Kolme Kaksi Yksi

45. Cos'è ora?

Mä nousin lopulta kokonaan ylös ja laahustin eteiseen, jossa mun valmiiksi pakattu reppu jo venas töihinlähtöä. Nellan vierailu oli tullut mulle muutenkin yllätyksenä, kun mä olin kokonaan unohtanut, että se sanoi palauttavansa tänään sen lainaamansa paidan. En mä sit osannu pitää suutani kiinni. Enkä mä myöskään osannut ymmärtää, miksi se pelkäsi mun puolesta niin paljon. Jos Adrian olisi halunnut mut hengiltä niin eiköhän se olisi tehnyt sen jo aikoja sitten.

Kumarruin solmimaan mun Conversejen nauhat ruseteille. Nappasin vielä seinää vasten nojaavan skeittilaudan kantoon ja heitin repun selkään.

*

"Onha tää ihan ok paikka", Viljo tokaisi kuljettaessaan katsettaan siinä samaisen kahvilan sisustuksessa, kuin missä mä ja Madde oltiin käyty sillon.

Oli semi aikainen aamu ja mä olin yksin töissä. Arkipäivisin täällä ei käynyt niin paljoa porukkaa. Nytkin vain muutama pöytä oli käytössä ja suurin osa niidenkin ääressä istuvista oli kahvia lipittäviä vanhuksia. Viljo piti mulle sillon tällön seuraa täällä, kun päivät venyivät aika pitkiksi jos joutui yksin täällä junnaamaan. Madde oli töissä, eikä siksi päässyt niin usein.

Enkä mä Viljoa siis pakottanut. Ihan vapaaehtoisesti se tänne tuli.

"Onhan tää", mä vastasin. "Söötti."

Viljo vilkaisi vanhuksia.

"Aika ikäloppu."

Mä mulkaisin sitä leikillä ja tönäisin kauemmaksi.

"Saan kohta potkut sun takia."

"No sit oltais molemmat työttömiä. Kuulostaa hyvältä."

Mä pyöräytin mun silmiä ja siirryin putsaamaan murusia viereiseltä pöydältä.

"Kaikkien vanhemmat ei oo Roope Ankkoja", mä huomautin ja se vain kohautti hartioitaan irvistäen.

Sitten sen katse nousi ovelle ja yhtäkkiä se tökkäsi mua kyynerpäällä kylkeen ja nyökäytti päätään kohti kilisevää ovea ja siitä sisään astuvia asiakkaita kohti.

Mun vatsa meni solmuun.

Ovi sulkeutui pehmeästi Adrianin ja sen käsivarressa roikkuvan nauravan tytön takana.

Viljo painoi nopeasti mun leuan kiinni, kun mä olin liian tyrmistynyt sitä itse tehdäkseni. Nielaisin ja seurasin kuinka kaksikko jäi selaamaan leivonnais valikoimaa katseillaan. Pitkä hiuksinen brunette tyttö kuiskasi Adrianille jotain virnistäen ja osoitti mustikkamuffinia, mikä sai Adrianin tuhahtamaan ja töytäisemään sen irti itsestään. Pieni hymynkare kuitenkin käväisi sen huulilla.

Adrian oli painanut lippiksen väärinpäin päähänsä ja otsalla lepäsivät tyylikkäät mustat aurinkolasit. Sillä oli päällään valkoinen t-paita ja mustat shortsit. Skeittilauta toisessa kainalossa. Kaiken edellisen lisäksi se vaikutti ruskettuneen. Eikä noin täydellistä rusketusta hommattaisi Suomen keleillä noin vain.

Viljo tökkäsi mua uudestaan ja mä vilkaisin sitä kysyvänä. Se tuijotti tyttöä Adrianin vieressä.

"Kato sen kättä", se kuiskutti.

Mä olin ollut niin kiinni Adrianissa etten edes ollut tajunnut tytöllä olevaa käsiproteesia. Sen vasemman käden paidan hihan alta ranteen kohdalta alkaen tuli esiin musta, elektroninen proteesi, joka korvasi osiksi puuttuvaa kättä. Se näytti kuitenkin toimivan aivan kuin oikea käsi.