Merkitse mut

Luku 2 [Sake]

Olin valvonut taas koko yön, tajusin kun laskin pleikkarin ohjaimen kädestäni ja kohotin katseeni seinällä riippuvaan kelloon. Se oli viittä vaille kahdeksan ja ulkona oli jo valoisampaa kuin meidän pimeässä kämpässä. Harkitsin hetken jääväni himaan nukkumaan päiväksi, mutta oloni oli yllättävän virkeä ja tiesin putoavani fysiikan kurssilta jos olisin vielä kerran poissa. Kuulostelin mutsin ääniä olkkarista, mutta se taisi nukkua vieläkin krapulaansa pois. Ihme ettei se ollut jo saanut potkuja duunistaan siivoojana, se oli aina myöhässä ja darrassa. Illalla se tuli kotiin Alkon kautta ja dokasikin sitten koko yön. Seuraavana päivänä sama uudestaan - se oli loputon oravanpyörä, ja mä olin lopettanut kaikesta välittämisen ihan liian kauan sitten.

Ei se ollut aina tällaista ollut, vielä viidennen luokan alussa kaikki oli päällisin puolin hyvin ja mä jopa pärjäsin ihan hyvin koulussa. Sitten hiljalleen mutsin tissuttelusta kehittyi vakava alkoholiongelma ja nykyään siihen ei saanu enää mitään kontaktia. Ei mua vielä nuorisokotiin oltu laitettu niin kun mun frendiä Joonaa, mutta se oli vaan ajan kysymys. Ainakin mutsi maksoi vuokransa ja kävi töissä, niin ei kai sossulla ollut mitään aihetta epäillä ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Ja kyllähän mä pärjäsin jotenkin, pöllin mutsin lompakosta vitosia, söin kavereilla ja myin pöllittyjä pyöriä ja ruohoa jotta saisin jotain safkaa suuhun silloin tällöin. Sillon joskus harvoin kun jaksoin raahautua kouluun, söin sielläkin. En pahemmin säälitellyt tilannettani, ainakin mulla oli kämppä ja edes joku sukulainen hengissä.

Mä ja mutsi asuttiin kahestaan pienessä kaksiossa kerrostalossa. Meidän kämppä oli harmaa ja nuhjunen, ihan niinku koko talokin. Mikä lie lähiö meiän asuinaluekin oli, joku jumalanhylkäämä mesta viiden kilsan päässä mun lukiosta johon olin nipin napin päässy sisään mun seiskan keskiarvolla. En mä silti mitenkään tyhmä ollu, mulla oli visioita tulevaisuudesta. Monen mielestä mä hengasin huonoissa piireissä ja väärien ihmisten kanssa, kyllä mä tiesin mitä musta selän takana puhuttiin, mutta mua ei kiinnosta jengi joka ei oikeesti tunne mua. Abdi ja Joona oli mun parhaat kaverit ja ne kyllä ymmärs millasta on ku elämä ei oo helppoo, toisin kuin kaiken maailman keskiluokkaset idiootit joita meiän koulussakin näky. Joonan faija istu linnassa ja sen mutsi oli kuollu huumeisiin. Abdin vanhemmat oli muuttanu Somaliasta Suomeen viistoista vuotta sitten, eikä niillä ollu käytännössä mitään muuta kun kämppä ja seittemänhenkinen lapsilauma jota Abdin faija yritti elättää bussikuskin palkallaan. Mutta näitä asioita ei kovin moni tienny ja harvoille kerrottiinkaan, ihmiset ties ainoostaan sen että me tapeltiin, juotiin, pöllittiin kamaa ja poltettiin ruohoa. Ehkä ne jonkun verran pelkäskin meitä, vaikka en mä oikeesti tykänny tappelemisesta tai ihmisten hakkaamisesta. Mä olin vaan lapsena jotenkin kasvanut tähän rooliin ja se istu tiukassa.

Soitin Abdille, joka asu mua lähempänä kun Joona.

"Mitä jätkä?" se tervehti.

"Ei sua huvittais tulla tänään skoleen?"

"Mitä vittua kello on... Ai kaheksan, no joo, ei kai mul muutakaa tekemistä tänään ois. Pitää vaan käydä hakemas systeri iltapäiväl."

"No sä kerkeet. Voitsä soittaa Joonalle jos seki jaksais tulla, mun pitäs käydä suihkussa ennen ku mutsi herää."

"Joo hei, nähää koht."

Kävin suihkussa ja etsin sotkuisesta vaatekaapistani jotain päälle puettavaa. Mutsi ei antanut pestä vaatteita useammin kuin kerran viikossa, koska halusi pitää vesi- ja sähkölaskun minimissä. Onneksi olin taitava näpistelijä ja kirpparilöytöjen tekijä, joten pärjäsin kyllä kevyesti viikon nykyisellä vaatevarastollani. Käytin lähinnä mustaa, valkoista ja harmaata, joten värien yhdistelyyn ei pahemmin tarvinnut käyttää kallisarvoisia minuutteja. Heitin ylleni lämpimimmän hupparini, mustat farkut ja bombertakkini ja sen jälkeen menin herättelemään mutsia.