Kuvastin (Completed)

Sirpaleet

12. 5 2012. Saba

Tänään on minun syntymäpäiväni! Täytän tänään näin (näytän luvun sormillani - minulla on kahdeksan sormea pystyssä!) monta vuotta! Täytän kahdeksan, ja se on vanhempieni mukaan hyvä luku. Sen takia 8 onkin lempinumeroni!
Oho, äiti huutaa, Rexie pitää viedä lenkille, koska sain sinut tänään, rakas päiväkirjani, selitän ketä meidän perheeseen kuuluu.

Isi, "meidän iskä" niin kuin äiti sanoo. Isi on teologi ja professori, en tiedä aiheessa, pitkäänkin kysyä. (En kyllä tiedä mitä TEOLOGIkaan tarkoittaa. Pitää kysyä sitäkin)

Äiti, äiti on kotoisin Hardhista. Se on kaupunki Jemenissä, missä meillä on enemmän kuin puolentusinaa sukulaista. Äiti on..

Daniel, Daniel on viisivuotias pikkuveljeni. Hänestä ei minulla ole paljoakaan kerrottavaa, vaitsi, että, hänen koko nimensä on
Daniel Rafael

Minä, Saba

Rexie, Rexie on bordercollie. Koska asumme melko lähellä Aucklandin keskustaa, viemme sen niin useasti kuin pystymme maastoon, ja teemme sen kanssa pitkiä kävelylenkkejä. (isin mukaan 6 kilometriä. Minusta se ei kuulosta paljolta) Minä ja isi viemme Rexien lenkille. Daniel on vielä liian pieni tulemaan mukaan.
Nyt pitää mennä.

- Saban ensimmäinen ja viimeinen kirjoitus päiväkirjaansa 8-vuotis syntymäpäivänään.
Saba katosi samana iltana kello 23.45 lapsesta ei ole illan jälkeen ollut havaintoja.

Nykyhetki:

Minä juoksen poliisin asetta tärisevässä kädessäni pidellen karkuun. Takanani juoksee mies, joka on jahdannut minua Lähi-Idästä asti.
Käännyn hätäisesti, ja ammun poliisia rintaan, sydämen kohdalle. Mies lysähtää maahan silmät auki, katse minuun syyttävästi suunnattuna. Unohdan olla varovainen, enkä kuule yön pimeydestä kuuluvia ääniä. Kuolleet lehdet ja puista tippuneet oksat kahisevat ja menevät poikki jalkojeni alla. Omalta sydämen pamppailultani ja veren kohinaltani en kuule mitään. En kuule kuinka takanani minua lähestyy mies. En huomaa häntä, ennen kuin on liian myöhäistä. Tiedän hänen raudanlujasta otteestaan, että hän on poliisi. Poliisi retuuttaa minua käsivarresta aukialle, kun taivaalta kuluu helikopterin putputusta. Roskat lentelevät silmiini kun minut retuutetaan poliisipartion keskellä käsiraudoissa helikopteriin. "Saba Fay pidätän teidät epäiltynä...." miehen sanat hukkuvat tuuleen. Hän vaikuttaa jopa pettyneeltä.
Koska antauduin?
Minä en ole huomaavinani häntä. Mies ohjaa minut helikopteriin, eikä edes sano 'varo päätäsi'. Kopterissa on muitakin. FBI:n agentteja, kaikki raskaasti aseistautuneita. Helikopteri lähtee takaisin lentoon yön pimeyteen. Minut on kahlittu poliisien keskelle ilkeästi, niin että voin katsoa ikkunasta kuun valaisemaa järveä. Mies edessäni, se joka minut otti kiinni, lyö minua kasvoihin ja sähisee: "Miten sinä saatoit? Yli kuusisataa ihmistä! Saba.... Saba.." Hän toistelee nimeäni kuin transsissa, maistelee sen jokaista kirjainta. Yksitellen. En pidä siitä. En pidä siitä yhtään! "Fay viedään oikeudenkäyntiin Washingtoniin. Minä olen NSA:n agentti Booth." Minun vieressäni oleva mies sanoo tarjoamatta kättään Calvin Royallille, joka istuu minua vasta päätä. Miksiköhän minä edes odotin heidän puristustaan? "PUHUT PASKAA!"
Calvin Royall katsahtaa minuun synkästi ja kumartuu lähelleni.
"Calvin, minä..."
Hän kumartuu lähelle ja painaa huulensa omilleni. Hänen huulensa maistuvat suolaisilta ja hikisiltä.
Calvin vetäytyy irti, ja katsoo minua tiukasti silmiin. Juuri sopivasti ohjaamossa on jotain hässäkkää, ja FBI:n agentit menevät auttamaan pilottia. Agentti Royall katsoo, kukaan huomaa ja näpertää käsirautani irti.
Hän nyökkää ovelle päin.
Katsahdan milloin on sopiva kohta - en halua kuolla. Syöksyn ovea päin, ja väännän kahvasta kaikin voimin. Nojaan koko painollani oveen, jolloin se aukeaa. Hyppään pimeään. "FAY JUMALAUTA!" Calvin Royall huutaa perääni.
Ilma suhisee korvissani kun iskeydyn betonilta tuntuvaan, kylmään veteen. Uppoan.
Katsahdan ylös.
Uppoaminen loppuu, ja vedän käsivetoja ylöspäin liikkuakseni edes johonkin suuntaan. Kun olen pulpahtanut pintaan, haukon heti henkeä kuin kala kuivalla maalla. Uin mahdollisimman nopeasti rantaan ja lähden juoksemaan. Helikopterin valonheittimet halkovat järveä minua etsien. Ylhäältä kuuluu huutoja: "MEIDÄN ON ETSITTÄVÄ HÄNET!"
Tuliko heille jo nyt ikävä?
"Hän löi minua ja hyppäsi. Se on kuollut nyt. Ei tuollaisesta pudotuksesta kukaan selviä. Lähdetään" kuuluu Calvin Royallin huuto, kun hänen päänsä pilkistää helikopterista. Hän huitoo muita palaamaan.
Hän auttoi minut pakoon!
Hän..
"Tämä on nöyryyttävää. Ehdimme jo julistaa, että hän on meillä, nyt hän karkasi taas!"
Miten niin taas? Omapa on häpeäsi
Pidän huolen, että he eivät saa minua kiinni.
He eivät saa minua kiinni.
Eivät koskaan.