Kuvastin (Completed)

Puoliksi pimeää

Katseeni etsii kalenterin. On marraskuun 25. päivä. Perjantai.
Jokin on kuitenkin vinossa, enkä osaa selittää sitä.
Pähkimällä pähkin, enkä saa sitä päähäni, joten tyydyn vilkaisemaan ulos ikkunasta.
Siellä on kylmää, taivas on tuhkan harmaa ja muutama hassun yksinäinen lumihiutale leijailee hiljalleen taivaalta alas.
Säässä on kuitenkin kaikki kunnossa. Mikä sitten..?
En ymmärrä.
"Miksi sinä olet jo ylhäällä?" Calvin haukottelee ja nappaa herätyskellon käteensä. Kello näyttää olevan varti yli kuusi. Calvinin vuoro alkaa viisitoista yli kymmenen.
"En saanut unta" sanon ja painan kämmeneni uteliaan pikkulapsen lailla kylmää hohkaavaan ikkunaan.
Katselen vastapäisen naapurin taloa, sen psykologi- naisen ja hänen perheensä. Vaaleansininen talo näyttää kovalta ja kylmältä marraskuun aamuauringossa. Ikkunoissa olevat verhot on suljettu visusti.

Lakanat kahisevat kun Calvin nousee poliisin-uniformussaan sängyltä loikoilemasta ja kietoo kätensä lantioni ympäri. Lepuuttaa päätään hartiallani ja kuiskaa jotakin vasempaan korvaani.
Katseeni on kuitenkin havainnut jotain erittäin epätavallista kahden talon päässä meistä, tien oikealla puolella.
Valossa hahmo erottuu hyvin, mutta hehkuva tupakka sitäkin selvemmin. Hahmolla on varovaisen arvioni mukaan tumma takki tai huppari ja farkut. Hän näyttää tiirailevan meihin päin.
"Calvin.. katso" Sanon, ja osoitan vaivihkaa hahmoon päin.
Calvin etsii hetken katseellaan hahmoa, kunnes löytää tämän.
Juuri sillä hetkellä hahmo ottaa jotain käteensä ja kameran salamavalo välähtää. "Pois ikkunasta!" Calvin huudahtaa poliisi-äänellään ja vetäisee minut pois ikkunasta.

Sydämeni tykyttää kiivaasti. Näinkö nyt aivan oikein? "Minä... minä taisin nähdä miehen kasvot"
"Sinähän täriset"
Niin, niin tärisen. Katson Calviniin, ja näen sillä hetkellä huolestuneen aviomiehen, en työtään tekevää poliisia. "Siltä varalta että tyyppi ei häivy" hän sanoo pahaenteisesti, ja sulkee yllättäen suunsa.
Ulko-ovi avataan.
Askelia.

Calvinin silmät leviävät lautasen kokoisiksi ja hän hapuilee asettaan yöpöydän laatikosta.
En voi olla mulkaisematta häntä moittivasti. "Älä liiku" Hän sanoo ja lähtee poliisina rappusiin.
Lisää narahtelua.
Odotan.
"Mitä helvettiä?! HEI! OLEN POLIIISI LASKE ASEESI, SENKIN MATELEVA PASKA!"
Kaksi laukausta.
Ryminää rappusista ja mies osoittaa minua aseellaan. "X"
"Saba?" X kysyy.
En kuule mitään mitä hän sanoo. Minä huudan: "CALVIN! Calvin... Calvin"
Kipu. Paniikki.
Paniikki, joka saa minut ryntäämään X:n ohi nähdäkseeni rappusiin. "Calvin.." Nyyhkytän. "Calvin!"
Calvin makaa rappusten alapäässä.. "Et mene, Saba" X sanoo ja retuuttaa minut pois rappusten luota. "Ei! Ei!"
X kävelee sujuvasti takaperin minun pistäessä hänelle kaikilla voimillani hanttiin.
Hän paiskaa minut petaamattomalle sängylle ja vetää omat käteni aivan kiinni kylkiini. "Älä ole vihainen, Fay. Minun kanssani ei kannata leikkiä. Tiedät sen"
Pyristelen vielä vastaan. "Häivy! Jätä meidät rauhaan!"
Portaista kuuluu ääniä. "Calvin.." minulta pääsee ja yritän nousta. X ei päästä. "Päästä nyt.. Päästä mut menemään. Calvin on haavottunut.. Päästä!"
Potkin ja rimpuilen. Itken ja huudan Calvinia, vaikka tiedän, ettei hän välttämättä enää kuule.
Mittani täyttyy. Saan voimaa potkaista X:ää kunnolla vyön alle, ja työnnän hänet päältäni.
Nousen ylös, mutta kaatuan lattialle. Sadattelen mielessäni kun konttaan rappusille, ja nousen kaiteesta tukea ottaen seisomaan.
Käännähdän vähän ja ehdin nähdä X:n juoksevan minua päin, litistäen minut itsensä ja valkoisen seinän väliin. X katsoo minua suoraan silmiin ja painaa huulensa omilleni ja pitää minua siinä..

Työnnän häntä poispäin itsestäni.
Narahdus rappusista saa minut katsomaan alas.
Calvin seisoo puolimatkassa rappusia, pidellen kaiteesta kiinni. "Esitit hyvin" hän sanoo minulle. "Uskoin että rakastat minua"
"Ei.. Calvin, tämä ei ole mitään. Tämä ei ole mitään!" Ääneni kohoaa kivun saattelemana. Se on kuin anovaa vikinää. "Se.. tämä ei ole mitään!" Calvin pudistelee vain päätään. "Minä rakastuin sinuun Saba!"
"Ei.. et saa jättää meitä" Sanat vain tulevat. Mutta hänen katseensa synkistyy.
Hän kääntyy ympäri, kuin ei kuulisi. Tyrkkään X:ää vielä kerran kauemmaksi, ja ryntään rappusiin. Puu on kuitenkin liukasta ja menetän tasapainoni.
Kierin kovalle kivilattialle, ja kuulen ulko-oven käyvän.
Hän on poissa.