Listen to my heartbeat [2] ✔

#15 (2)

tuntui kuin joku olisi astunut jalkani päälle. se sattui, joten nykäisin jalkani nopeasti pois jonkun alta. kuulen mätkähdyksen ja avaan silmäni. näen Martinuksen makaavan mahalteen maassa. nauran niin kova äänisesti, että Marcuskin herää. hän kohottaa katseensa ja rupeaa myös nauramaan Martinukselle.
   -mitä sä sinne sukelsit? nauran melkeimpä huutaen.
   -mitä sä siellä näit? Marcus naurahtaa.
   -olin tulos pois tuolta, mut astuin vahingossa Ellenin jalan päälle ja se vetäs sen pois, ja sit horjahdin ja lensin tänne, Martinus selittää noustessaa ylös.
nyt nauran vielä kovempaa. en saa melkein henkeä ja minulta ei lähde edes enää ääntä nauraessani. Marcuskin nauraa, mutta hän taitaa olla vielä liian väsynyt saamaan naurukuolemaa.
   -sattuks sua? Marcus kuitenkin kysyy veljeltään.
   -eipä pahemmin, Martinus vastaa irvistäen.
   -otatteks te viel aamupalaa?
sain nauruni hieman siedettävämmäksi joten kykenin vastaamaan.
   -mä voin tulla kyl ite tekeen, sanon naurahtaen vielä pienesti ja pyyhkiessäni silmistäni kyyneleitä, jotka olivat tulleet nauramisesta.
   -otaks sä? Martinus kysyy Marcukselta.
hän ei saa vastausta, sillä Marcus on jo kerinnyt nukahtamaan uudelleen.
astelimme Martinuksen kanssa keittiöön. vilkaisin samalla kelloa, se näytti jo kuitenkin 10.12.
   -mitäs me tehtäis sit tänää? kysyin Martinukselta joka otti jääkaapista aamupala tarvikkeita.
   -sä ainaki harjottelet sitä huuverilla ajoo, mut mitäs muuta me keksittäis? hän vastasi.
   -hei! tykkäätkö hyppii trampal?
   -joo, nyökkäsin.
   -sittehän...paitsi eihän meillä oo tramppaa, Martinus puuskahti ja läimäisi itseään poskelle.
   -meillä on jossain tallessa, se pitää vaan kasata, hymähdin.
   -JES! Martinus huudahti.
   -shh...sihisin osoittaen Marcusta.
Martinus hymähti nolona hieroen niskaansa. aloimme laittamaan aamupalaa. laitoimme teeveden kiehumaan jonka jälkeen rupesimme penkomaan kaappeja. niin sai tehdä, kun meille oltiin niin sanottu. löysin kuivattuja hedelmiä, jotka menisivät huomenna vanhaksi, parempi olisi siis syödä ne. laitoimme eri leipiä pöytään, sen takia jos joku halusi esimerkiksi ruisleivän sijasta vaaleaa. revin salaatista paloja lautaselle samaan aikaan kun Martinus paistoi kananmunia. sain äkkiä päähäni että meillähän oli kotona suklaapuuroa vielä jäljellä vaikka kuinka paljon.
   -mp suklaapuuro, naurahdin.
   -parasta! Martinus vastasi.
   -tiiätkö Marcuksen mielipiteen? kysyin.
   -kai sekin siitä tykkää, Martinus arveli.
hän oli kääntyneenä minuun eikä huomannut melkein jo palavaa kananmunaa paistinpannulla. otin hänen kädestään kiinni, joka puolestaan oli kiinni paistinpannun kahvassa ja liikautin pannua ettei kananmuna olisi kärventynyt.
   -mä käyn hakeen kotoo sit sitä puuroo, hymähdin ja lähdin.
kun tulin takaisin, nykäisin kulhon päältä kelmun pois ja laitoin kulhon mikroon. katoimme pöydän niin, että laitoimme jokaiselle mukin, syvemmän lautasen puurolle, lusikan ja leipälautasen.
   -Marcuksen pitäis pikkuhiljaa ruveta heräilee, Martinus totesi.
   -puuro ja tee jäähtyy nopeesti.
sain hyvän idean. toivottavasti Marcus ei vain lentäisi maahan...
   -otetaan vauhtii ja hypätään samaan aikaan voltilla tohon sohvalle niin Marcus hypähtää siitä, naurahdin.
