13. Äkäpussi Zayn

159 13 95
                                    

(Luku saattaa sisältää hieman rumaa kielenkäyttöä ja kuva oli pakko laittaa, liian söpö!)

Tulin juuri kotiin Louisilta, jossa hengailimme koulun jälkeen. Tuntuu oudolta, kun minulla ei ole ollut kunnon kavereita ja nyt minulla on Louis. Hyvä kaveri, jonka kanssa on hyvä olla ja voin melkein olla oma itseni. Pitäisi löytää oikea hetki kertoa homoudestani..

Ketään ei ole kotona eli saisin olla hetken aivan yksin. Äiti on melkein aina kotona toimistotyön takia. Rupean katsomaan jotain turhaa ohjelmaa televisiosta, huokaisen kuullessani kun joku avaa oven. Äitini kävelee ohitseni keittiöön hymyillen minulle, mutta en vastaa hymyyn. Hän kävelee takaisin olohuoneeseen ja katsoo minua huolestuneesti.

"Kulta, kerro mikä on, voin yrittää auttaa", äiti sanoo ja silittää selkääni rauhoittavasti. En suunnitellut mököttäväni, mutta näköjään tähän se meni. Tunnen yhden kyyneleen putoavan poskelleni, mahtavaa...

"M-minä.. tai siis ol-" Aloitan, mutta purskahdan kovaan itkuun ja painan pääni äitini olkapäätä vasten kastellen sen. Äitini hyssyttelee minua ja halaa tiukemmin kuin aiemmin. Hetken itkettyäni alan jo rauhoittua. Nyt pitäisi yrittää kertoa itkuni syy, enhän halua järkyttää äitiäni sillä etten puhu.

"Niin... Olen ihastunut yhteen poikaan, mutta en tiedä onko hän bi tai homo", Sanon melkein kuiskaamalla. Ääneni on edelleen itkuinen ja kuulen kuinka siskoni tulee kotiin. Hän huomaa itkuisuuteni ja tulee toiselle puolelleni istumaan. 

"Uskon tilanteen olevan vaikea, mutta sinun on pakko selvittää se ajan kanssa. Saanko kysyä kuka tämä poika on?", Äiti kysyy katsoen minua itkuisiin silmiini. 

"Louis, en tiedä edes hänen sukunimeään", Vastaan hiljaa, mutta kuuluvasti. Kerron mitä tiedän hänestä, se ei todellakaan ole paljoa. Äiti säpsähti hieman nimen 'Louis' kohdalla, tai sitten kuvittelin. Ehkä kuvittelin vain.

"Mikä luulet hänen olevan? Bi, homo vai hetero?", Nyt vuorostaan Gemma kysyy. En ole tullut ajatelleeksi niin syvästi asiaa. 

"Luulen, että hän voisi olla bi. Toisaalta hän vaikuttaa heterolta, hän katselee koulussa monien tyttöjen perseitä enkä usko hänen ihastuvan minuun", Sanon, minun täytyy kerätä siis rohkeutta kertoa hänelle. 

"Tiedätkö miksi se naapurin Anastasia ihastui sinuun?", Äitini jatkaa vielä yhdellä kysymyksellä. 

"Koska hän on sellainen rotta, joka roikkuu jokaisessa pojassa..", Vastaan kiukkuisena, en haluaisi puhua Anastasiasta nyt. Hän oli ärsyttävä, todella ärsyttävä.

"Ei kulta, hän ihastui sinuun kun huomasi minkälainen olet. Olet hurmuri, joka saa kaikkien päät kääntymään", Äiti sanoo lempeästi ja pörröttää päätäni. "Louis varmasti kuolaa perääsi jonain päivänä, jos hän on kiinnostunut pojista", hän jatkaa vinkaten silmää. Vastaukseksi hän saa leveän hymyn.

Kello alkaa olemaan jo aika paljon, joten kiitän äitiäni tuesta ja halaan häntä vielä oikein lujasti. Menen keittiöön ja rupean tekemään itselleni leipiä. Pian siskoni kipittää keittiöön ja kertoo äidin menneen suihkuun.

"No kerro, ootko kattonu Lousin takamusta?!", Hän huuto kuiskaa istuessaan työtasolle. Pyöräytän tuolle naurahtaen silmiäni.

"Mietipäs vähä, jos kattelisin sitä, hän voisi huomata tuijotteluni ja voisi kysyä katoitko just mun persettä? Nii mitä mä vastaan, öö joo taisin kattoa mut se oli vahinko"  Selitä siskolleni nauraen, toki tilanne ei olisi mukava omalla kohdalla. "Olisi sen jälkeen vähän hankalaa kertoa homoudesta, mutta siis ei sillä ettenkö haluisi katsoa", Jatkan selittämistä vieden lautasen ja vesilasin pöytään. Vaihdoimme puheenaihetta, Gemman naurettua selitykselleni hetken aikaa. Hän on yliväsynyt, joka on yllättävän söpö näky. 

You Win My Heart - Larry StylinsonWhere stories live. Discover now