset muistilaput vanhentuneilla tiedoilla ja tapahtumilla. Avaan yhden ovista ja selaan katseellani ylhäältä alas tämän päivän asukokonaisuutta. Hetken harkinnan jälkeen päädyn vetämään sotkuisista pinoista mustat farkut, jonka polvien kohdalla on avattavat vetoketjut ja harmaan hupparin, jossa on vasemman rinnan kohdalla kangasmerkki, punainen ruusu. Otan myös yhdestä korista puhtaat alushousut ja viereisestä mustat sukat. Suljen kaapinoven ja pudotan vaatekappaleet lattialle jalkojeni juurelle. Alan riisumaan itseäni kokovartalopeilin edessä, paljastaen alastoman kehoni vain minun silmille nähtäväksi. Huomaamatta tutkiskelen jo vartaloni epäkohtia ja muutoksia. Nappaan yöpöydältä mittanauhan ja mittaan reisieni ympäryksen.

"Ylhäältä... neljäkymmentä senttiä. Alhaalta... kolmekymmentäneljä senttiä."

Se ei pysähdy siihen. Mahdollisia muutoksia pitää myös katsoa vyötäröstä, lantiosta, käsivarsista ja kaulasta. Luiden sively, asentojen ja kuvakulmien vaihtelu, tämä kaikki on mitä teen aamuisin. Minun pitää seurata prosessiani. Nostan lattialta puhtaat bokserit ja puen ne jalkaani. Hipsin vessaan ja lukitsen oven perässäni. On aika punnitukselle. Minun on tapana punnita itseni joka viikko kahdesti. Tänään on lauantai, juuri se päivä. Vedän pöydän alta lasisen vaa'an ja napsautan sen päälle. Lukujen vaihtuessa nolliin, astun vaa'alle ja katson, kuinka numero kasvaa. 56, 58, 60.

"Kuuskymment kiloa? Hitto mähän oon laihtunu!"

Jalallani pusken vaa'an takaisin tason alle ja astelen takaisin huoneeseeni. Otan käsiini yksi kappale kerrallaan vaatteita ja puen ne päälleni. Katselen kokonaisuutta peilistä ja pörrötän hiuksiani.

"Vielä on vähän matkaa, mut vähänkö oon onnistunu. Näytän ihan semilt näillä."

Kävelen työpöydälleni ja istahdan alas kaivaen punakantisen vihkon ja kuulakärkikynän esille. Avaan tyhjän sivun ja kirjoitan ylös eilisillan rästiä.

8.8.2017 , perjantai

Aamupala: -
Lounas: -
Illallinen: spagetti 100g/158kcal, kastike 0.5dl/31kcal, salaatti 2dl/15kcal
Vesilasillisten määrä: 8

Yhteensä: 204kcal

Ei paha, ajattelen itsekseni. Kirjoitan alemmas myös treenini ja kuinka monta kaloria olen polttanut. Kännykässäni on sovellus, joka katsoo kuinka monta kaloria poltat nukkuessasi ja kävellessäsi, kuten muitakin aktiviteetteja tehdessäsi. Käytin sitäkin apuna.

"Mä poltin yhteensä 1562 kaloria? Hei, mähän oon edistyny täs hommas!"

Tunnen ylpeyttä itseeni. En muista, milloin viimeksi olen ollut ylpeä itsestäni. Mutta tänään kun katson näitä lukemia, en voinut muuta kuin hymyillä. Nousen ylös ja piilotan vihkon samaan laatikkoon, missä toinen vihkoni, mustakantinen on. Punainen on ruoka- ja treenipäiväkirjani, musta on muille asioille, kuten treeneille ja vinkeille.