Kolme Kaksi Yksi

16. Pyjamabileet

Osuin taas kerran varmaan napakymppiin, kun sen otsa kurtistui. Se veti toisen kuulokkeen korvastaan ja nousi istumaan.

"Miten meni?" se kysyi epäröiden, vaikka taisi jo aavistaa senkin. Olin ollut poissa jonku neljä tuntia vaan kiertelemässä autolla ympäri kaupunkia. Mä yritin kerätä itseäni koko sen ajan mutta lopulta mun oli pakko luovuttaa. Onneks Aurora oli iltavuorossa ni sen ei tarvinnu nähä tätä purkautumista. Oisin valunu maanrakoon. Olkku oli ainoo kenelle mä pystyin olemaan tällänen.

Mä jouduin puremaan poskea etten olis romahtanu täysin.

"Paskasti", mä tuskin kuiskasin ja samassa kyyneleet nousi mun silmiin, vaikka mä kuinka yritin estää. Huoli, mikä peitti Oliverin kasvot oli mulle liikaa. Lysähdin istumaan sohvalle.

"Se..se joutu kävelee sateessa kotii koska mä menin sanomaa jotai siitä et sä käskit kysyy ja—Mä menin ihan lukkoon ja nyt se varmaan luulee mua ihan kusipääksi", mä mumisin hampaita kiristellen. Rocky vinkui mun jaloissa.

"Hei relaa. Ei se haittaa."

"No haittaapas! Oisit kuullu kuinka kusipäältä mä kuulostin, sä itekki sanoit nii sillo", ärähdin ja sain kyyneleet vedettyä turhautumisen avulla takaisin.

Oliver katto mua hiljaa.

"Kuinka kusipäältä...?" se kysyi sitten empien.

"Todella kusipäältä."

Se irvisti ja haraisi hiuksiaan.

"Nosiis—ei hyvä."

"Mitä mä teen?" mä puuskahdin ja kaaduin sohvalle jääden tuijottamaan kattoa. Se ei salee halunnu nähä mua enää ikinä.

Voisin vaa samantien lentää takasin Italiaan ja leikkiä niinku en ikinä ois ollukkaan täällä. Serena takuulla raivais mulle jonkun tyhjän maapläntin sen huoneen lattialta. Ihan sama, nukun vaikka ilman patjaa ja voin käydä koulut siellä loppuun niinku mä olin aikeissakin tehdä.

Oli vaan yks ongelma.

Iskä.

Kiristelin mun hampaita. Se ei päästänyt mua menemään ennenku olin kaheksantoista.

"Pyydät anteeks siltä jos sä oikeesti kerran olit niin kusipää."

Mun katse hyppäsi takaisin Oliveriin, joka nosti kulmiaan.

"Mitä muutakaan sä voit tehdä?"

"Kaivaa haudan?"

Oliver tuhahti ja pyöräytti laiskasti silmiään. Se kutsui yhä fanaattisen Rockyn luokseen parilla käden taputuksella ja alkoi rapsuttaa sitä.

Sitten mä muistin yhden jutun, mikä sai mut ponnahtamaan ylös. Rockyn pää lennähti salamana mun suuntaan mutta Oliver tarrasi sitä kaulapannasta. Olkku ties et mä en jaksanu sitä et toi koira koko ajan roikku mussa kiinni. Se otti työnsä vähän liian tosissaan, vaikka olikin jo vanha kuin mikä.

"Et ikinä arvaa!"

Oliver katto mua kysyvänä ja hölmistyi, kun mä löin viidenkympin seteli nipun puiselle sohvapöydälle.

"Neljäsataa viiskyt, viiskymppiä meni näytönkorjaukseen", mä selitin lainaten Lumin aiempia sanoja.

"Kui—siis täh?" Oliver töksäytti.

Levitin mun käsiä yhtä puulla päähän lyötynä.

"No idea. Oli kuulemma liikaa."

Oliver päästi irti Rockysta ja kurkottui nappaamaan setelinipun itselleen kulmat kurtussa. Se alkoi laskea niitä–mä olin tehnyt sen jo autossa– ja lopulta heitti ne takaisin pöydälle päätään pudistellen.

"Neljäsataa viiskyt."

"Incredibile, vero?"

Oliver naurahti: "Sì. Toisaalta mä en kyllä yllättynyt."

Hämmennyin.

"Mitenni?"

"No kamaan Adrian. Ootsä sokee vai tyhmä?"

Kurtisin mun kulmia tajuamatta, mitä se meinasi.

"Ilmeisesti molempia."

Oliver huokaisi ja lysähti takaisin sohvannurkkaan. Se hymyili mulle vinosti.

"Se koko tyyppi on green flag."

Siristin mun silmiä sille ja naksautin rystyseni.

"Yritätsä taas vihjailla jotai?"

Se väisti mun katsetta viattomana ja otti Rockyn kainaloonsa, vaikka iskä oli sanonut ettei sitä saanut päästää sohvalle.

"Eeeeen. Vai mitä Rocky? Ei me mitää vihjailla", se selitti viattomasti yrittäen turhaan pidätellä ylöspäin nykiviä suupieliään. Mä katsoin sitä kyllästyneenä.

"No mitä? Kato nyt ittees! Millon viimeks sä oot tullu paniikki kohtauksen partaalla mulle selittää siitä kuinka sä kusit treffit?" Se päästi virneensä valloilleen.

"Täh? Ei ne ollu mitkään treffit."

Oliver matki mun ääntä ja pyöritteli silmiään.

"Whatever. Mulle ne oli ja tulee aina olemaan."

Treffit ne ei kyllä olleet. Olin jo alkamassa väittää vastaan, kun ovikello soi. Rockyn korvat nousivat pystyyn ja se oli meistä ekana jalkeilla ja lönköttämässä portaikkoon. Mä nousin itsekkin ylös siristäen Olkulle vielä silmiä.

"Ne ei ollu treffit, okei?"

Oliver laski käden sydämmelleen ja toisen otsansa päälle huokaisten teatraalisen raskaasti.

"Oh Julia, il mio cuore sta sanguinando. Perdonami amore mio!"

Viskasin sitä tyynyllä, mikä sai sen vain nauramaan. Mä tuhahdin hieman huvittuneena ja hyppelehdin portaita alas Rockyn vanavedessä, kun koira itse jo istui oven edessä häntä innostuneena heiluen.

Oliver oli Oliver.

Astelin ovelle ja hätistelin Rockya kauemmaksi, kun painoin kahvan alas ja työnsin oven auki. Viileä sateen jättämä tuuli tunkeutui samantien sisälle ja mä olin jo kyseenalaistamassa Auroran lyhyttä iltavuoroa, kun mä sitten tajusin, että meidän ovella ei seissyt töistä tullut Aurora saati sitten iskä, vaan sinisilmäinen tyttö.

Mun sydän jätti pari lyöntiä välistä.

Mitä paskaa?

Mä tuijotin Lumia tyrmistyneenä. Sillä oli toinen silmäkulma ihan mustana mutta silti se virnisti väkinäisesti ja heilautti kädessään olevaa karkkipussia.

"Eka tuotantokausi: Adrianin jääminen Suomeen, jakso kaksi, pyjamabileet!"