me neljä

22 - ihan hiton hyvältä

Jos kaverilla on hätä, sitä ei silloin jätetä. Oli seuraavana päivänä koulua tai ei.

Mä tein pikavauhtia kauraleivät myös Evelle, asettelin juustoviipaleet täydellisesti peittämään leivän pinnan, sillä Eve oli aina tosi tarkka sen leivistä. Mä olisin halunnut leikata kurkut siihen päälle sydämen muotoon ihan vain piristääkseni Eveä, mutta kello oli jo yhdeksän ja mä halusin kuulla koko tarinan alusta loppuun. Mun sydämeen sattui, kun Eve oli joutunut kokemaan niin paljon kaikkea paskaa. Hitsi, juuri eilen se oli ollut niin mielettömän onnellisen oloinen ja nyt se oli taas yhtä surullinen kuin toissaviikolla.

Mä otin sitten kuitenkin veitsen ja muotoilin molempiin leipiin yhdet kurkut sydämiksi.

Ei mulla nyt niin kiire nukkumaan ollut.

***

Eve kertoi mulle kaiken. Se kertoi miten kusipäinen sen äiti oli ollut ja miten sen iskä oli yrittänyt puolustaa Eveä, mutta lopulta sillä ei ollut mitään merkitystä, kun Even äiti sanoi yhden hirveimmistä asioista mitä se oli koskaan sanonut. Mä ymmärsin täysin minkä takia Eve oli halunnut karata Leevin kanssa ryyppäämään, se selvensi myös mulle perinpohjin miten se silmätippakeissi oli oikeasti mennyt ja mua huojensi se tarina ihan hulluna. Eve kertoi myös miten se oli mennyt pussailemaan sen kanssa ja miten kamalalta siitä oli tuntunut sen jälkeen ja miten ihanasti Leevi oli lopulta ottanut sen.

Leevi vaikutti tosi kultaiselta tyypiltä, oikeasti.

Eve kertoi myös miten se oli päätynyt lopulta sitten Elisan luokse ja sen viereen nukkumaan ja miten kivan päivän ne oli viettäneet ja mitä Ville oli kertonut kuistilla. Siinä kohtaa mä melkein pursusin onnesta sen puolesta (ja vähän itsenikin, sillä mä sain siinä lopullisen varmistuksen sille miksi Ville oli ollut niin vaivaantunut Even paljastuksesta, kun me oltiin Elisan talon katolla), kunnes Eve palautti mut alas pilvilinnoista kertomalla mitä se oli kuullut Elisan sanovan äidilleen. Mun sydämestä irtosi palasia, kun se sanoi sen. Eve oli niin tajuttoman surullinen.

"Sit mä vaan sanoin, et mun maha tuli kipeeks ja että mun on pakko lähtee kotiin", Eve päätti tarinansa ja vei viimeisen leipäpalan suuhunsa. "Se oli sille niin ahdistavan ok, et mä vaan lähden. Ei se tarjoutunu ees heittää mua kotiin tai mitään, se vaan saatteli mut eteiseen ja sano, et oli kiva päivä", se lisäsi murheellisena.

"No voi helvetti", mä sanoin, kun en tiennyt mitä muutakaan mä olisin sanonut.

"Että se siitä sitte", Eve huokaisi, se siirsi leipälautasen mun yöpöydälle ja liikahti mun sängyn perälle. Se otti tyynyn syliinsä ja sen poskelle putosi kyynel. Mä kömmin sen viereen ja menin sen kainaloon.

"Älä vielä luovuta", mä yritin. "Ne on vaan yhet treffit, ei ne oo naimisiin menossa. Jos sä kerrot sille mitä Ville sano, niin sulla on vielä mahdollisuus. Teillä on niin pitkä historiakin, pakkohan sulla on olla joku etulyöntiasema!"

"Kyllä mä haluan puhua sen kanssa noi asiat läpi, mut mulla ei taida olla voimavaroja taistelemaan siitä", se sanoi hiljaa.

"Miks ei?"

"Tässä on vaan liikaa kaikkee, mun pää ei kestä. Elisa on ihan liian ihana ja liian hyvännäkönen ja kuuma ja kaikkea, mä en kestäis olla sen kanssa, ku mä tiedostan samalla, et se sais ihan kenet vaan."

"Mut niin oot säkin, Eve", mä sanoin tiukasti. "Sä oot kans erityinen, ihan sairaan kaunis ja ihana ja huippu, ei sun tarvi tollasta edes miettiä."