me neljä

27 - i'm taking over you

Mua oksetti mun sanavalinta. Ei se Oonan kanssa olisi sellaista.

"Mitä sä mietit?" Oona kysyi ja mun posket helahti samantien punaiseksi.

"En kai mitään", mä ähkäisin nolona. "Haluutko sä juoda jotain? Mulla tekis ainaki mieli bissee", mä lisäsin nopeasti perään. Oona nyökkäsi, mä nousin sohvalta keittiön suuntaan ja astelin jääkaapille. Iskällä oli kokonainen taso jääkaapissa omistettu sen Sandelseille, mäkin sain juoda niitä, mutta mä menetin jokaisesta euron mun viikkorahoista. Mun oli pakko ottaa yksi, mä olin ihan säälittävä, mutta mun oli pakko saada mun olo vähän rennommaksi.

En mä halunnut olla näin vitun kankea Oonan seurassa.

Silloin kolme vuotta sitten me oltiin aina hengailtu niin, että muitakin oli ollut paikalla. Silloin mun oli paljon helpompi olla rennosti, varsinkin jos Jesse oli messissä, kun se jätkä oli niin helppo yleisö ja mä pystyin aina luottamaan, että ainakin yksi ihminen nauroi mun jutuille. En mä enää muistanut oliko Oona nauranut silloin, oliko se edes tykännyt olla just mun seurassa vai oliko se yleisesti vaan nauttinut meidän porukasta.

Mä sihautin ensimmäisen kaljan auki ja join siitä ykkösellä puolet.

Mun yli-vieraanvarainen äiti oli ostanut Oonalle vartavasten muutaman vesimelonin makuisen Breezerin, joista ensimmäisen Oona oli juonut jo saunassa. Mä otin sille toisen, avasin sen ja palasin takaisin olkkariin, mutta Oona ei ollut siellä. Hetken hämmentyneenä seikkailtuani mä hoksasin meidän soittohuoneen oven olevan auki ja Oona seisoi keskellä huonetta, se katseli siellä instrumentteja pää kallellaan.

"Miten teillä on näin paljon eri soittimia?" Oona kysyi, kun huomasi mut ovenraossa. Mä kohautin olkiani ja laskin juomat sivupöydälle.

"Iskä keräilee niitä."

"Vähänkö siistiä", Oona henkäisi vaikuttuneena. "Mun iskä keräilee vaan helvetin rumia boksereita, missä on esimerkiks ananaksen kuvia tai jotain donits —"

"HEI!!"

Oona ei ensin tajunnut miksi mä reagoin niin, mutta kun se tajusi mitä se just oli sanonut, se läpsäisi kätensä suunsa eteen.

"EI VILLE! En mä sitä tarkottanu!!!"

Mä katsoin sitä järkyttyneenä ja pitelin kättäni juuri murskatun sydämeni päällä. "Mä tiesin, että kuviobokserit on susta rumia, mä tiesin!" mä henkäisin teatraalisen surullisena ja mutristin suuni niin surulliseen asentoon kuin se vain meni. "Sä siis vihaat mun donitsipikkareita."

Oona peitti kasvonsa käsillään ja nauraa hihitti niiden alla, se nauroi itsekseen mun käyttämälle sanavalinnalle. Se vaan hirnui siinä hetken, kunnes se tuli mun luo ja tarttui mua käsistä.

"En vihaa eikä ne oo rumia, anteeks Ville, mä puhuin nyt keski-ikäsistä miehistä ja niiden rumista kalsareista —"

"Sä puhut ittes pussiin, tyttö hyvä! Peli on menetetty, sori nyt vaan", mä sanoin vakavana ja Oona vaan kikatti.

Mun oli tosi vaikea pitää pokkaa, kun Oona kiherteli naama punaisena mun edessä. Oonalla oli maailman söpöin nauru, se tarttui heti, mutta mun oli pysyttävä mun roolissani.

"Mun pitää mennä käymään mun bokserilaatikolla, voidaan pitää juhannuskokko tänä vuonna vähän etuajassa", mä sanoin ja käännähdin, mutta Oona tarttui mua käsivarresta.