Listen to my heartbeat [2] ✔

#20 (2)

minun teki mieli kiljua ja huutaa apua, mutta se olisi varmasti ollut aivan turhaa. siinä se seisoi, kirveensä kanssa.
   -onks toi nyt se? Rosa kuiskaa meille.
Marcus nyökkää vastaukseksi.
hyypiö kääntää päätään sivulle, ja tuijottaa meitä murhaavasti. se lähtee ottamaan askelia eteenpäin yhä nopeampaa jolloin se on muuttunut jo juoksuksi.
   -nyt mennää! Martinus huudahtaa.
otamme kaikki jalat allemme ja lähdemme juoksemaan Gunnarseneille päin. "Murhaaja" seuraa meitä saavuttaen kovaa vauhtia. kompastuin kuitenkin puun runkoon, ja tömähdin polvilteni. juuri nyt? että olen niin kömpelö! hyypiö saavutti minut ja kyykistyi viereeni virnuillen naamarinsa läpi. muut pysähtyivät edessäpäin.
   -menkää te jo avaan ovi! Damien kehotti Martinusta ja Rosaa.
he lähtivät juoksemaan jälleen, kun taas Marcus ja Damien tulivat auttamaan. nousin nopeasti maasta väistäen kirveen heilahdusta Damienin avulla. kirves heilahti Marcukseen päin, mutta tämä ehti väistää ja löi "murhaajaa" kovaa, suoraan keskelle kasvoja. hyypiöltä tippui kirves kädestä ja se lössähti maahan vaikeroimaan. lähdimme juoksemaan Martinuksen ja Rosan perään...
//Gunnarseneilla//
hakkasimme kaikki kolme ulko-ovea, emme voineet odottaa kauhean kauaa ulkona. Martinus juoksi avaamaan oven jolloin syöksähdimme sisälle.
   -sädekaihtimet ja verhot kiinni, äkkiä! Martinus tajusi.
Damien laittoi eteisestä, Marcus ja Martinus laittoivat olohuoneesta, Rosa keittiöstä ja minä juoksin varmuuden vuoksi ylös laittamaan kaihtimet kiinni. mistä sitä tiesi, vaikka se sieltäkin olisi tullut! kävelin ripeästi Marcuksen luo repäisten Martinuksenkin mukaan. Rosa hakeutui Damienin lähelle. odottelimme hetken, että jos tapahtuisi jotain. kuitenkaan mitään ei tapahtunut.
   -huh, jos nyt vois taas hengittää? Martinus puuskahti.
juuri kun Martinus oli päästänyt ajatuksen tulvimaan suustaan, kuulimme "kauan odotetun" rysähdyksen joka tuli ovelta.
   -ei, Marcus kuiskasi.
   -lukkiudutaa yläkertaan? Damien ehdotti.
ajatus oli hyvä. hiivimme kaikki todella hiljaa portaat ylös päästämättä minkäänlaista hiiskahdustakaan. sisällä oli pimeää, joten oli myös ylhäälläkin. emme halunneet pitää valoja päällä. pimeys ei tehnyt tästä hommasta yhtään se kivempaa. lukittauduimme Martinuksen huoneeseen, sillä se oli yläkerran kaikista syrjimmäisin huone. onneksi poikien ovissa oli lukot. kaipa Emman takia? pojat näyttivät hieman hermostuneilta, kun taas minä ja Rosa itkimme hiljaa hysteerisesti. mitä jos kuolisimme? ehkä nyt ei kuitenkaan ainakaan hetkeen ollut mitään hätää. istuimme hetken hiljaa paikoillamme tekemättä mitään, kunnes uskalsimme liikkua.
   -mä käyn tuolla alhaalla kattomassa, et näkyyks sitä ikkunoista, sanoin.
   -jep, tuu sit takas! Marcus muistutti.
