Palaneen kirjan sirpaleet

MATTO ALTA - HENNA KOSKELA

Lila// Hei, tässä olisi nyt novelli joka liittyy erittäin vahvasti tulevaan kirjaani "Korjaa mun sydän pikaliimalla" (lyhennettynä KMSP). En vielä paljasta keitä tämän novellin hahmot tulevat olemaan KMSP:ssa, mutta toivottavasti tää novelli saisi teidät uteliaiksi tulevasta tarinasta. Tää novelli on myös aika paljon pidempi kun mun novellit yleensä (ei siltikään kovin pitkä).

Tähän novelliin liittyen on tekemäni soittolista spotifyssä "Matto alta - Henna Koskela" tehnyt suolatikkarix. Toivottavasti löydätte sen ja laitatte sen soimaan samalla kun luette tätä, koska sen avulla pääsette vielä paremmin just siihen mun tavoittelemaan tunnelmaan! Laittakaa kommenttia tai tykätkää soittolistasta jos kuuntelitte sitä<3

Varoitukset: Itsetuhoisia ajatuksia ja masennusta

♦️♦️♦️

Viha, kipu ja rakkaus kai kuuluu elämään

Mut nyt kävi niin et ne sekotti mun pään

Pitäis olla nuori eikä lähtee menemään

Mut en enää jaksais yrittää

Suihkun lattialla, tämän taivaan alla

Ehkä ne jossain tietää miten selvitään

Mut tänään en haluis tuntea mitään

(Ellinoora - Viha, kipu ja rakkaus)

***

Tiesin odottaa jotain pahaa jo ennen kuin Samuli tuli kotiin. Kotona oli viime päivinä vallinnut painostava hiljaisuus, etäisyys välillämme oli ollut käsinkosketeltava. Samuli oli paennut sitä ylitöihin, viime yönä se ei ollut edes tullut kotiin. Ehkä Samuli luuli mun nukkuneen, ajatellut etten huomaisi tyhjää paikkaa vieressäni. Mutta olinhan mä huomannut, mä olin tuntenut kylmyyden toisella puolen sänkyä ja ollut niin helvetin yksinäinen. Olikohan Samuli edes muistanut mua?

Vain yksi viesti eilen illalla; "Jään ylitöihin, x". En ollut vastannut mitään.

Kuulin avaimen kääntyvän lukossa, ja kävelin eteiseen vastaan. Samuli jäi seisomaan kynnykselle, eikä tullut sisään vaikka asunto oli senkin. Näin kaiken sen katseesta, ennen kuin se edes avasi suutaan. Sen silmät olivat täynnä surua, sääliä ja pahoittelua. Tuntui kuin matto olisi vedetty jalkojeni alta.

Pidättelin sisälläni vellovaa vihaa ja sen takana olevaa vielä vaarallisempaa tunnetta - tappavaa surua. Käänsin katseeni pois Samulista ennen kuin räjähtäisin, ja katsoin matolla leikkivää pientä tyttöä.

"Saana, menisitkö sä omaan huoneeseesi leikkimään? Mulla ja isillä on vähän juteltavaa," sanoin. Saana nyökkäsi tomerasti, keräsi lelukasansa lattialta ja lähti yläkertaan tietämättömänä pinnan alla kuohuvista tunteista. Sen lähdettyä käännyin takaisin kohti Samulia ja annoin vihan kuohahtaa.

"Älä nyt vittu sano et se oli sun sihteeri."

Se olisi jo ihan liian kliseinen tapa tuhota mun elämä.

"Ei." Samuli vastasi. Kuulin sen äänensävystä kuitenkin että arvaus oli osunut tarpeeksi lähelle. Mun sydän repeytyi irti rinnasta. Kyyneleet valuivat poskilleni enkä voinut estää niitä. Jäisin yksin, yksin yksin yksin.

"Gertrud."

"Mikä helvetin Gertrud?" mä sähähdin.

"Se on Gertrud, tuli Saksasta tänne harjoittelijaksi." On eikä oli. Samuli hengitti syvään, katsoi mua kuin peläten mun rikkoutuvan. "Anteeksi, Henna, mä oon niin pahoillani. Mä en voinut tälle mitään, mä en olisi tahtonut koskaan tehdä sulle mitään tällaista. Mä vaan rakastuin Gertrudiin, me ei voitu sille mitään. Mä rakastan sua myös, mutta mä en voi enää huijata ketään. Mä rakastan sua, mutta mä rakastan Gertrudia enemmän."