Kolme Kaksi Yksi

36. Nyt meni diipiks

"Pitääkö ihan kädestä pitäen näyttää?" mä kiusasin sitä ja käänsin mun kasvot sitä kohti. Se tuijotti taivaalle otsa söpösti kurtussa. "Eiku kyl mä sen nään...?" se mumisi.

Mä huokaisin ja otin kiinni sen kädestä. Piirsin sen sormella karhun ääriviivat taivaalle ja selitin mikä osa on missäkin.

"Näätsä nyt?" mä katsahdin sitä ja päästin irti sen kädestä.

Se vilkaisi kättään ennen kuin laski sen alas.

"En."

Huokaisin taas.

"Toivoton tapaus."

"Sitä mun psykologiki sanoo."

Tohon mä en osannut vastata joten en vastannut. Sen sijaan mä pyörähdin vatsalteni Adrianin viereen ja nostin mun kulmia.

"Mikä sun lempiväri on?"

"Sininen."

Mä naurahdin yllättyneenä.

"Se tuli nopee. Luulin et musta, kui sininen?"

"Onpaha vaa."

Nyökkäsin suurieleisesti ja odotin lisäselityksiä niitä kuitenkaan saamatta. Sillä oli nytkin vaan mustaa. Musta huppari ja mustat housut. Mut ei sen kyllä tarvinnutkaan pukea mitään ihmeellistä, kun sillä oli noi sen liian nätit silmät. Niinku miten? Olin ihan liian kateellinen.

"Mikä sun lempiväri on?" se kysyi vuorostaan ja siirsi katseensa muhun tähdistä.

Mä irvistin.

"Ei mul oo."

"Ei oo?" Adrian toisti hölmistyneenä. "Kaikilla on."

"Mut ei mulla."

"Outo."

Mä tuhahdin ja nippasin pikkukiven katon toiseen päätyyn. En mä voinut sille mitään, että mulla ei ollut lempiväriä. En mä osannut päättää kun kaikki värit oli niin kivoja. Lapsena keltainen oli mun lemppari.

Lapsuuden ajatteleminen teki pienen särön meidän kuplaan. Mä nielaisin enkä voinut mitään sille, että päivän tapahtumat vyöryivät väkivalloin takaisin mun mieleen. Armoa antamatta. Mä en ikinä ollut oppinut käsittelemään tunteita. Yleensä mä vaan työnsin ne syrjään ja annoin olla kunnes ne purkautuivat väkisin ulos. Aina huonoina hetkinä eikä koskaan hyvinä. Niin se vaan meni.

Oli kai sentään positiivista, että ne poliisit eivät tulleet mun takia tänään.

Pala nousi mun kurkkuun ja mä rapsutin betonista kattoa kynnellä samaan aikaan, kun Adrian katseli taivaalle.

Ne tuli äidin takia.

Se oli saanut töissä sydänkohtauksen ja joutunut sairaalaan. Poliisit tuli tiedottamaan siitä iskälle, koska ne eivät olleet saaneet kiinni sitä puhelimen kautta tai jotain.

Kun mä sitten pääsin kotiin, mä löysin sen ihan raivona pitelemässä veristä kättään ja jouduin kuskaamaan sen terveyskeskukselle. Siinä mä kuuntelin sitten koko matkan itku kurkussa valitusta siitä, miten kaikki meni päin mäntyä ja siitä, kuinka se oli kusessa mun suhteen.