me neljä

33 - totuus vai tehtävä

Musta vaan tuntui, että mä tein taas kaiken väärin.

"Ei vittu, saanks mäki hörpyn?" Anton sanoi hoputtaen ja ojensi kättään mua kohti. Mun ei tarvinnut kauaa miettiä miksi se tarvitsi kipeästi huikkaa, kun Henna sipsutteli pitkää pihatietä pitkin meitä kohti korkeissa korkokengissään ja piukassa tummansinisessä pikkumekossaan. Janne käveli sen vierellä ja mä näin jo kaukaa, että Henna oli humalassa, kun se kikatteli ja horjahteli ja otti Jannesta tukea.

"Mä meen jo inee, en vittu jaksa", Anton huokaisi, ojensi pullon takaisin mulle ja harppoi muutamat portaat ylös ja hävisi sisään.

"Onko toi Henna?" Eve kysyi hiljaa mun vierellä.

Mä hätkähdin, kun se ei varsinaisesti ollut puhunut suoraan mulle pitkään aikaan. Mä katsoin sen ruskeisiin nappisilmiin, mitkä katseli takaisin hämmentyneenä.

"Ikävä kyllä."

Mä en tiennyt missä Henna oli piileskellyt etkojen aikana, mutta eipä mua haitannut. Harmi ettei se tajunnut täältä pysyä poissa.

"En mäkään jaksa sitä", Eve sanoi ja liikahti kohti portaita.

"Enkä mä", mä vastasin kierittäessäni taskumatin korkin kiinni. "Mennään."

***

Bileet oli rakennuksen kellarikerroksessa ja mitä alemmas me mentiin portaita, niin sitä kovemmin puheensorina ja musiikki alkoi pauhata. Anton oli löytänyt tiensä jääkaapille, mihin se työnteli kaljatölkkejään ja korkkasi niistä yhden. Eve sanoi menevänsä käymään vessassa ja mä käytin ajan hyväkseni hoitaakseni ensin velvollisuudet pois alta.

Oppilaskunnan bilevastaava oli laittanut mulle viestiä ja pyytänyt anelevia sanavalintoja käyttäen mua tekemään bileisiin boolia. Se muija oli siirtänyt suoraan mun tilille viiskymppiä, joten mun oli helvetin vaikea enää siinä kohtaa kieltäytyä. Se oli kuitenkin paljon enemmän kuin mitä booliainekset oli lopulta kustantaneet, vaikkakin mä olin maksanut överihinnan ostamalla vodkapullon meidän iskältä, kun ei mulla ollut kirkkaisiin vielä ikää.

Mä astelin kohti pientä keittiötä muistuttavaa aluetta ja nostin kilisevän kangaskassini saarekkeelle. Mä otin snapbackin pois päästäni vain vetääkseni mun otsalla lepäävät hiukset sen alle piiloon ja asetin sen päähäni lippa taaksepäin. Mä solmin flanellipaidan takaisin mun lanteille ja pyysin Antonia jeesaamaan sen verran, että se etsi kaapista suurimman kulhon. Anton teki työtä käskettyä ja istahti sitten saarekkeen reunalla olevalle baarijakkaralle ja katseli, kun mä touhusin.

Mä tiesin, että näissä ryyppäjäisissä kelpasi vähempikin panostus ja olin päättänyt tehdä sen kaikista simppeleimmän boolin, mikä varmasti suurimmalle osalle maistuisi. Mä nostelin kassin sisällön pöydälle, mittailin sen enempää miettimättä kulhoon pisangia, vodkaa, valkkaria ja spriteä. Niemiharjun lukiolaiset ei tosiaan olleet mitään kulinaristeja ja mä tiesin ettei maulla ollut niin väliä, kunhan sillä humalaan pääsi.

Sen takia mä en jaksanut koristellakaan boolia sen kummemmin, leikkasin vain muutamat viipaleet limeä ja heitin ne pinnalle jääpalojen sekaan.

"Vittu mikä taituri sä oot", Anton sanoi vaikuttuneena. "Oot kyl just oikeel alal."

"Tiedän", virnistin ja pyöräytin vihreän litkun kirkkaalla muovikauhalla sekaisin.

Mä olin ottanut varalta vielä drinkkien tekoa varten mukaan persikkalikööriä, rommia, kokista ja paria eri hedelmämehua, mistä jälkimmäiset mä piilotin jääkaapin perukoille ja viinat mä työnsin alakaappiin niin syvälle, ettei niitä kukaan sieltä tajuaisi etsiä. Kaivoin kaapista muovimukeja pöydälle valmiiksi ja kaadoin itselleni testimielessä kupillisen. Mä olin juonut teininä niin vitusti Ville Vallattomia, etten mä kauheasti enää välittänyt pisangin mausta, mutta se onneksi hautautui limen ja spriten sekaan, ettei sekään häirinnyt. Tai sitten mäkin vaan halusin humaltua mahdollisimman nopeasti.