Luku 12.

527 38 3
                                    

Pudistan laukun pohjalta roskat lattialle ja järjestelen sängyllä olevat vaatteet laukkuun, kaiken muun tarpeellisen tavaran joukkoon. Niall sanoi että olisimme kaksi yötä siellä, mutta pakkaukseni perusteella olisin reissussa kolme viikkoa.

"Mä olen valmis", huikkaan johonkin päin asuntoa Perrielle, kiskon kenkäni jalkaan ja suljen oven perässäni.

Kun istahdan takaisin pelkääjän paikalle, outo kutkuttava tunne valtaa mahani. Aluksi luulen sen johtuvan tulevasta keilailusta, mutta tajuan jännittäväni Irlannin matkaa. Oliko Niall ostanut kaksi lentolippua, vai joutuisinko maksamaan itseni kipeäksi yhdestä lipusta. Miten Niallin vanhemmat suhtautuisivat minuun, ja oliko tämä sittenkään niin hyvä ajatus. Äiti ei tiennyt matkasta mitään toisinkuin sisareni, äidille kertoisin vasta Irlannissa.

Perrie parkkeeraa autonsa Niallin vastaavan viereen ja heti kun nousemme autosta, toisesta nousee uhkaavan näköinen mies ulos. Tajuan tuon tarkoituksen muutamaa sekuntia liian myöhään sillä tuo ojentaa kätensä.

"Mark, huolehdin poikien ja myös teidän turvallisuudesta", tartun tuon käteen hymyillen, en minä suojellusta tarvinnut, mutta pidin siitä että minut huomioitiin myös.

"Lily ööhm.. Niallin ystävä", takeltelen ja näen sivusilmällä kuinka Niall nousee autostaan ja kävelee viereeni.

"Mennäänkö?"

"Juu" Lähden kävelemään ovia kohden Niall vierelläni, katsoessani Zerrietä joka kävelee edessämme käsi kädessä, mieleni tekee tarttua Niallia kädestä. Kyllä ystävätkin saattoivat kävellä käsi kädessä, pelkäsin vain että jos ottaisin Niallin kädestä kiinni, tuo pudistaisi sen irti. Huuliltani karkaa pieni huokaisua ja tahtomattani käteni osuu Niallin käteen, kuin sähköiskun saaneena jäykistyn ja vilkaisen irlantilaisen reaktiota. Tuo vain hymyilee minulle ja yllätyksekseni tarttuu kädestäni kiinni. Kätemme sopivat yhteen kuin valetut, tai sitten se johtuu siitä että oma käteni on niin sanotusti alla kuin taas Niallin päällä. Irrotan otteeni tuon kädestä ja tungen käteni takkini taskuun, en ollut tottunut kulkemaan käsi kädessä kenenkään kanssa, en ainakaan ihastukseni kanssa, en vain osannut. Hymähdän ja katselen kengän kärkiäni jotka liikkuvat vuorotellen eteenpäin. Yritän näyttää normaalilta mutta sisälle keilahalliin päästyämme vilkuilen kärsimättömästi ympärilleni, en halunnut mokata kameran edessä. Kun varmistuin, ettei kenelläkään lähellämme olijoista näkynyt olevan kameraa, saatoan rentoutua hieman.

"Ei meidän tekemisistä ilmoiteta etukäteen, niin paparazzit ja toimittajat tulevat aina meidän jälkeen", Niall kääntyy minua kohden ja ojentaa kenkiä, tuon sanat rauhoittivat minua hieman. Nappaan puna-mustat kengät käteeni ja katson niitä inhoten, vaikka tyylitajuni ei ollut maailman paras, keilakengät olivat järkyttävän näköiset. Tämän kerran voisin pistää ne jalkani, vain kerran, kun seuraavan kerran tulisin keilaamaan voisin olla pelkillä sukilla niin kuin aina ennenkin.

Kauimmainen rata, numero 18. oli varattu meille, niinpä astelen Niallin perässä hallin toiseen päähän ja istahdan penkille tuon viereen. Mulkaisen kenkiä murhaavasti ennen kuin nostan ne käteeni ja näen silmäkulmastani kuinka Zayn ja Per tulevat Mark perässään luoksemme.

"Mä vihaan näitä kenkiä", Niall tuhahtaa ja sitoo jo toisen kenkänsä nauhoja, kasvoilleni kohoaa pieni hymy.

"Miksi sä sitten pidät niitä?"

"Ei omillakaan saa keilata", Niall kääntyy minua kohden ja pudistaa pienesti päätään, tuo selvästikkin piti minua tyhmänä.

"Siis tarkoitin että miksi pitää kenkiä ollenkaan", heilautan puna-mustia kenkiä pienesti ja potkaisen omat mustat kengät jalastani. Irlantilainen lopettaa nauhojen solmimisen ja kääntyy katsomaan minua kuin hullu lääkkeitään, tiesin olevani tuon mielestä outo mutta mitä väliä sillä oli, viikon päästä en olisi enää missään tekemisissä tuon kanssa.

Niall Horan fanfiction in FinnishWhere stories live. Discover now