Luku 14

1.1K 93 8
                                    

Lolitan nk.

Käännän päätäni ja helpotuksekseni huomaan, että siinä seisoo vain Anna. Tyttö katsoo minua järkyttyneellä ilmeellä, silmät suurina.
Sitten tajuan mitä olen mennyt tekemään. Irrottaudun nopeasti Harrysta ja henkäisen. Olen mennyt pettämään Niallia.
"Lolita, me lähdetään nyt kotiin", Anna sanoo ja nappaa minua käsivarrestani. Katsahdan Harryyn, mutta hän oli jo lähtenyt paikalta. Anna johdattaa meitä hänen kotiaan kohti, toinen käsi ympärilläni. Silmäni täyttyvät kyyneleistä. Kuinka saatoin pettää poikaystävääni? Pahinta tässä on se, että minä nautin siitä. Suuteleminen Harryn kanssa oli parempaa kuin suuteleminen Niallin kanssa.

Silmäni täyttyvät kyynelistä samalla kun Anna johdattaa meitä hänen talollensa. Kyyneleet tippuvan silmistäni vuoron perään mekolleni. Olemme vain hiljaa. Kumpikaan ei halua sanoa mitään. Saavumme Annan talolle. Avaamme ulko-oven hiljaa, koittamatta herättää Annan vanhempia. Riisumme kenkämme eteiseen ja hiivimme portaat ylös. Sitten tunnen tarpeen oksentaa. Juoksen Annan huoneen vessaan vessanpöntön ääreen ja menen sen luokse polvilleni ja oksennan. Kuulen kuinka joku astuu kylpyhuoneeseen ja nostaa hiukseni ylös jotta ne eivät sotkeutuisi oksennukseen.
Kun olen valmis, nousen ylös ja huuhtelen lavuaarissa suuni kylmällä vedellä. Katson itseäni peilistä. Meikkini ovat aivan levinneet. Ripsivärini on levinnyt silmieni alle ja sitä jatkuu aina poskiin asti. Näytän kaamealta. Niall ei ansaitse minua. Purskahdan itkuun. Anna rauhoittelee minua ja istuttaa minut sängylleen. Hän pyyhki meikkini pois ja irrottaa siivet pois selästäni minun vielä itkiessä. Anna peittelee minut sänkyynsä.
"Huomenna saat antaa mulle selityksen", tyttö sanoo ennenkuin nukahdan.

***

Auringon valoa tunkeutuu sälekaihtimien välistä ja valo osuu suoraan silmiini. Avaan silmäni ja nousen istuma-asentoon sängylle. Päätäni ei särje, en oikeastaan tunne mitään. Anna nukkuu vielä vieressäni. Päätän tehdä hänelle aamupalaa. Nousen varovasti sängystä pois, ja hiivin alakertaan. Katsahdan keittiön kelloa. Puoli kaksitoista. Keittiön pöydällä on lappu, jossa kerrotaan Annan vanhempien olevan töissä. He tulevat vasta illalla. Otan keittiön kaapista ainekset joita tarvin pannukakkujen tekoon ja alan valmistaa niitä. Teen taikinan, paistan ja asetan lautasille.
Juuri kun olen saanut kaiken pöydälle, Anna kävelee keittiöön haukotellen.
"Huomenta", sanon pirteästi.
"Huomenta", tyttö vastaa hieman unisesti ja menee pöydän ääreen istumaan.
"Ai, oot tehny aamupalaa, kiitos", hän sanoo hymyillen. Hymyilen takaisin ja käyn itsekin istumaan. Laitan pannukakkujeni päälle Nutellaa ja banaaneja, ja kaadan mehua lasiini. Leikkaan ensimmäisen palan pannukakusta ja alan syödä.

"Kai sä tiedät että sun pitää selittää mulle mitä ihmettä sä teit eilen?" Anna sanoo vakavana. Huokaisen.
"Joo", vastaan.
"Alas kertomaan."
Selitän Annalle kaiken mitä tapahtui minun ja Harryn välillä, ja kuinka Harryn suuteleminen tuntui kivalta, ja kuinka olen nähnyt uniakin hänestä.

"Sun pitää mennä sanomaan Niallille suorat sanat. Et sä voi vaan valehdella sille ja tykätä Harrysta", Anna sanoo.
"Meen sinne sit aamupalan jälkeen..." sanon miettivästi. Mitenköhän Niall reagoi?

Syömme aamulalamme ja sitten lähdemme yläkertaan valmistautumaan. Laitan hiukseni sotkuiselle nutturalle ja lainaan Annalta farkkuja ja paitaa. Meikiksi laitan vain hieman ripsiväriä.

"Mä lähen nyt Niallille, heippa!" huikkaan Annalle ja lähden. Hän mumisee jotain vastaukseksi. Kävelymatkalla tulen vain entistä enemmän hermostuneemmaksi. Onneksi Annalta ei ole pitkä matka Niallille, vain noin kilometri. Matka taittuu nopeasti ja pian huomaankin jo olevani Niallin ulko-oven edessä. Henkäisen syvään ja koputan oveen. Niallin äiti avaa ruskean puuoven.
"Ai hei Lolita, käy sisään vain, Niall on huoneessaan", hän sanoo hymyillen ja avaa ovea sen verran että mahdun sisälle.
"Kiitos", sanon hymyillen ja lähden kapuamaan rappusia yläkertaan, Niallin huoneeseen. Ovi on hieman raollaan ja kurkkaan siitä sisään. Niallilla on kitara sylissään, ja hän rämpyttää sitä ja laulaa jotain.

"How many nights did it take to count the stars?
That's the time it would take to fix my heart,
Oh, baby I was there for you,
All I ever wanted was the truth
Yeah yeah"

"Lolita, mä tiedän että sä suutelit Harrya", Niall sanoo, kääntyy ympäri ja katsoo suoraan silmiini.

____________

Lyhyt pieni luku koska Infinity❤️

Bad Boy's Darling || H.S.Where stories live. Discover now