me neljä

18 - chardonnay

"Kiitos Elisa."

Jenna häipyi takahuoneeseen, mä menin sen perässä hakemaan ne sädetikut ja palasin takaisin tiskille. Mä rakastin mun työtä muutenkin, mutta varsinkin silloin, kun sain tehdä drinkkejä ja kaikista eniten silloin, kun mä sain siihen vielä vapaat kädet. Mä olin huomannut, että mun drinkkimestarin maine tuntui kiirivän kokoajan useampien korviin. Ei nimittäin ollut kerta eikä ensimmäinen, kun Toni oli joutunut tulemaan hattu kourassa hakemaan mut takahuoneesta, kun asiakkaat oli kyselleet mun cocktailien perään. Mä olin helvetin hyvä siinä, mä osasin päätellä nopean tutustumisen ja ulkonäön perusteella mistä juomista ne saattoi tykätä. Toki humalaiselle lähestulkoon mikä tahansa alkoholilla höystetty mehu tai limu oli menestys, mutta mä rakastin sitä onnistumisen tunnetta, kun mä näin hymyn asiakkaan kasvoilla heti sen jälkeen, kun ne oli ottaneet ensimmäisen siemauksen.

Mä vilkaisin sitä tyttöporukkaa ja sitä yhtä niistä, jolla oli punainen kukkamekko ja vaaleat, huolellisesti kiharretut hiukset. Sillä oli kasvanut puhelin kiinni käteensä, sillä se keskittyi enimmäkseen kuvien ottoon kuin sen kavereihin, joten mä päätin mätsätä yhteen drinkin värimaailman tytön mekon kanssa — mä olin satavarma, että se tulisi ottamaan kuvan drinkki kädessään.

Mä rakastin yhdistää hedelmiä drinkkeihin, mitä meiltä ei edes löytynyt kaapeista ennen mun tuloa taloon. Tälläkin kertaa mä otin hedelmäkaapista jo aiemmin leikatut vesimeloninpalat ja heitin ne blenderiin. Vesimeloni toi ihanaa raikkautta ja tekstuuria juomiin, varsinkin kun tällä kertaa lasissa tulisi törröttämään pillin seurana myös tähtisädetikku. Mä olin laajentanut meidän alkoholivalikoimaa heti, kun mä olin vaan päässyt siihen vaikuttamaan, ennen täällä tilattiin pelkkää rommicolaa ja valkovenäläisiä, mutta nykyisin meillä oli jopa drinkkilistat pöydissä ja kattava arsenaali erilaisia likööreitä ja viinoja.

Tämän mestan omistaja, sellainen hyvää vauhtia eläköityvä herra nimeltä Mara, oli antanut mulle tarpeettoman paljon valtaa siihen nähden, että mä olin ollut täällä Tonia lukuunottamatta vähiten aikaa töissä. Kai se luotti muhun eniten, kun mä olin ollut niin intohimoisesti mukana tekemässä Nipsusta vähän modernimpaa mestaa. Kun mä aloitin viime syksynä, niin täällä kävi oikeastaan vaan ne kylän keski-iän ylittäneet vakkarijuopot, kun kaikki nuoret suuntasi paremmille baariapajille Hakolaan.

Nykyisin tilanne oli vähän erilainen.

Nykyisin täällä oli vähintään puolet myös nuoria ja mä olin päätellyt sen johtuvan siitä, että mun ehdotuksen johdosta me oltiin erotettu karaoke- ja tanssipuoli toisistaan. Se oli vähän riskialtis veto, sillä ennen täällä ei kukaan koskaan kehdannut tanssia, kun tanssilattia oli ollut niin pieni ja tanssimusa saattoi kesken kaiken vaihtua humalaiseen versioon Paula Koivuniemen klassikkobiisistä, kun joku pubiruusu oli päättänyt alkaa voimaantua hoilaamalla sitä karaokessa.

Tanssiminen ei kuulunut Niemiharju Pubin toimintamalliin, mutta Nipsuun se sopi kuin nyrkki silmään. Mä en oikeasti koskaan unohda Maran ilmettä, kun uudistettu tanssilattia avattiin ja jengi vaan valui tanssimaan Despacitoa ja La Cinturaa ja ensimmäistä kertaa vuosiin täällä ihan oikeasti bailattiin. Me tehtiin sinä iltana suurin voitto pitkiin aikoihin ja mä sain helvetillisen suuren bonuksen palkkakuittiini.

Mä heitin vesimelonipalojen lisäksi jäämurskaa blenderiin, mittasin sinne neljä senttilitraa vodkaa, kuusi senttilitraa soodavettä ja pari senttilitraa sitruunanmehua. Pyöräytin ne sekaisin, kaadoin lasiin ja tyrkkäsin sinne sädetikun. Mä nappasin vielä mintunlehden koko komeuden koristeeksi, lopputuloksena oli tyylikkään huurteinen hilejuoma, joka olisi ihan satavarmasti sen tytön mieleen.

Onneksi ne tytöt ei istuneet kamalan kaukana, joten mä saatoin sytyttää sädetikun jo tiskillä ja mimmit hurrasi, kun mä vein räiskyvän highball-lasin pöytään.