avasin oven lukon ja kävelin ovesta ulos jättäen sen raolleen. tepsuttelin portaat hiljaa alas ja kävin samalla juomassa. juostessa oli tullut jano. juotuani laskin lasin tiskialtaaseen ja kävin kiertämässä melki jokaisen ikkunan raottaen kaihtimia tai verhoja. eteisen ikkunalla, raotin kaihtimia ja hätkähdin. en nähnyt kunnolla, oliko se siinä mutta se oli aika varmaa. tajusin ettei ovi-ikkunassa ollut verhoja tai kaihtimia. varvistin kurkistamaan siitä ulos. en ylettynyt katsomaan siitä, joten otin jalkojeni alle pienen jakkaran. kiipesin sen päälle ja katsoin ikkunasta ulos. olin kaatua taaksepäin pelästyksestä. siinä se oli, kirves kädessään. laitoin jakkaran pois ja lähdin juoksemaan yläkertaan. en kuitenkaan kerennyt edes portaisiin kun muut jo juoksivat minua vastaan.
   -se oli tuolla! kirves kädessä! huudahdin.
muut katsoivat minua ihmeissään, kuin olisivat asiasta eri mieltä.
   -se oli tuol Martinuksen huoneen ikkunalla, Damien ihmetteli.
   -se oli kiivenny tikkaita pitkin siihen, Marcus vakuutti.
   -ja sillä oli kyllä puukko, Martinus sanoi.
   -se koputti siihen ikkunaan, Rosa intti.
olin hämmentynyt. juurihan olin nähnyt sen eteisen ikkunalla, kirves kädessään. äkkiä kuulimme terassilta ryminää. kaikki kääntyivät katsomaan sinne.
   -mennäänkö kattoon? Marcus kysyi pojilta.
   -joo, mä tuun, Damien sanoi.
   -tulossa, Martinus vakuutti.
katsahdimme Rosan kanssa toisiimme ja kiljahdimme pienesti.
   -joku jää meijän kaa! Rosa sanoi.
Martinus katsoi poikia jotka nyökkäsivät.
   -Marcus ja Damien, ette sit kuole! nyyhkäisin.
Damien hymähti ja lähti jo lähemmäs terassin ovea. Marcus antoi minulle nopeasti pusun poskelle ja lähti Damienin mukaan. halasin Martinusta joka oli jäänyt luoksemme. hän silitti minua selästä hellästi.
   -tääl on kaks! Marcus huudahti ovelta.
   -toisella on puukko ja toisella on kirves, Damien sanoi.
kylmät väreet kiirivät selkääni pitkin ja sain paniikin. nyt Marcus ja Damien eivät ainakaan saisi mennä ulos! halusin vain paeta tämän hetken totuutta; ulkona oli kaksi "murhaajaa".
en voinut sulattaa asiaa, että meitä vainottiin. miksi? keitä he olivat? halusin vastauksia! Martinus vetäisi myös Rosan viereensä. näin kuinka Rosa tärisi, kovemmin kuin minä. se kuitenkin leppyi hieman Martinuksen vieressä. laitoin silmäni hetkeksi kiinni jolloin kuulin askeleita menevän keittiöön, mutta en välittänyt. sitten kuulinkin kuinka terassin ovi avautui.
   -pojat! Rosa huudahti.
Marcus ja Damien olivat menneet ulos. en halunnut tietää mitä tapahtuisi.
   -pärjäättekö hetken? Martinus kysyi.
nyökkäsimme vaitonaisina Rosan kanssa yhtä aikaa. Martinuskin juoksi ovelle ja siitä pimeyteen ulos. tarrauduin Rosasta kiinni, ja hän minusta. painoin silmäni jälleen kiinni ja toivoin että kuulisin jotain. en halunnut kuitenkaan nähdä mitään. kuuntelin tarkkaan. hetkeen ei kuulunut mitään, mutta lopuksi kuulin veitsen sivalluksen...

//sori, mut nyt näin pääsiäisenä ei tuu niin nopeesti näitä osii, kiirettä pitää! hyvää pääsiäistä kuitenkin kaikille! <3//