Kolme Kaksi Yksi

31.Ku vauva

"Hehe."

Oliver naurahti.

"Älä herätä sitä. Soitin vaa kuulumisten perässä mut ilmeisesti meno on ratkiriemukasta."

Purin huulta huvittuneena ja pudistelin päätäni.

"Jep. Ihan hullu meininki."

Se nauroi.

"Mut joo, pärjääks viel hetken ku meil on tää keilaus vuoro viel sellane puol tuntii", se selitti.

"Juu, mikäs tässä", mä vastasin.

Mulla ei ollut mikään kiire mihinkään.

"Nice. Näkyillää."

"Joo moi."

Mä lopetin puhelun ja pudotin sen puhelimen takaisin sohvalle. Mulla oli vain yksi ongelma: Mun käsi alkoi tosissaan puutua ja mun oli ihan pakko vaihtaa asentoa, vaikka mä en millään olisi raaskinut.

Adrian havahtui puoliksi mun asennon vaihtoon ja kietoi unenpöpperössä kädet mun ympärille samalla mongertaen: "Kuka se oli...?"

Se oli siis kuullut mun ja Oliverin keskustelun. Mä laskin mun käden sen selän päälle ja kuiskasin: "Oliver vaa."

"Onks sil kaikki ok?" se mumisi jo puoliksi taas unessa.

"On, kyseli vaa kuulumisia", mä selitin ja silitin pienesti sen olkapäätä yrittäen parhaani mukaan ohittaa sen faktan, että se oli kietaissut sen kädet mun ympärille.

Oliverilla ja sillä oli oikeesti kadehdittava sisarussuhde. Kyllä mä ja Leevikin oltiin läheisiä mutta ei todellakaan noin läheisiä.

Adrian rentoutui mun sanojen myötä ja hengitti ulos. Muutama minuutti kului taas kellon tikittäessä ja mä oletin sen taas nukahtaneen. Lopetin sen pörrössä olevien hiusten haromisen tarkistaakseni kellonajan puhelimesta mutta sain heti palautetta: "Heiiii...älä lopeta", Adrian mumisi ja sai mut nauramaan. Jatkoin toisella kädelläni niiden korjaamista.

"Lasku tulee perässä", hymähdin ja selasin vapaalla kädellä puhelinta.

"Oot ilkee."

Kohautin mun harteita mietteliäänä.

"Ehkä."

Siirryin instaan katsomaan, mitä Nella duunasi tällä hetkellä. Se oli just sellanen "somevaikuttaja" joka postasi jokaisesta leivän kannikasta kuvan someen.

"Lumi.." mutina kantautui mun korviin.

"Joo?" mä vastasin nostamatta mun katsetta pois puhelimesta. Nella oli näköjään lähtenyt hengaamaan sen frendien kaa johonkin. Kämppä ainakin näytti eriltä kuvassa.

"Anteeks."

Mun huomio irtosi kuvasta ja siirtyi taas silmänsä ummistaneeseen poikaan. Laskin puhelimen mun käsistä ja aloin selvittää sen hiuksia molemmilla käsillä.

"Ei sun tarvi pyytää enää", mä vastasin mutta mun sanat tuntuivat menevän kuuroille korville sillä mä en saanut enään vastausta.

*

Kuulin ulko-oven käyvän ja mä vilkaisin taas mun puhelimen kelloa jonka mukaan Oliverin puhelusta oli kulunut nyt tunti.

Ei kulunut aikaakaan, kun edeltä mainittu ilmestyi harppoen portaista ja jäi seisomaan niiden päähän huvittunut katse meissä. Puna nousi mun kaulaa pitkin ylöspäin kun se pudisteli päätään uskomatta näkemäänsä. Sillä oli vielä ulkokamppeetkin päällä.