Martinus virnisti hymyillen ja nyökkäsi. otimme vähän vauhtia ja juoksimme sohvan lähelle jonka jälkeen teimme voltit siihen. Marcus pomppasi vain vähän ilmaan. hän ei herännyt.
   -tää sohva ei tainnu olla tarpeeks joustava, Martinus sanoi.
   -mä revin sitä hiuksista niin se herää!
   -ei ei, sä voit jo mennä alottaan syömistä, kyl mä jotain keksin, naurahdin.
Martinus teki työtä käskettyä ja lähtikin salamana syömään. kyykistyin Marcuksen viereen ja puhalsin hänen kasvoilleen. hän ei tainnut vieläkään herätä, mutta hän kyllä vahingossa löi minua kasvoihin huitaistessaan kädellään. pörrötin hänen hiuksiaan sotkuun, ei toiminut. vedin niistä hennosti, ei onnistunut. päähäni juolahti nopeasti ajatus jota pelkäsin. laitoin käteni nopeasti hänen rinnalleen. kyllä, sydän löi. koitin vielä varmuuden vuoksi pulssin, löytyi. Marcus vain nukkui todella sikeästi.
   -eiks se Ananas nyt herää? Martinus huudahti keittiöstä.
   -no ei herää, naurahdin huudahtaen.
käännyin taas Marcukseen. huutokaan ei ollut herättänyt tätä. noh, olisi enää vain yksi keino, jota halusin kokeilla. annoin Marcukselle pusun otsaan, mutta sekään ei herättänyt häntä! aloin heiluttelemaan hänen käsiään ja jalkojaan. hän ei kerta kaikkiaan herännyt. luovutin ja lähdin Martinuksen luo.
   -nukkuuks se aina noin sikeesti? puuskahdin.
   -ei aina, Martinus naurahti.
istuin pöytään. voitelin itselleni leivän jonka päälle laitoin kananmunaa ja otin puuroa kulhosta. puuroa oli vaikka kuinka paljon vielä, vaikka minä ja Martinus olimmekin ottaneet sitä todella paljon.
   -tää pitäis saada tänään syötyy, sanoin.
   -mä autan, Martinus hymähti puuroa suussaan.
   -hyih! naurahdin ja käänsin katseeni pois.
otin kuivattuja hedelmiä pussista leipäni viereen lautaselle.
   -no huomenta! Martinus sanoi ja katsoi olkani yli.
   -huomenta, kuulin Marcuksen vastaavan.
olin kääntymässä mutta Marcus kerkesi halata minua takaapäin.
   -olin koko ajan hereillä. halusin vaan nähä mitä keksit, hän naurahti halatessaan minua.
   -haista paska, virnistin.
   -jos Martinuksesta päin tuulee, hän sanoi ja vinkkasi silmää.
   -hehhehhee, Martinus "nauroi".
halasin hänen kättään sillä omat käteni eivät taipuneet niin paljon taakse. hän irrotti ja oli juuri istumassa tuolille mutta nykäisin häntä vähän taaemmas ja suutelin tätä jonka jälkeen annoin hänen istua. äkkiä Martinus lähti juoksemaan vessaan pidellen kättä suunsa edessä.
   -mitäs mitäs? ihmettelin.
Marcus lähti katsomaan mitä hän teki.
   -mikä tuli? kuulin Marcuksen kysyvän.
   -ihan kamalan makunen se semmone oranssi hedelmä! Martinus vaikeroi.
Marcus tuli vessasta ja vei paperisiteen kädestään roskiin.
   -joo se jäi oksentaa, Marcus huokaisi.
naurahdin vähän jonka jälkeen jatklin syömistä. katsoin sivusilmällä Marcuksen kättä, jossa oli haava. haava oli aika syvä, mutta ei pitkä tai leveä.
   -miten toi tuli? kysyin.
   -aa, se osu johonki rautaseen osaan, hän vastasi.
Martinuskin selvisi vessasta ja tuli takaisin syömään. hän ojensi meille oranssit kuivatut hedelmät. maistoimme niitä Marcuksen kanssa yhtä aikaa. ilmeemme muuttuivat kärsiviksi, Marcus juoksi vessaan ja minä puolestaan roskikselle.
   -pahoja, Martinus vakuutti kädet puuskassa.

//sori, tuli nyt vaan vähän tämmönen tylsä aamu osa höskä, pahoittelut! :D//